Entinen vaimoni teki elämästä helvettiä. Valehteli toistakymmentä vuotta ja viimeiset vuoden käytös oli jo täysin päätöntä. Ensin nostettiin meteli aivan tyhjästä, ravottiin ja riehuttiin. Sitten, syystä tai toisesta, hän päätti että nyt kaikki onkin hyvin ja "lähdetään porukalla uimaan!" tai mitä milloinkin. Mitään asioita hän ei koskaan halunnut puhua ja selvittää. Rahani imi täysin kuiviin, eikä koskaan ymmärtänyt sitä, jos halusin esimerkiksi panostaa autotallin remonttiin tms, mikä häntä ei liikuttanut pätkääkään. Häntä kiinnosti vain se, mitä hän saa. Ja kaikkeni teinkin, että hän olis jostain innostunut ja ollut onnellinen! Kaapissa lojui yhä enemmän käyttämättä jäänyttä tavaraa, oli uudet sukset, kuntopyörä, salikortti, kasvimaa... Vaan ei häntä kiinnostanut. Se ei liene minun vikani. Lainaa hän otti jatkuvasti vaatteisiinsa tms. vaikka yritin kertoa, että se ei kannata. Kun minulle tuli isompi tili, se katosi saman tien, johonkin.
Mietin eroa tuhat ja sata kertaa, mutta lasten takia ei ollut kanttia. Oma lapsuus oli enemmän ja vähemmän vaikea, ja olisin lapsille halunnut ehjän kodin vaikka väkisin. En tajunnut, ettei se ole aina paras vaihtoehto. Vaimo sitten itse ilmoitti, että "haluaa lähteä kokeilemaan uusia kikkeleitä ja löytää jännitystä elämään", sanasta sanaan. Eipä surettanut vaimon lähtö. Sen sijaan kaikki se muu...
Naisten asema tässä maassa lasten suhteen on järjettömän hyvä. Työni takia en voinut saada lähihuoltajuutta. Emäntä pakkasi lapset, vaihtoi lasten koulun kysymättä minulta mitään (eikä kysellyt koulukaan...), vei joka ikisen vaateet, lelun ja huonekalun, joka lapsilla oli. Lisäksi tyhjensi talosta muutenkin kaiken haluamansa. Lasten tapaamisten kanssa hän oli sitä mieltä, että paperille voitais laittaa lasten olevan minulla pari päivää kuussa, mutta oikeasti he voisivat olla minulla lähes puolet ajasta. Hmm... Enpä suostunut. Isompien elareiden takia hän sitä tietysti halusi. No, lastenvalvojalla hän sai tuta, kun elareiden määrä ei ole suuren suuri, eikä pääsekään tuhlaamaan niitä vain tupakoihin ja omiin uusiin vaatteisiin. Ja mikä tärkeintä, minä sain paperillekin oikeuden pitää lapsia luonani lähes puolet kuusta.
Minulla on uusi upea puoliso ja hänelläkin on lapsia. Välitän hänen lapsistaan kuten hänkin minun lapsistani. Myös lapset ovat kovasti kiintyneet meihin molempiin. Elämä hymyilee, ja yhteinenkin lapsi olisi tervetullut. Eipä tällaista suurperhettä kumpikaan aiemmin suunnitellut, mutta hyvältä tuntuu!
Silti, edelleen, exä kummittelee. Hän tekee kaikkensa, että voisin henkisesti huonosti. Hän huutaa sekä lapsille, että minulle lasten kuullen. Hän ei jaksa kiinnostua lapsista edes silloin, kun ovat hänen luonaan. Puolet siitä ajasta lapset ovat muualla hoidossa, että äippä pääsee juhlimaan. En jaksa käsittää. Minun lisäkseni uutta puolisoani hän haukkuu jatkuvasti, vaikka tämä ei ole tehnyt hänelle piiruakaan pahaa. On kuultu kommentit "revin pään irti, teen elämästänne helvettiä" tms. Tietenkään niistä ei kuulu välittää. Emme me niistä loukkaannukkaan, kun tosi on, että ne kertovat hänestä, ei meistä. Silti jatkuva sotatila alkaa painamaan. Kuinka kauan tätä täytyy kestää????? Eikö se avioaika jo riittänyt. Lapset eivät voi äidille kertoa, että meidän luona on mukavaa, koska äidille tulee siitä paha mieli. Miten helvetissä lasten äidille voi tulla paha mieli siitä, että lapsilla on hyvä olla????????????????? Kenties huono omatunto jostakin.
Sitten, yhtäkkiä huutojen ja solvausten jälkeen, exä saattaa ehdottaa, että mennäänkö porukalla (hän, minä ja lapset) vaikka yhdessä piknikille! Ei hyvää päivää... Missä on mielenterveys. Jos hän ei minua ja perhettäni arvosta pätkääkään, ei kiinnosta lähteä esittämään mitään perhettä. Lastenkin päätä vain sotkisi. Olisi hienoa tulla toimeen. Olisi hienoa jos exä hyväksyisi myös uuden puolisoni. Olen esittänyt kahvittelukutsuja ym, mutta ei häntä kuulema kiinnosta. Haukkuja vain satelee. Aika raskasta puolisollenikin, ei vain minulle. Vaikea on häntä lohduttaa, ei hän ole mitään väärää tehnyt.
Exä myös muuttelee aikatauluja mielensä mukaan, soittelee ilman syytä, levittelee valheita kaupungilla... Kuinka voin olla välittämättä? Eron syytkin hän on levitellyt täysin valheellisina. Minä kuulostan hirviöltä hänen kommenteissaan. Oli jopa väittänyt, että olen ollut väkivaltainen!!!!!!! En ole koskaan sormenpäälläkään vahingoittanut, enkä koskaan sellaista tekisi. Olen harkinnut kunnianloukkauksesta rikosilmoituksen tekemistä. Samoin on harkinnut puolisoni. Mietityttää vaan se, että onko se lasten etu... Toisaalta, lopettaisiko se tällaisen käyttäytymisen????
Tunnustan että joskus kohoaa kyyneleet silmiin. En halunnut tällaista lapsilleni. Heillä on paha olla äidin takia, ja minun olo on kädetön. Joskus toivon, että exä häipyis pois. Löytäis vaikka uuden rakkaan ulkomailta ja jättäis lapset minulle. Tai kuolis yllättäen... Ei näin saisi toivoa, mutta hänen olemassaolostaan tuntuu vain olevan kaikille enemmän haittaa kuin iloa.
Mietin eroa tuhat ja sata kertaa, mutta lasten takia ei ollut kanttia. Oma lapsuus oli enemmän ja vähemmän vaikea, ja olisin lapsille halunnut ehjän kodin vaikka väkisin. En tajunnut, ettei se ole aina paras vaihtoehto. Vaimo sitten itse ilmoitti, että "haluaa lähteä kokeilemaan uusia kikkeleitä ja löytää jännitystä elämään", sanasta sanaan. Eipä surettanut vaimon lähtö. Sen sijaan kaikki se muu...
Naisten asema tässä maassa lasten suhteen on järjettömän hyvä. Työni takia en voinut saada lähihuoltajuutta. Emäntä pakkasi lapset, vaihtoi lasten koulun kysymättä minulta mitään (eikä kysellyt koulukaan...), vei joka ikisen vaateet, lelun ja huonekalun, joka lapsilla oli. Lisäksi tyhjensi talosta muutenkin kaiken haluamansa. Lasten tapaamisten kanssa hän oli sitä mieltä, että paperille voitais laittaa lasten olevan minulla pari päivää kuussa, mutta oikeasti he voisivat olla minulla lähes puolet ajasta. Hmm... Enpä suostunut. Isompien elareiden takia hän sitä tietysti halusi. No, lastenvalvojalla hän sai tuta, kun elareiden määrä ei ole suuren suuri, eikä pääsekään tuhlaamaan niitä vain tupakoihin ja omiin uusiin vaatteisiin. Ja mikä tärkeintä, minä sain paperillekin oikeuden pitää lapsia luonani lähes puolet kuusta.
Minulla on uusi upea puoliso ja hänelläkin on lapsia. Välitän hänen lapsistaan kuten hänkin minun lapsistani. Myös lapset ovat kovasti kiintyneet meihin molempiin. Elämä hymyilee, ja yhteinenkin lapsi olisi tervetullut. Eipä tällaista suurperhettä kumpikaan aiemmin suunnitellut, mutta hyvältä tuntuu!
Silti, edelleen, exä kummittelee. Hän tekee kaikkensa, että voisin henkisesti huonosti. Hän huutaa sekä lapsille, että minulle lasten kuullen. Hän ei jaksa kiinnostua lapsista edes silloin, kun ovat hänen luonaan. Puolet siitä ajasta lapset ovat muualla hoidossa, että äippä pääsee juhlimaan. En jaksa käsittää. Minun lisäkseni uutta puolisoani hän haukkuu jatkuvasti, vaikka tämä ei ole tehnyt hänelle piiruakaan pahaa. On kuultu kommentit "revin pään irti, teen elämästänne helvettiä" tms. Tietenkään niistä ei kuulu välittää. Emme me niistä loukkaannukkaan, kun tosi on, että ne kertovat hänestä, ei meistä. Silti jatkuva sotatila alkaa painamaan. Kuinka kauan tätä täytyy kestää????? Eikö se avioaika jo riittänyt. Lapset eivät voi äidille kertoa, että meidän luona on mukavaa, koska äidille tulee siitä paha mieli. Miten helvetissä lasten äidille voi tulla paha mieli siitä, että lapsilla on hyvä olla????????????????? Kenties huono omatunto jostakin.
Sitten, yhtäkkiä huutojen ja solvausten jälkeen, exä saattaa ehdottaa, että mennäänkö porukalla (hän, minä ja lapset) vaikka yhdessä piknikille! Ei hyvää päivää... Missä on mielenterveys. Jos hän ei minua ja perhettäni arvosta pätkääkään, ei kiinnosta lähteä esittämään mitään perhettä. Lastenkin päätä vain sotkisi. Olisi hienoa tulla toimeen. Olisi hienoa jos exä hyväksyisi myös uuden puolisoni. Olen esittänyt kahvittelukutsuja ym, mutta ei häntä kuulema kiinnosta. Haukkuja vain satelee. Aika raskasta puolisollenikin, ei vain minulle. Vaikea on häntä lohduttaa, ei hän ole mitään väärää tehnyt.
Exä myös muuttelee aikatauluja mielensä mukaan, soittelee ilman syytä, levittelee valheita kaupungilla... Kuinka voin olla välittämättä? Eron syytkin hän on levitellyt täysin valheellisina. Minä kuulostan hirviöltä hänen kommenteissaan. Oli jopa väittänyt, että olen ollut väkivaltainen!!!!!!! En ole koskaan sormenpäälläkään vahingoittanut, enkä koskaan sellaista tekisi. Olen harkinnut kunnianloukkauksesta rikosilmoituksen tekemistä. Samoin on harkinnut puolisoni. Mietityttää vaan se, että onko se lasten etu... Toisaalta, lopettaisiko se tällaisen käyttäytymisen????
Tunnustan että joskus kohoaa kyyneleet silmiin. En halunnut tällaista lapsilleni. Heillä on paha olla äidin takia, ja minun olo on kädetön. Joskus toivon, että exä häipyis pois. Löytäis vaikka uuden rakkaan ulkomailta ja jättäis lapset minulle. Tai kuolis yllättäen... Ei näin saisi toivoa, mutta hänen olemassaolostaan tuntuu vain olevan kaikille enemmän haittaa kuin iloa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Siinä vaiheessa kun pariskunta eroaa niin sen jälkeen kumpikin aloittaa oman elämän. Ja siihen elämään ei kuulu enää entinen aviopuoliso muutoin kuin yhteisten lasten isänä. Lasten asiat hoidetaan asiallisesti ja lasten parasta ajatellen ja se riittää. Minun mielestäni eron jälkeen ei tarvitse olla ystäviä eikä kyläillä toistensa luona vaan kumpikin antaa toisen elää ihan rauhassa omaa elämäänsä. Jos ex:llä ja minulla ei olisi lapsia niin en todellakaan olisi ex:ään missään yhteydessä eron jälkeen.
muutamaa kohtaa kirjoituksessasi:
"imi sinun rahat kuiviin " oliko teillä yhteinen tili, vai miten ex-vaimosi pääsi rahoihisi käsiksi, etkö sinä huolehtinut mitenkään perheenne raha liikenteestä?
"kaapissa lojui käyttämättä sitä sun tätä jne" Miksi mahdollistit hänelle tällaisen, missä terve maalaisjärkesi asioihin oli?
"Kun minulle tuli isompi tili, se katosi saman tien" uudelleen, oliko exälläsi pääsy sinun rahoihin? Todella typerää keneltä tahansa ns. yhteinen tili. Itse en ole moiseen suostunut koskaan.
Ex-vaimosi on ollut jonkin sortin häiriintynyt persoona, en osaa sen paremmin sanoa. Sinä olet tukenut tuota häiriötä omalla käytökselläsi, mahdollistamalla sen kaiken. Onneksi erositte, sinulla alkoi ihan ikioma terve elämä sen ansiosta. Toimiva tasapainoinen parisuhde, rauhallinen perhe-elämä.
Hienoa että pidit puolesi lastenvalvojan luona. Ole tiukka myös jatkossa, älä enään mahdollista exäsi oikuttelua minkään asian suhteen. Sano suoraan mikä käy teille ja kuinka mennään jatkossa mm. tapaamiset, niiden peruminen ym. Kun ette anna hänen oikuttelulleen periksi, se loppuu lyhyeen. Mikäli tulee suoria uhkauksia, kaikki viestit talteen.
Inhottavaan ja kovaan käytökseen kannattaa vastata olemalla kova, ei se sillä muutu, että annatte asioiden olla ja hyssyttelette. Tuskin lapset kärsii sen enempää kuin nytkään. Mikäli asiat vain hunonevat sitten yhteys lastensuojeluun.
Olisiko teillä mahdollista saada lapset asumaan kanssanne, sinusta tulisi lähi?
Äidin toiminta vaikuttaa erittäin tasapainottomalta. Hän ei ole löytänyt toivomaansa onnea toisaalta ja on nyt mustasukkainen sinusta ja sinun onnestasi. Hän toivoo teille pahaa ja toivoo että liittonne ei onnistuisi. Samalla hän haluaa pilata puolisosi ja lastenne hyvät välit. Haukkuminen ja syyttely johtuu siitä. Varmaan tämän tiesitkin. Hänellä itsellään on paha olla, purkaa sen teihin.
Itse olen eronnut ja nyt uudessa suhteessa. Mieheni ex-vaimo oli juuri samanlainen kuin sinun exäsi. Haukkui minua, syyllisti minua, kerjäsi miestäni takaisin, ehdotti seksiä, tyrkytti itseään, laittoi rakkauden tunnustuksia hänelle jne. (oli naimisissa jo toisen kanssa, lapsi liitossa, ja itse lähti pettämään miestäni). Mieheni oli tosi ärsyyntynyt tästä kaikesta, samoin minä.
Mieheni ex-vaimo ehdottelin myös näitä ns. ajan viettämistä yhdessä perheenä vaikka ollaan erottu. Olisi muka lapsille (silloin jo teinejä) tärkeää. Minä en tietenkään suostunut tähän, eikä miehenikään sellaista halunnut.
Mieheni ex ei rauhoittunut ennekuin minä puutuin asiaan todella kova sanaisesti, pistin hänelle luunkurkkuun (monta kertaa, ennenkuin ymmärsi paikkansa). Tein selväksi mikä on raja asioissa ja nyt on ollut rauhallista, vain lapsiin liittyvää yhteydenpitoa. Mieheni yritti myös sanoa exälleen että toiminta ei ole normaalia ja haluaa olla häneltä rauhassa, mutta jostain syystä se ei tehonnut, sitten tehosi kun minä puutuin.
Toivottavasti yhdessä perheenä jaksatte ja saatte hankalan exäsi asettumaan. Voimia ja kärsivällisyyttä sinne!
syyttää vaimoaan kaikesta, mutta ei ota vastuuta itse lainkaan! Avioliitossa yleensä rahat ovat yhteisiä, eikä eron jälkeen niitä puida kuka käytti ja miten paljon käytti yhteiseen elämään.
Kumma että vaimossa on kaikki vika.
Ilmeisti miehellä ei ollut omaa tahtoa lainkaan, jotta joskus saisi sitten valittaa ja pyyttä sääliä, kun vaimo VEI kaiken... voi jessus näitä tallukoita.
Kyllä meillä oli yhteisessä käytössä rahat avioliiton aikana. Eli vaimolla oli käyttömahdollisuus minun tiliini. Omaa tahtoa minulla on ja oli, sanoin painavan sanan asioista useaan kertaan. Joskus ex hetken yritti, mutta parissa kuukaudessa tilanne palasi ennalleen. Hän kävi itsekin töissä, mutta hänen rahoistaan ei koskaan riittänyt yhteisiin menoihin. Vähemmästäkin katkeroituu.
Edelleen olen sitä mieltä, että kun perheenä eletään, rahat ovat yhteisiä. Varmasti olisin voinut toimia toisin, ja vetää raha-asioissa jo aiemmin rajan siihen, ettei vaimolla ole oikeuksia minun rahoihin, kun hänellä ei ollut mitään kykyä raha-asioissa. Se olisi merkinnyt eroa aiemmin. Jälkikäteen ajatellen ei huonompi juttu, mutta kun aiemmin yritin saada lasten takia liiton pysymään kasassa.
Hyvähän se olis, jos ei tekis mieli nyt jälkikäteen ajatella asioiden kulkua. Rakentava palaute siitä, miten katkeruudesta pääsee käytännössä yli, on tervetullutta. Tuntuu vain vahvasti siltä, että tuo nainen riisti minulta aivan liikaa, henkisesti ja taloudellisesti. Taatusti olin liian kiltti, mutta ei silti ole minun vikani se, miten hän on toiminut.
Edelleen exä on huono raha-asioissa. Lapsille ei koskaan ole rahaa vaatteisiin ja ruokana on 3 kertaa viikossa hernaria. Itseleen ostelee sitä ja tätä, sekä reissaa baarissa ja matkoilla. Vaikea on käsittää ihmisen arvomaailmaa. Lapsia kohtaan todella väärin. Miten voin olla olematta vihainen?
minun rahat ja miehelläni omat rahat. Niistä maksetaan puoliksi menot ja lopun saa käyttää omalla tavallaan. Meillä ei ole eikä tule yhteiset rahat, koska mielestäni siinä menetetään omaa yksityisyyttä ja itsenäisyyttään.
Minä en missään tapauksessa epäile aloittajan sukupuolta, enkä asia sisältöä. Miksi sinä teet niin?
Kenessäkään ei ole yksin vika, mutta toiset ovat röyhkeämpiä kuin toiset. Tämä ex-vaimo vaikuttaa tosi röyhkeältä. Aloittajan on nyt viimeistään noustava vastustamaan exänsä toimia.
Minä tuen ja ymmärrän kirjoittajaa, en sinua, enkä sinun provokaatio syyttelyä.
Rahakysymyksiin vastasin alempana. Lisään että nykyisessä suhteessanikin rahat ovat yhteisiä. Uuden puolisoni tulot ovat pienemmät kuin entisen, mutta siitä huolimatta ei koskaan tarvitse pelätä, että hän eläisi yli varojemme. Perheellä kuuluu olla yhteiset rahat, ja luottamus niiden järkevästä käytöstä. En sitä käsitystä haluakaan muuttaa.
Olemme yrittäneet edetä exän suhteen hiljalleen ja kuunnelleet hänen kierojakin toiveitaan. Liian kilttiä, nyt sen tiedän. Nyt olen sanonut, että jos hän kerrankin vielä uhkailee tai kiristää, solvaa tms, teemme rikosilmoituksen. Katsotaan onko asialla mitään vaikutusta.
Tiedän että hänen käytös johtuu tasan siitä, että hän on itse epäonnistunut elämässään ja purkaa sen nyt meihin. On vain vaikea ymmärtää, minkälainen ihminen toimii niin. Etsis nyt sitä omaa onneaan! Nyt hänellä on taatusti aikaa ja rahaa (vaikka omasta mielestään ei ole kumpaakaan.) Hän suuttuu joka asiasta, mikä meille menee hyvin. Tai jos lapsilla menee hyvin meidän kanssa. Ehkä väsymystäni lisää nyt se, että toivomme yhteistä lasta uuden vaimokkeen kanssa, ja olen miettinyt, miten exä siihen suhtautuu. Varmasti taas sanelee kaikkea paskaa lapsille. Se on suoraan sanoen haitarista.
Pilatkoon mun päiviä. Sen vielä kestää. Ja uusi puoliskokin on aikuinen, joka osaa asiat käsitellä oikealle tasolle. Lapsilla ei sellaista kykyä ole. He eivät ymmärrä, miksi äiti on niin vihainen, miksi äidille ei voi sanoa vaimokkeestani mitään hyvää tms. Olen salannut lapsilta kaiken pahan, mitä äiti on sanonut. En ole kertonut, että äiti odottaa kuin kuuta nousevaa niitä päiviä, kun lapset tulevat meille, jotta hän SAA olla ilman lapsia. Exä suuttuu minulle jos lapset soittavat hänelle "vapaapäivänä". Itselleni on tärkeää se, kuinka paljon SAAN olla lasten kanssa. Ajatuksemme ovat päinvastaiset. Jopa uusi puolisoni on pari kertaa kelvannut exän ehdotuksesta lapsenvahdiksi, kun hän on halunnut vapaille, ja minulla on ollut töitä. Sitten huudetaan taas kahden päivän päästä, että puoliskoni yrittää viedä hänen paikkaansa lasten äitinä... Mikään ei käy!
Työni takia en voi hakea lähihuoltajuutta. Olen vähän yli puolet kuukaudesta muilla paikkakunnilla. Muussa tapauksessa olisin halunnut lähihuoltajuuden heti alussa. Nykyinen puolisoni on sanonut, että hänen puolestaan lapsen voisivat olla meillä aina, mutta se ei mahda mennä oikeudessa läpi.
mitäs itse teet ?
Syyllistät muita erostasi, etkä näe itsessäsi mitään vikaa.
Siinä pata kattilaa soimaa !
röyhkeältä, kun keksii osan omasta päästään. Jos yhdessä asutaan ja ollaan, ei KAIKESTA VOI AINOASTAAN TOISTA SYYTTÄÄ!
Jos ei omaa omaa tahtoa lainkaan, on turha kitistä jälikteen ja odottaa sääliä.
että tämä jutun kirjoittaja on mainen??? Ei miehet kirjoittele tälläisiä viestejä täällä, ja jutut vaikuttaa ihan samoilta kuin kaikki muutkin??? Tässä vaan jotensakin yritetään nyt "miehen" suulla saada aikaan tarinalle "totuudenmukaisuutta" josta täällä paljon riidellään, niinkuin miehen sanomalla olisi suurempi merkitys!
Nyt ei oikein ole uskottava... täällä kun voi kirjoittaa miehnä, lapsena, nuorena, mummona, tai vaikka lakimiehenä... nimetönnä...
Veikkaan et on provo!;))) Sorii mut ei nappaa....
sinähän sen tiedät, välillä olet kaikkea tuota mitä esität
mumo, paras äiti, mies jne jne jne
Kun oma maailma on noin vääristynyt kuin sinulla näkee ympärillään pelkkää valhetta.
Kaikki ei ole noin epätasapainoisia kuin sinä !
Minusta taas erotessa näkee helposti vain toisen viat eikä omia. Se ainakin pastaa tästä.
Mutta se kyllä aivan per....stä, että vieläkään erottua jo asiat ei mene ok;sti.
Kumma nainen siinä suhteessa.