ACN (taas)

Semmosta vain että tuntuu ettei ihmiset nyt ole ihan tajunneet koko juttua. Tottakai sitä laskua tulee, kk-maksut ja puhelut muihin liittymiin.. Tiiän myös sen että on laskutettu joiltakin liikaa, minulta myös, mutta vain korkeintaan pari kymppiä, jotka luvattiin korjata seuraavassa laskussa. Sen näkee sitten kun se seuraava lasku tulee. Ärsyttää kuitenkin kauhea ACN:n haukkuminen, tottahan nuo muutkin operaattorit tekee samaa, kokemuksia mm. dna:lta ja soneralta, on tullut vaikka minkä kokosta laskua ja ilman syytä, asiakaspalvelussa ei vastata tai hakutaan lyttyy että valehtelee. Hmm. Eiköhän kaikissa ole jotain vikaa. Kuitenkin on puh. laskut pienentyneet joka tapauksessa ja olen ihan tyytyväinen. Virheitä sattuu, sullekkin! Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille :)
61372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen ollut kymmenen vuotta radiolinjalainen ja seitsemisen vuotta kolumbuksen sähköpostilainen eikä yhtään virheellistä laskua kun taas kaverini on jo kahdesti saanut ACN:ltä sellaisen.Nykyhinnoilla tuollaista verkostokusetusliittymää on turha edes haaveilla.Elisa voittaa 10-0!

Äänestä
  • Olet ainoa joka ei ole saanut RL:tä virheellistä laskua. Minä sain niitä puolentoista vuoden aikana 14 kpl josta käräjöitiin 3 vuotta. Lisäksi tiedän kymmeniä muitakin joilla sama juttu, elikkä kaikki tietämäni ratiolinjalaiset. Yhden virheellisen laskun olen toki saanut jo ACN:ltä, mutta lasku ainakin luvattiin RL:tä poiketen korjata välittömästi. ACN voittaa 10-1 kun Elisan kanssa painitaan.

    Äänestä

  • jenkkilikka kirjoitti:

    Olet ainoa joka ei ole saanut RL:tä virheellistä laskua. Minä sain niitä puolentoista vuoden aikana 14 kpl josta käräjöitiin 3 vuotta. Lisäksi tiedän kymmeniä muitakin joilla sama juttu, elikkä kaikki tietämäni ratiolinjalaiset. Yhden virheellisen laskun olen toki saanut jo ACN:ltä, mutta lasku ainakin luvattiin RL:tä poiketen korjata välittömästi. ACN voittaa 10-1 kun Elisan kanssa painitaan.

    Koita nyt horatsu saada lääkityksesi kuntoon

    Äänestä

  • Olen ollut useiden operaattoreiden asiakkaana, joista kaksi on ollut ylitse muiden. Ykkösenä on Rätinälinja ja tokana Sonera. Ja kyseessähän on väärät laskut. Asiallisia ja hyviä operaattoreita on ollut Telia(kun se oli omana itsenään), Dna, ACN.

    Äänestä

  • Pomo kirjoitti:

    Olen ollut useiden operaattoreiden asiakkaana, joista kaksi on ollut ylitse muiden. Ykkösenä on Rätinälinja ja tokana Sonera. Ja kyseessähän on väärät laskut. Asiallisia ja hyviä operaattoreita on ollut Telia(kun se oli omana itsenään), Dna, ACN.

    Itse kyllä kääntäisin asian nurinniskoin. Omalla kohdalla DNA ja ACN sekoilleet.

    Äänestä

Virheellinen lasku pitää korjata (oli laskuttaja kuka tai mikä tahansa) eikä siirtää virhettä hyvitettäväksi seuraavaan laskuun.

Ei ole oikein maksattaa asiakkaalla ensin virheellistä laskua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hiiri kirjoitti:

Semmosta vain että tuntuu ettei ihmiset nyt ole ihan tajunneet koko juttua. Tottakai sitä laskua tulee, kk-maksut ja puhelut muihin liittymiin.. Tiiän myös sen että on laskutettu joiltakin liikaa, minulta myös, mutta vain korkeintaan pari kymppiä, jotka luvattiin korjata seuraavassa laskussa. Sen näkee sitten kun se seuraava lasku tulee. Ärsyttää kuitenkin kauhea ACN:n haukkuminen, tottahan nuo muutkin operaattorit tekee samaa, kokemuksia mm. dna:lta ja soneralta, on tullut vaikka minkä kokosta laskua ja ilman syytä, asiakaspalvelussa ei vastata tai hakutaan lyttyy että valehtelee. Hmm. Eiköhän kaikissa ole jotain vikaa. Kuitenkin on puh. laskut pienentyneet joka tapauksessa ja olen ihan tyytyväinen. Virheitä sattuu, sullekkin! Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu