HEI!
eNSI VUONNA 18 VUOTTA TÄYTTÄVÄ TYTTÄRENI RIITELEE JA KIROILEE JOKA PÄIVÄ. kÄY SITTEN TIETYSSÄ PISTEESSÄ MYÖS PÄÄLLE. eSIM. SIINÄ VAIHEESSA KUN KÄSKEN TYTÖN ULOS KIROILEMAAN.tuoreet rystysen jäljet on taas käsivarressani ja revityt kämmenet joihin upotti kyntensä. Koulu menee hyvin eikä tytöllä ole epämääräisiä kavereitakaan. eikä hän liiku missään porukoissa kuin hyvin harvoin. Asumme maalla. Huumeita ei ole nähnytkään eikä saa mistään kaljaakaan.
Kaverit on paskoja me ollaan paskoja ja koko maailma on vähän väliin paska. Tyttö on myös sairaalloisen tarkka ulkonäöstään . Kovat meikit naamalla joka päivä. Blondattu tukka ja ylpeä asenne kaikkia kohtaan.Jos kuulema otan yhteyttä ammatti auttajiin puhuu kuulema "totuuksia" äidistä.
Mitä totuuksia? Todennäköisesti valehtelisi silmät pyöreinä miten kotona on kamalaa.Olen yrittänyt auttaa ja kuunnella mutta kohta en enää jakse. Olen myös pieni kokoisempi tytärtäni ja 15 kiloa kevyempikin. En mahda tytölle fyysisestikkään.MITÄ HELVETTIÄ TEEN! Pitäisi kuitenkin kasbvattaa 2 ja 5 vuotiaita ja 14 vuotiaita muitakin lapsiani. Pieninkin jo sanoi sanan vittu. Siskonsa saa myös päivittäin nyrkistä ja joutuu palvelemaan siskoaan kuin orja ettei saisi turpiinsa.
Tyttö valehtelee myös erittäin sujuvasti ja on muille ihmisille kuin enkeli.Monet ovat tulleet oikein kehumaan miten on noin avoin ja mukava tyttö.
Kaikkeni olen tehnyt mutta enää en tiedä mitä teen?
eNSI VUONNA 18 VUOTTA TÄYTTÄVÄ TYTTÄRENI RIITELEE JA KIROILEE JOKA PÄIVÄ. kÄY SITTEN TIETYSSÄ PISTEESSÄ MYÖS PÄÄLLE. eSIM. SIINÄ VAIHEESSA KUN KÄSKEN TYTÖN ULOS KIROILEMAAN.tuoreet rystysen jäljet on taas käsivarressani ja revityt kämmenet joihin upotti kyntensä. Koulu menee hyvin eikä tytöllä ole epämääräisiä kavereitakaan. eikä hän liiku missään porukoissa kuin hyvin harvoin. Asumme maalla. Huumeita ei ole nähnytkään eikä saa mistään kaljaakaan.
Kaverit on paskoja me ollaan paskoja ja koko maailma on vähän väliin paska. Tyttö on myös sairaalloisen tarkka ulkonäöstään . Kovat meikit naamalla joka päivä. Blondattu tukka ja ylpeä asenne kaikkia kohtaan.Jos kuulema otan yhteyttä ammatti auttajiin puhuu kuulema "totuuksia" äidistä.
Mitä totuuksia? Todennäköisesti valehtelisi silmät pyöreinä miten kotona on kamalaa.Olen yrittänyt auttaa ja kuunnella mutta kohta en enää jakse. Olen myös pieni kokoisempi tytärtäni ja 15 kiloa kevyempikin. En mahda tytölle fyysisestikkään.MITÄ HELVETTIÄ TEEN! Pitäisi kuitenkin kasbvattaa 2 ja 5 vuotiaita ja 14 vuotiaita muitakin lapsiani. Pieninkin jo sanoi sanan vittu. Siskonsa saa myös päivittäin nyrkistä ja joutuu palvelemaan siskoaan kuin orja ettei saisi turpiinsa.
Tyttö valehtelee myös erittäin sujuvasti ja on muille ihmisille kuin enkeli.Monet ovat tulleet oikein kehumaan miten on noin avoin ja mukava tyttö.
Kaikkeni olen tehnyt mutta enää en tiedä mitä teen?
Vastaukset 26
Vanhimmat
kun oot ne ite kasvattanu tommosiksi. Vanhemmistahan kaikki lähtee, joten mieti mikä on menny vikaan, jos pikkunenkin valehtelee jo. ITSEÄSI SYYTTÄÄ SAAT. MIKÄÄN EI OLE KUULE KOSKAAN LAPSIEN VIKA!
PS: Missäs lapsien isä tai isät on? Onko kaikilla sama isä? Asuuko isä kotona?
...sun vanhemmat sais ampuu ku ne on kasvattanu susta tollasen omahyväsen idiootin.
Sitten kun sulla itselläs on murrosikäisiä lapsia ja siitä eteenpäin, ymmärrät kyllä mitä elämä lapsien kanssa saattaa olla. Ei se todellakaan aina ole sitä unelmaa ja vanhemmista kiinni. Tässä 2 lasta kasvattaneena ja tiedän monta perhettä, jotka lapsien kautta ovat tutustuneet toineen toisiimme ja voin sanoa että lapset ovat siinä yksilöitä kuin aikuisetkin ja KYLLÄ SE KASVATUS VAIKUTTAA, mutta määrätyt piirteet se lapsi omaa ja persoonallisuus kehittyy monista tekijöistä. Siihen ei vanhempien rukouksetkaan aina auta, jos lapsella on persoonallisuushäiriöitä. Jo tämä yhteiskunta kouluineen, kilpailuineen ja vaatimuksineen aiheuttaa paineita jo pienille lapsille ja heikot sortuu. Kuka ottaa käyttöön kovan linjan kuka sitten itkee tihuttaa. Vanhempien tuki ja apu on tärkein, mutta jos lapsi ei kykene ottamaan sitä jostain syystä vastaan, vanhemmat ovat avuttomassa asemassa. Eli lapsessa saattaa olla "vika". Tämän päivän terveyskeskukset ja psykologit ovat yli buukattuja ja jonot pitkät. Ei nekään jaksa välttämättä "auttaa" ehkä vain kuunnella....urheiluun ja kulttuuriin sysätään valtion rahoja, mut ei lasten ja nuorten terveydenhoitoon.
Kuulostaa vakavalta.Sisaruksetkin jo kärsivät.Ja täys ikäinen kun on niin pakkohoitoonkaan ei voi ohjata.Sinuna en kai muuta tekisi(jos ei puhuminen auta) kuin osoittaisin ovea sanoen että rakkautes ei koskaan lopu mutta hermot kyllä!Muuttakoot muualle..omaan asuntoon. Sisarukset on pelastettava tuommoiselta anteeksi vain "hullulta".Ei yleensä 18V:t enää noin käyttäydy...nuoremmat ehkä?
sinua ehkä soittaisin johonkin auttavaan puhelimeen ja kysyisin sieltä neuvoa.. he ovat ammattilaisia ja osaavat kyllä neuvoa eteenpäin miten menetellä tai tehdä. tuskin olet ainoa ihminen jolla on tuommoinen elämäntilanne.
että suraavan kerran, kun meuhkaa ja rikkoo kotirauhaa saa poliisi kyydin, kun kerran täysi-ikäinenkin on. Toteuta myös uhkauksesi niin ehkäpä neito ottaa siitä opikseen.
Vaihtoehdot tuntuvat olevan sinulla aika vähissä.
että tyttö täyttää vasta ensi vuonna 18. joten alaikäinen vielä, siis ennättää tehdä jotain, kuten soittaa poliisit paikalle, pakkohoito. meillä sama< juttu oli 11 vuotiaan pojan kanssa joka hyökkäili mun kimppuun ja otin kovan kannan jot nukkuu se lyöjäkin joskus ja lyön silloin takas, selitin asian jätkälle ja myös etten välitä seurauksista ja oon luopunut jo lapsestani henkisesti, poika ymmärsi jotta nyt äidillä jo kovbat piipuissa ja lopetti ei tarvinnu antaa takaisin saqmalla mitalla, ei minusta tarvii jaksaa rakastaa jos saa nyrkkiä. saahan sitä lässyttää muttei se auta. TURPIIN VAAN JA ONNEA!!!!!
ja nopeasti. niiden nuorempien takia. eikä se isolikka sille mitään voisi. saisit itsellesi tukea ja ehkä neuvojakin kuinka selvitä eteenpäin.
varaa aika jo heti huomenna, useimmissa perheneuvoloissa lienee kriisiaikoja samalle viikolle, jos tuntuu, että apuun on kiire.
pääset itse kertomaan sosiaalityötekijälle huolesi ja näkemyksesi asiasta ja tyttö tulee mukaan käynneille vasta myöhemmin. hän toki saa kertoa siellä oman kantansa, mutta työtekijät ovat kouliintuneita näkemään manipuloivan ja röyhkeän käytöksen läpi.
onko tyttö muuttanut käytöstään vasta viimeaikoina? vai oliko hän läpi murrosiän samanlainen öykkäri? onko mielenterveysongelma pois suljettu? vai onko se liian raskas asia edes ajatella?
tee asialle jotain, minusta perheneuvola olisi paraspaikka aloittaa. tai mielenterveystoimisto.
aika vakavalta.Yleensähän tossa iäsä alkaa murrosiän vaikeudet helpottaa.Kannattaa varmasti ottaa yhteyttä ammattiauttajiin,esim.perheneuvolaan.Yksin voi olla aika vaikee selvittää noin hankalaa ongelmaa.
Kokemuksen muovaama mielipide on, jos mahdollista tilaa aika yksityiselle ammattiauttajalle.
Koska nykykäsityksen mukaan kaikki lasten ongelmat ovat vanhempien syytä, vältä kaikkia sossuja ja heidän yhteistyökumppaneitaan: koulupsykologeja, kuraattoreja yms. Muuten löydät itsesi hyvin nopeasti kulkemasta tanttapalaverista toiseen koska "täytyyhän kotona olla jotain vialla kun lapsi noin voimakkaasti oireilee"
Olisiko teillä lähipiirissä ketään aikuista, johon tyttäresi voisi luottaa?
äiti minäkin- äläpä mustamaalaile auuttajatahoja!!
mihin väittämäsi perustat?
alkuperäiselle kirjoittajalle: hae ihmeessä tukea tilanteeseesi esim. perheneuvolasta, jos sellaista ei ole , ota yhteys sosiaalitoimistoon ja varaa itsellesi keskusteluaika. onko tyttäresi koulussa?
voisiko hän kääntyä terv.hoitajan puoleen ja sitä kautta saada apua itselleen ?
tuollainen käytös ei ole normaalia. mistä väkivaltaisuus? onko tytön mieliala jotenkin muuttunut? saako häneen minkäänlaista keskustelukontaktia? kyllä apua järjestyy, kun perheessä on alaikäisiä lapsia.
voit ottaa yhteyttä myös nuoremman lapsesi kouluterveydenhoitajaan ( jota tyttäresi moksii) ja varata häneltä vaikka ajan ja käyt sitten juttelemassa siellä miten tilanteessa voisi toimia.
hae ihmeessä apua!!
Erilaisia lapsia hoitaneena ja omat päälle sanon että puhut asiaa. Sosiaalitoimistosta saattaa saada apua, mutta se kestää. Ja kokouksesta toiseen saa juosta ja mitään et saa tietää mitä ovat päättäneet. Sinun omatkin asiasi ovat sinulta salattu. Tosin saattaa olla henkilöstä kiinni. Ystäväni murrosikäinen poika tarvitsi psykologin neuvoja vanhempien eron jälkeen, koska poika otti vanhemman roolin ja alkoi ohjata ja pomottaa äitiään joka asiassa. Käynneistä päätettiin ja poika käy pitkin hampain siellä, mutta hups sielläkin on NIIN tiukkaa, että psykologi ei anna miinkäänlaista tietoa äidille, vaikka äiti lapsen sinne ohjasi. Ei tiedä edes puhuuko poika edes siellä ja onko suunta eteen- vai taaksepäin. Aivan sokko tilanne. Sen verran poika suostui murahdellen kertomaan lopulta, ettei psykologi puhu mitään, jos hänkään ei suostu puhumaan. Vaitiolovelvollisuushan heitä sitoo, mutta kuka valvoo tällaista toimintaa...ei kukaan. Ei anneta edes viitettä äidille alaikäisen lapsensa tilanteesta. Outoa sanon minä, joka työnsä puolesta saa kyllä hoitolapsista kaikenmaailman tiedot vielä paperilla ja pyytämättä.
kyllä murrosikäinen ja pienenpikin lapsi on itsenäisessä asiakassuhteessa auttajatahoon ja siinä suhteessa on oltava ehdottomasti asiakkaalla luottamus vaitiolovelvollisuuteen. mitenkä kuvittelet asian toimivan, jos lapsi/nuori kertoisi tuntojaan ja asioitaan ja sitten auttaja niitä kertoisi vanhemmille??
tietenkin lapsen/nuoren kanssa yhdessä sopimalla voidaan sopia, millä tavalla ja kuka ja miltä osin asioista tiedotetaan vanhemmille , sekin ehdottomasti lapsen ja nuoren suostumuksella.
Lueppas uudelleen tekstini. Kysymyshän ei ollutkaan vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta vaan arvostelin "täysin sokkoa tilannetta" Todellakaan kukaan ei valvo heidän työtään, ei edes vanhemmat saa tietoa, joita asia koskee kaikkein syvimmin. Ja täytyyhän psygologilla olla käsitys asiasta mitä voi huolestuneelle vanhemmalle kertoa lain puitteissa.
Eihän asian hoidossa ole mitään järkeä, jos vanhemmat eivät saa minkään suuntaista tietoa. Ovat edelleen huolissaan. Luulen, että riittäisi tilanteen kartoitus. Mennäänkö parempaan suuntaan vai täytyykö esim. ryhtyä toisenlaisiin toimenpiteisiin. Poikkeuksiakin tietysti löytyy hoitosuhteissa, olemmehan erilaisia ihmisiä, myös psykologit.
Minun isosisko oli ennen samanlainen, paitsi että hän kävi isän kimppuun. Tämä alkasi hänellä n.14-15 vuotiaana ja loppui vasta n.21-22 vuotiaana kun hän tapasi elämänsä miehen. Kun hän alkasi tästä toipumaan hän itse huomasi että hänellä oli paniikkihäiriö jota ei osannut kontrolloida. Me muut sisarukset olemme sitten aivan erilaisia. Minullakin kerran kyllä oli paniikkihäiriö, mutta siihen löytyi heti syy...ex-poikaystävä, joka löi minua. Voi olla että siskollanikin oli hakkaava poikaystävä joskus ja siitä voinut paniikkihäiriö alkaa, mutta sitä ei koskaan tiedä. Mutta nyt on kaikki hyvin, hän elää onnellisena pikkuperheensä kanssa ja on onnellisesti naimisissa :-)
Tuttavaperheessä oli samalla lailla käyttäytyvä tyttö. Vanhemmat eivät voineet hänelle mitään, vaan antoivat kaiken periksi. Tytöstä tuli alkoholisoitunut, aggressiivinen naisvanki, joka tappoi ihmisen. Ja kaikille sos.puolen henkilöille tämä tyttö osasi näytellä niin viatonta, että..
Tuli mieleen tämä psykopaattiohjelma, jossa kerrottiin, etteivät psykopaatit osaa tuntea empatiaa eivätkä katumusta.
Hei!
Kaikki tähän asti saamasi vastaukset näyttävät sisältävän idean, että tyttäresi olisi päästään vialla.
Tähän en usko alkuunkaan, sillä itse olen ollut nuorempana hyvinkin aggressiivinen (en pahoinpidellyt ketään, mutta kävimme äitini kanssa jopa käsirysyä ja painia) kotona, vaikka taas ulkomaailman silmin olin luokan paras koulussa ja erittäin hyvin kasvatettu: aina kohtelias ja auttavainen.
Näin jälkeenpäin syyt on helppo nähdä. Minun olisi pitänyt mieluiten muuttaa kotoa jo 16 vuotiaana, koska olin hyvin itsenäinen ja itsepäinen ja kaipasin omaa rauhaa ja tilaisuutta päättää omista asioistani: myös tilaa saada ajatella asioista omalla tavallani. Mutta toisaalta olin myös vähän pullossa kasvatettu (siksi maailma kai niin pahalle näyttikin: jouduin mm. 8-luokalla opettelmaan kiroilemaan, jotta saisin itseni ymmärretyksi uudessa koulussa), joten en osannut itse tehdä aloitetta ja hankkia omaa asuntoa. Eikä minua välttämättä olisi edes päästetty muuttamaan pois: periaatteen vuoksi.
Vanhemmillani taas ei koskaan ollut oikeasti aikaa paneutua asioihini. Ja kun he olivat kotona ja minä en, äitini piti huolen siitä, että syynäsi läpi päiväkirjani ja valokuvani jne säännöllisesti. Sitten kun satunnaisesti näimme, hän käytti pienet yhteiset hetket syyllistämällä minua asiosita joita tonki päiväkirjastani, vaikkei siellä mitään kovin rajua tavaraa ollutkaan. Mikään vain ei kelvannut. Hän oli nuoruudesaan toiminut toisella tavalla, miksen minä voinut olla pilkulleen samanlainen?!
Lisäksi olin hirvittävän ujo. Vaikka minua kehuttiin puheliaaksi ja sosiaaliseksi, niin pelkäsin kuollakseni sitä, mitä minusta ajateltiin. Yläasteen lopun ja lukion ensimmäisen luokan ajalle olinkin kehittänyt itselleni juuri heavy-lookin: minulla oli hirvittävät meikit, puna-mustaksi värjätyt hiukset, nahkaa ja niittejä vaatteina, pääkallohanskat.... Ja ihan vain siksi, että kukaan tuntematon ei uskaltaisi lähestyä minua. Ettei maailma vain saisi selville miten arka olen oikeasti, miten paljon minuun sattui kaikki.
Ja juuri siksi äidin tongintaoperaatiotkin tuntuivat niin kammottaville: päiväkirja oli ainoa paikka, jossa uskalsin olla oma itseni, sanoa vapaasti sen, miltä minusta tuntuu. Ja sitten äiti ni lukee ne säännöllisesti ja sanoo minulle, että minä tunnen väärin.
Välittömästi lukion jälkeen muutin sitten omaan asuntoon ja meni lähes vuoden verran, etten pitänyt vanhempiini ollenkaan yhteyttä. Etsin rauhassa itseäni, mietin mitä haluan.
Pikku hiljaa olimme taas säännöllisesti yhteydessä ja yllättäen välimme ovat olleet upeat sen jälkeen. Minä asun miten haluan ja teen mitä haluan, mutta vanhempani ovat oppineet luottamaan arvostelukykyyni. Emme riitele oikeastaan koskaan, koska he ovat oppineet, että pärjään kyllä omilla aivoillani ja vaikkei asuntoni tai vaatetukseni ole prikulleen heidänlaisensa, ei se olekaan kelvoton. He hyväksyvät nyt minut (ja avomieheni ja pienen ihanan poikani), minä hyväksyn heidät ja minusta on ihanaa, kun voin sanoa, että pidän äitiäni oikeastaan yhdestä parhaimmista ystävistäni.
Eli yhteenveto: voihan olla hyväksikin käydä jollakin "auttajalla". Vähintään jo senkin takia, että kumpikin teistä saisi puolueettomalla maaperällä sanoa ajatuksensa ääneen.
Mutta vielä tärkeämpää on muistaa (te kumpikin) kuunnella tarkasti ja yrittää ymmärtää, mitä sillä toisella on sanottavaa. Rivien välistäkin kannattaa yrittää lukea. Eikä saa loukkaantua, vaikka toinen osuisi arkaan paikkaan. Pitäisi vain jotenkin kyetä keskenään setvimään, että miten tilannetta saisi edes vähän helpotettua.
- Nina
PS: Tuli mieleeni. Minulla on myös ystävätär, joka muutti 16-vuotiaana pois kotoa (isovanhempiensa vintille). Heidän kotonaan tappeluihin syynä oli se, että isä joi tolkuttomasti. Ja heidän todelliset nyrkillähakkaamisensa johtuivat siitä, että ystäväni meni väliin, kun isä hakkasi kyseisen kaverini pikkuveljeä aina kännipäissään... Eli syitä voi olla näkyvämpiä ja piilotetumpia. Ystävälläni se oli puolustamista ja puolustautumista isää vastaan, minulla se taas oli kapinointia minuuteni riistoa vastaan. Mutta useimmiten - olen kuullut - on aina joku syy: ei välttämättä tosin edes teidän perheestänne lähtöisin oleva. Vaikka tyttärelläsi olisi näennäisesti kaikki hyvin, hän voi pelätä vaikkapa koulussa. Ja jos sinulla ei ole aikaa rauhassa kuunnella ja jos et näytä todella ymmärtävän, ei hän ehkä koskaan saa sitä sanotuksi ääneen. Hän voi kiukutella sitäkin: olla aggressiivinen siksi, että tarvitsisi sinun huomiosi ja hyväksyntäni, eikä enää löydä muuta keinoa, kun hysteerisen raivoamisen.
Onnea teille - koko perheelle!!!!
Olin tyttäreni yksinhuoltaja ja yrittäjä ammatiltani. Tyttö aloitti kuvailemasi käytöksen jo 13vuotiaana ja perheneuvolassa tarinoi minusta järkyttäviä satuja. Pian hän alkoi kaveeraamaan epämääräisissä porukoissa,tuli varastelua,alkoholia ja lopulta jäi kiinni huumeista.2vuotta tyttö asui perhekuntoutuskeskuksessa,ei huostaanotettuna.Siellä tilanne paheni huumeiden käytön puolesta ja kun hän oli 16,otin tytön kylmästi mukaan ja muutimme ulkomaille.Tänä päivänä hän on 19vuotias erittäin normaali nainen,huumeet kaukana ja hyvä elämä poikaystävän kanssa.Asioista kun on puhuttu hän häpeää kovasti käytöstään ja kertoi suoraan että tunsi huomion puutetta minulta. Kyllä olen tuhannet itkut itkenyt aikoinaan ja nyt jälkeepäin ymmärsin ettei lapset kasva yksin vaan vaativat jokapäiväistä huomiota ja rakkautta. Ehkä tyttäresi tuntee olonsa syrjäytyneeksi pienempien sisarusten rinnalla, ehkä hän kaipaa oloa ettei ole aina isosisko vaan äidin pikkuinen niinkuin muutkin, en tiedä, mutta tiedän mitä käyt läpi. Yritä jaksaa,kyllä tyttäresi tuosta vielä enemmin tai myöhemmin kasvaa aikuiseksi ja vaikka kuulostaa helpolta toisen sanoa, koita antaa hellyyttä vaikka tuntuisi että maailma putoaa niskaan. Vanhemmuus on kaikkein vaikein ja vaativin asia. Tsemppiä :)
riitelee jos ei edes kaljalle pääse.
Johonkin sitä on purkauduttava.
Riitelin äitini kanssa joka päivä murrosikäisenä ja joskus tuli lyötyäkin.Äitini on täyspaska enkä vieläkään välitä hänen seurastaan.
Sen jälkeen kun lähdin opiskelemaan ja muutin pois kotoa,äitini etsi uuden uhrin minun tilalleni.Nyt hänen vittumaisuudestaan saa kärsiä muut sukulaiset.Olemme sukulaisten kanssa miettineet pitäisikö äitini viedä hoitoon pakolla vai suostuisiko hän vapaaehtoisesti.Tuskin.
En ikinä anna anteeksi sitä henkistä pahoinpitelyä josta sain kärsiä 19 vuotta.
Toivon että haette ammattiapua,siis jonkun ulkopuolisen joka viheltää pelin poikki.18-vuotias ei enää ole mikään murroikäinen kakara vaan aikuinen ihminen joka ei siedä ihan mitä tahansa.
..ihan normaalit käytöstavat. Aloittaja kertoi tyttärensä lyövän myös pienempää sisarustaan, jos tämä ei palvele isosiskoaan. Ei kuulu minun mielestäni lähes aikuisen käytökseen. Kyllä tuonikäisen pitää jo osata kontrolloida omaa käytöstään.
Olisin itse sitä mieltä, että jos kerran koko maailma on niin paska, niin siitä vaan itse uimaan sinne sekaan. Ei vanhempienkaan ihan mitä tahansa tarvi sietää. Jotkut nyt vaan ovat niin luupäisiä, että joutuvat kokemaan kaiken -virheetkin- kantapään kautta, ennen kuin uskovat. Jos ei sitten pinnalla pysykään, aina voi palata takaisin.
Tänä päivänä unohdetaan kokonaan käytöstavat. Ja mitä äitiin tulee, voihan olla että äitikin tarvitsisi ohjausta. Mutta jos 18v tytär hakkaa myös pinempää sisartaan, jokin on pielessä. Milloin tällainen on alkanut ja miten se on edennyt? Kaikista näistä voi mm. äiti apua hakiessaan löytää jotain vastauksia.
Käytöstavat yleensä opitaan kotoa ja kavereilta, mutta jos lapsi on häiriintynyt jossain elämänsä vaiheessa, varsinkin alle kouluikäisenä ja on jäänyt ilman oikeanlaista hoitoa, alkaa hän oireilla myöhemmin ja tulos saattaa olla tällainen. En syyllistä äitiä. Tiedän vanhempien ja yksinhuoltajien raskaan osan. Huoli lapsista ja yrität olla heille esimerkkinä ja pitää heidät kurin ja rakkauden keskitiellä, jotta heistä kasvaisi kunnollisia ihmisiä. Kuitenkin olet itsekin vain inhimmillinen ja erehtyväinen yksilö tässä kovassa maailmassa, niin kuin jokainen meistä.
Mulla on 16-vuotias tyttönen joka menestyy tosi hyvin peruskoulun viimeisellä luokalla.Mä olen itkenyt tuhat ja tuhat kertaa sen takia kun se mua haukkuu milloin lehmäksi ja milloin huoraksi.6 vuotta sitten se potkaisi minua oikeaan nilkkaan kun komensin sen pois pikkusiskon hiuksista.Kun menin häntä komentamaan niin tuli semmoinen potku sääreen että itku tuli.Mulla oli koko talvi oikea sääri turvotuksissa ,mutta halusin uskoa että se on vain murrossiän aiheattama juttu.Mä olen ollut väärässä monessa asiassa...tänäänkin tuli 4 mustelmaa mun oikeaan käteen kun se puristi sitä ja haukku mua huoraksi ja lehmäksi.Kaikki mun 3 lasta on samalle isälle tehtyjä ja me ollaan vielä 18 vuoden avioliiton jälkeen yhdessä.Sitäpaitsi siihen mun tyttären potkimaan sääreen tuli yhtenä marraskuun päivänä säärihaava vuonna 2001 ja se kesti parantua 3 kuukautta. Sekin oli tuskaista, kun haava märki jatkuvasti ja jouduin sairaalaankin sen takia ja sitä piti vain jaksaa hoitaa.Tyttö on mitä ihanin mutta kun asiat ei mene niin sitte saan tuntea sen nahoissa.Onko teitä useampiakin äitejä jotka yrittävät olla mieliksi?
Ja muitakin juttuja olis jos joku haluaa keskustella,,,,,,!
Siis ei vanhempien tehtävä ole olla lapselleen mieliksi!! Ei vanhempi voi olla kaverikaan, vaan rajat asettava, turvallinen ja huolta pitävä aikuinen. Ja lapsen on opittava jo hamasta alusta lähtien, että vanhempia ei lyödä, eikä haukuta, niin kuin ei muitakaan ihmisiä.
En kannata minkäänlaista kurittamista lastenkasvatuksessa, mutta jos itse kuulisin lapseltani olevani lehmä ja huora, todennäköisesti kuitenkin antaisin sellaisen korvatillikan, että nokkava teini sen muistaisi lopun ikänsä!
Älä ihmeessä alistu tuollaiseen. Siinä teet karhunpalveluksen tytöllesi. Hän jatkaa sitä toimintaa myöhemmin. Kohde vain muuttuu. Ja ole varuillasi, jonain päivänä voi sattua vahinko. Ota ihmeessä yhteys paikkakuntas viranomaisiin, vaikka terveyskeskukseen, jos et muuta löydä. He varmasti tietävät miten tulee toimia. Myös sinun toinen lapsesi tarvitsee sinua. Ei ole oikein että 16-vuotias tyrannisoi sisartaan ja äitiään.
Itse olen taistellut 14-vuotiaas pojan kanssa, mutta en ole antanut periksi ja hirveitä riitoja on ollut. En yksinkertaisesti voi antaa hänen päättää asioista ja tehdä mitä lystää. Tekisin ison virheen siinä. Huoraksi hän ei sentään ole haukkunut. Keskustella voin lisääkin, jos se auttaa sua yhtään...
Oliko tässä kyseessä vain nokkava teini?
Luulin että kyseessä oli vähän pahempi tapaus.