"Isänmaalista"
Ei oikeutta saa " maassa ei vastuun kantajaa ja vastuun ottajaa, , ,
"Isä Karisman puute "Henkinen ja fysinen onttous"
Sisäinen ja ulkoinen " h ä p e ä "
Kunnia, , , vai häpeä "Passia, , , tarjotaan vain maasta " = ?
Lastensuojenlun Mijaadi tuhot Perheille kodeille lapsille Suvuille kouluille ja ympäristötekijöille läheiset!
LASTENSUOJELUN TEHTÄVÄNTOIMENKUVA HUKASSA = ?
"Asenne ohjaa järjenvastaisesti .
Virkani vastaa tehtävästä !
Henkinen väkivalta!
"Lääkärintodistuksessa syiden kohdalla 'lastensuojelun aiheuttama pitkittynyt stressireaktio'."
n 20.000 uhriperhettä = ?
Niin. Onneksi eivät saaneet perhettämme hajalleen vaan laitoimme loppuun asti vastaan ja olemnme siis yhdessä mutta terveys meni.
Kallista toimintaa tälle yhteiskunnalle.
Mutta koska meidän kohtelumme oli laillista niin en koe edes syyllisyyttä siitä että olen nyt nelikymppisenä eläkkeellä.
Ei haittaa.
Onpa aikaa hoitaa nyt niitä lapsia enemmän kuin aiemmin mkun tein 50-tuntista työviikkoa.
En olisi vielä viisi vuotta sitten voinut edes kuvitella että olemme tässä pisteessä nyt.
Virkamiesten osoittama "Henkinen organisatio väkivalta "henkinen väkivalta on todella "traumatisoivaa.
Pitäisiköhän niiden tuloksiin laskea myös menetetyt veronmaksajat?
Laps Suomen maksaa saa kärsimyksillään "

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Valheen valta "Mikään ei tunnu miltään "Vielä kuka omistaa tiedotusvälineet, , ,
"Jotaako Maata nimettömät pyrokraatit"
Korkein johto lupaa
"Mutta ei sitoudu Pätökseen "
"Puuttuu Yksilön oikeuden "Näkökulma.
Isänmaa Henkinen ja fyysinen turvallisuus ,"Henkinen organisatio väkivalta" ja vastuun Kanto!
Laps Suomen nuori aikuinen sairas vanhus ei oikeutta vastuuta Saa "Vaan passia tarjotaan"
Olisko vieraan aika ! jos maassa ei omaa turvaa päätöstä saa = ?
Nyt on tehtävän toimen kuvat hukassa =?
"JULISTAIN TILASTON YKKÖS SIJAA
Häpea vai kunnia "Ylhäistä vai "Alhaista "
Polistiset" holistit hurahtaneet "Ensin siniset hanskat kädessä ja sitten punaset hanskat
"Pettävät itseä ja uskotelevat kansalle .
Että siniset ja punaset hankat "Terkee "työmiehen
"Oppi ja opit toistemme kautta
KANSALLE SUURI OPPI JA SUURI VALHE JONKA LAPSIKIN YMMÄRTÄÄ
Ei hanskat ole työmies
On Törkeeää, että joku alistuu noin "Alhaiseen
"Omantunnon ääni ja vienoa kuiskintaa" laps Suomenkin ymärtää totuuden .
"Kansan tilastokeskus Provosoi rauhallisuuteen "
TIEDOTUSVÄLINEIN KANSAN SUMUTUS "
Muista totuus totuus ja totuus Valhe valhe ja valhe Ymmärrys "
ymmärtäminen väärästä seuraa rangaistus.
Löydä terveen ajatelun ja ymmärryksen "Lahja "Olet arvokas ihminen jolla on "terveet lahjat käytössä "
Sisäinen ja ulkoinen kunnia ja "arvot yteiskuntaan ""Onnen mittari Lasp "Suomen "Sukupolvesta sukupolveen "
" Kunnian ja arvon yhteiskunnat olivat aina sotureiden yhteiskuntia". Soturit, jotka ymmärsivät käsitteet kunnia, velvollisuus, uskollisuus ja oikeudenmukaisuus, ...
Oivallus yhteiskunta yhdessä tekeminen ja paras on edessä
Lujin yhteinen Arvo perhe koti ja lapset
"Lap Suomen sisäinen ja ulkoinen turva
"Sukupolvesta sukupolveen
"Elä tässä ja nyt valloita uusi huomen
"Laps Suomen onnen "Mittarisi Sekä Isänmaan ylpeys "
"Olet arvokas ihminen nyt on vuorosi "Jatkaa "
pyhäsylvi, oliko noissa jotain sanomaa, ei tuota jaksa lukea, liian pitkää lätinää.