Ekana

Hyvää lauantaita kaikille!
Mitä ajattelitte puuhailla tänään?
Minä teen kaalilaatikkoa ja paistan sämpylöitä. Vähän siivoilen. Lenkkeilen ja nautin.
9196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kaalilaatikko, nyt saa hyvää kaaltakin. Muuten ajattelin lähinnä juopotella.

Äänestä

On hyvä päivä laittaa parveke kesäkuntoon. Matot on pesty ja istutukset laatikoissa ja purkeissa. Siis pelkkiä kukkia täksi kesäksi parvekkeelle. Pitäisi nuo parvekkeen lasitkin pestä, jos sitten tulevien sateitten jälkeen :)) vasta. Ihan vielä ei kannata mennä kolistelemaan, kun kello on sen verran vähän, naapurit häiriintyisivät.
Muutoin tämä päivä taitaa mennä totutusti lauantain tapaan.

Äänestä

Muita ettet ruskista sitä jauhelihaa. Suoraan paketista sekaan vaan.
Värjäämiseen käy kyllä mikä tahansa tumma mönjä, ei välttämättä aina siirappia.
Visuaalisuuden nimissä muutama ohut liuska porkkanaa piristykseksi.
Itsepä olet jo hoksannutkin, että uuniruoka ja leipominen kannattaa osuttaa samalle päivälle.

Äänestä
  • Kiitos vinkistä! Silloin kun teen ainoastaan itselle kaalilaatikkoa laitan jauhelihan asemasta soijarouhetta.
    Kasviksia kun pääasiassa käytän ruuan valmistukseen. Kaalilaatikkoa tein sitten kerralla sen verta, että riittää monta kertaa syödä. Uudet kaalit on herkkua.
    Sähköä kannattaa säästää ja valmistaa samalla niin paljon paistoksia ettei heti tarvitse uunia lämmittää.
    Ps. kaalilaatikko maistuu muuten hyvälle jääkaappikylmänäkin. Ja taas säästyy sähköä!
    Säästyy siinäkin ettei sitä lihaa suotta ruskista epäterveellisemmäksi.

    Äänestä

käännän pottumaan.
Olen myöhässä kaikissa puutarhahommissa, mutta kai niitä uusia perunoita voi syödä vähän myöhemminkin kesällä.

Äänestä
  • Voi sun kanssas!
    Et varmaan kyllä saa sanktioita vaikka popsit uusia perunoita myöhemminkin.
    Anna olla maassa osa myöhään syksyyn niin saat hyviä perunoita vielä joulun lähestyessä nostaa maasta.
    Pikkupakkasellakaan ne ei mullan alla palellu.

    Äänestä

  • epäilyttää kirjoitti:

    Voi sun kanssas!
    Et varmaan kyllä saa sanktioita vaikka popsit uusia perunoita myöhemminkin.
    Anna olla maassa osa myöhään syksyyn niin saat hyviä perunoita vielä joulun lähestyessä nostaa maasta.
    Pikkupakkasellakaan ne ei mullan alla palellu.

    koska se pottumaa on edelleenkin vähän vaiheessa :-) Kovin myöhäiseksi menee, mutta jospa tosiaan saisin uusia perunoita joulupöytään...

    Äänestä

  • UPDATE_9281033 kirjoitti:

    koska se pottumaa on edelleenkin vähän vaiheessa :-) Kovin myöhäiseksi menee, mutta jospa tosiaan saisin uusia perunoita joulupöytään...

    Hei, ei perunoitten istuttaminen vielä ole myöhässä. Muistan lapsuudesta isän sanoneen, että perunat pitää istuttaa kesäkuun kuudes päivä viimeistään. Kyllä ne ehtii. Minun piti istuttaa multasäkkeihin parvekkeelle jo heti toukokuun alussa, jäi tekemättä. Joten juhannusperunat ostan torilta :)

    Äänestä

  • te.li kirjoitti:

    Hei, ei perunoitten istuttaminen vielä ole myöhässä. Muistan lapsuudesta isän sanoneen, että perunat pitää istuttaa kesäkuun kuudes päivä viimeistään. Kyllä ne ehtii. Minun piti istuttaa multasäkkeihin parvekkeelle jo heti toukokuun alussa, jäi tekemättä. Joten juhannusperunat ostan torilta :)

    Kasvatatko perunaa parvekkeella? Minunkin on tehnyt mieli kokeilla, mutta kun on vaan jäänyt.
    Saa siitä ainakin uudet perunat jonkun kerran suoraan maasta. Ne kun on parhaita.

    Ei tosiaan ole myöhässä perunan maahan laitto. Turhaa liian aikaisinkin ei ne mihinkään edisty kylmässä maassa. Onhan sinulla siemenet jo itämässä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taidan olla tänään kirjoitti:

Hyvää lauantaita kaikille!
Mitä ajattelitte puuhailla tänään?
Minä teen kaalilaatikkoa ja paistan sämpylöitä. Vähän siivoilen. Lenkkeilen ja nautin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu