Voi tätä katkeruuden ja pahan olon tunnetta!!! Sain just kuulla, että melko läheinen ystävä saa esikoisensa marraskuussa. Tottakai esitin iloista ja toivottelin onnea, jota todella heille toivon, mutta.....
Aarrggg..., välillä tuntuu, että ei halua olla sellasten ihmisten kanssa missään tekemisissä, jotka ovat raskaana, koska he puhuvat raskaudestaan ja mitä sitten, kun lapsi on syntynyt. Tekisin sitä varmasti itsekin jos ja toivottavasti kun raskaus sattuu omalle kohdalle.
Ei kai tässä auta muutako kestää...
Aarrggg..., välillä tuntuu, että ei halua olla sellasten ihmisten kanssa missään tekemisissä, jotka ovat raskaana, koska he puhuvat raskaudestaan ja mitä sitten, kun lapsi on syntynyt. Tekisin sitä varmasti itsekin jos ja toivottavasti kun raskaus sattuu omalle kohdalle.
Ei kai tässä auta muutako kestää...
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tiedän hyvin tunteesi. Itselläni aivan samanlaisia tunteita ; (( Aikaisemmin en olisi voinut kuvitellakaan, että näin voi tuntea kavereitaan (ja vauvoja) kohtaan. Mutta toivotaan, että pian jotkut voivat olla meille kateellisia..
olen kanssasi samaa mieltä. itselläni on samanlaisia tunteita, vaikka vauvat ovat kaikkein ihaninta mitä tiedän. Toivottavasti vain pian joku voisi olla minullekin kateellinen, että saan vauvan...
*N*
Minä taas en uskalla joillekin kavereilleni kertoa raskaudestani mitään, koska heti aistin kateuden. Saavat sitten selville kun syntyy, on tässä jo tarpeeksi mietittävää itselläkin - varmaan nämä "kaverit" olisivat tosi onnellisia, jos lapseni ei syntyisikään terveenä.
Hei,
Olemme yrittäneet lasta kolme vuotta, ja viimeisin yritys päättyi juuri keskenmenoon. Biologinen kello lisäksi tikittää, joka vielä lisää paineita! Itselläni on myös sellainen olo että, varsinkin nyt keskenmenon jälkeen, suloisten pikkuvauvojen ja suurivatsaisten naisten näkeminenkin pistää syvältä sydämestä, ja kieltämättä tunnen kateutta. Ei sille voi mitään. Tiedän monia jotka ovat samassa tilanteessa. En silti usko että kukaan näiden tuskallisten tunteiden kanssa painiva,ja vauvaa niin kovasti toivova, kuitenkaan toivoisi kenellekään raskaana olevalla ongelmia raskauteen tai vielä vähemmän vammaista lasta! Tai että vauvalle sattuisi jotain!
Onnea sinulle raskauteesi ja kaikkea hyvää!!!
Mulla on kans ihan sama juttu. Paras kaveri on saanut 3 lasta, me ei yhtään, vaikka suunnilleen samaan aikaan alettiin "lapsia hankkimaan".
Siinä on ollut ystävyys koetuksella, mutta ollaan jotenkin selvitty. Kyläilyt ovat kyllä vähentyneet. Välillä kun käyn ystäväni luona kylässä, niin kotiin tultuani saatan itkeä tai raivota koko illan kun on niin paha olo.
Itse en mennyt luokkakokoukseen, koska tiesin parin vanhan luokkakaverin olevan viimeisillään raskaana.
Pariin kaveriin olen katkaissut välini täysin. Heillä on lapsia ja he eivät ymmärtäneet miten suuri tuska tämä lapsettomuus minulle on. Sieltä tuli näitä perinteisiä kommentteja: liian vähän yritystä, pitäisköhän meidän ukkojen tulla vähän auttamaan yms.yms.
Paljon jaksamista ja ISO HALI kaikille kohtalotovereille!
"pitäisköhän meidän ukkojen tulla vähän auttamaan yms.yms."
Tuollaisten kommenttien jälkeen voi kyllä tosiaan ihan hyvin haistattaa pitkät ko. "kavereille". Tietysti voi ensin vastata, että "mulla sentään on JOTAIN kriteereitä lapsieni isästä...".
Se on niin inhottava tunne ja paha olo!
Kyllä ihan on sama kateus kun lähipiirissä putkahtelee vauvoja... Ei kukaan toivo pahaa raskaana oleville taikka niille vauvoille, mutta sille omalle pahalle ololle ei vaan saa mitään. Eikä sitä kukaan ymmärrä, joka ei ole samaa kokenut. Olen 24, reilu vuos lapsettomuushoitoja takana ja useampi vuosi sitä yrittämistä. kolme alkanutta raskautta, eka tuulimuna,toka kesken ja tämä kolmas kuolleena kohdussa,huomenna tyhjennys... Ei paljon huvita mennä taputtelemaan kaverin mahaa ja kyselemään, joko potkii...
Ehkä se tästä vielä?
sama juttu täällä päin....
työkavereista kolme on paksuna ja yks työkaveri sai juuri ekansa...
tuntuu ihan vitun hienolta kaikki ne kyselyt ja keskustelut lapsista!
töissä ei viitti kertoa kellekkään mitään lapsettomuudesta ja siitä että koko ajan yritetään, koska siitä tulis vaan taas niitä samoja voivotteluja ja niitä hemmetin hyviä neuvoja.
olishan se kivaa jos saisi oman muksun, mutta minkäs teet jos sitä ei kuulu yrityksestä huolimatta!!
Ei kaikki puhu raskaudestaan! Itse esim. en, paitsi jos joku kysyy, eli silloin henkilöä kiinnostaa, mutta kerron vain kuulumiset ja jätän asian. Samoin koko ensimmäinen raskaus. Tiedostin sen asian että ne joilla ei ole lapsia, eivät ole aiheesta välttämättä kiinnostuneita ja jos ovat niin ottavat asian esiin itse. Eikä minulla ole tuttuja, jotka ovat samaan aikaan olleet raskaana, muutama ystävä on, jotka kovasti haluaisivat olla ja yrittävät sitä jatkuvasti. Tiedän että omasta raskaudestani puhuminen voi vaikuttaa erityisesti heistä "leuhkimiselta", enkä halua loukata ystäviäni.
Toisilla on tarve korostaa itseään, puhua jatkuvasti raskaudestaan ja lapsistaan, jatkuvasti vain. Kyllä siinä kaverit karisevat! Itse olen saanut kiinnostusta ja tukea osakseni aivan sitä kerjäämättä. Silloin tiedän että se on vapaaehtoista ja aitoa. Suosittelen muillekkin. Puhukaa lapsistanne sellaisten kanssa joilla jo itsellä on lapsia tai ovat raskaana. Itseäni ei sekään hirveästi jaksa kiinnostaa. Äiti ehdin olla kaiken muun ajan, silloin kun olen ystävieni kanssa, vauva yleensä aina mukana, keskityn ystäviini ja heidän asioihinsa. Pitää sitä olla muutakin kiinnostusta kuin pelkkä vauva, ainakin hyvät ystävät. Heitä näkee harvoin, vauvaa koko ajan. Hänelle riittää että olet läsnä ja välität, vaikket sitä koko maailmalle jatkuvasti toitotakaan. Ja sinä tiedät, se on kaikkein tärkeintä. Ei se tee sinusta huonoa äitiä vaikket koko ajan osoita ajattelevasi lastasi puhumalla hänestä. Itsekään en voi sietää sellaisia ihmisiä joilla ei muuta puheenaihetta olekaan, yritän kovasti välttää heidänlaisiaan.
Kuulosti tosi tutulta jutulta kun kerroit tosta kateudesta....sille tunteelle kun vaan ei voi mitää, ei kannata itseään vaa missää tapaukses pitää huonona ihmisenä jos ei toisen puolest voi aidosti olla ilonen koska ethän sä sitä tahallaa tee, sulle se vaan on niin arka juttu.
Ite oon nyt onnelliseti raskaana mut sillo ku en viel ollu ja yks työkaveri tuli silmät loistaen kertoo odotuksestaa ni mä siin esitin miten onnelliin oon sen puolesta mut ku menin ktoii ni rehellisest sanottuun toivoin et se sais keskenmenon!! Ihan kauheeta, eihän tollast sais edes ajatella mut minkäs teet jos sulle vaan tulee sellanen tunne...no sit ku se vauva oli syntyny ni yritin vältellä koko naista sillee ettei ois tarvinu nähä sitä vauvaa.....kerroin tän sulle vaa siks et ymmärrät ettet oo ainut joka noin ajattelee ja tuntee.
Toivottavast sun vuoro saada lapsi tulee pian!
Hauskaa kesää!!
Siis kyllä huokasin helpotuksesta kun luin noita kommenttia.En olekkaaan ainut joka tuntee näin.
minun kateuteni alkoi kun kuulin kaverini olevan raskaana.olin silloin suunnittelemassa omia häitäni ja ajattelin että kyllä meillekin mieheni kanssa aika vielä koittaisi.no sitten odoteltiin pari kuukautta että mieheni oli hyväksynyt moiset ajatukset yrittämisestä(ihan oikeesi siis haluaa yhtä paljon kun minäkin) ja eikun yrittämään,ajattelin et eka yrittämälä se onnistuu,miks ei onistuis.mut ei!no okei toinen yrittämä vasta menossa mut tuntuu välillä et oon tulossa hulluks kun ensin odotellaan et mies on valmis sit sitä et jos vaikka joskus tärppäis.välillä on sellasia hetkiä että en edes halua ajatella moisia koska mieleni ei kestäisi sitä!annan itselleni iloita vasta sitten kun olen raskaana.vaikka eihän sekään vielä takaa mitään...
odottaminen raskaaksi tulemisesta on niin piinaavaa .miten te muut sen kestätte????????????
joo mulle kävi melkein samalla tavalla kun sulle! kaverini toimi mulle kaasona ja ennen ku pääsin alttarille asti niin suuri päiväni oli pilalla. tämä kaasoni kertoi olevansa raskaana ja hääpäiväni oli muutenkin iloinen tapahtuma että hän päätti kertoa siitä minulle juuri silloin kun olihan hänen raskautensa myös iloinen tapahtuma! ja hän varsin hyvin tiesi miten herkkä asia oma lapsettomuuteni on minulle. tuskin hän sitä tahallaan teki mutta kuitenkin minun "oma" päiväni oli jo pilattu ennen kuin se kerkisi edes alkaa kunnolla...
mieheni kanssa ollaan lasta yritetty kohta 5 vuotta, hoitoja en halua aloittaa koska kukkaroni sitä ei kestäisi ja kummassakaan ei vikaa ole löytynyt
...sanoa niille odottajille ihan suoraan olevansa heille kateellisia?
Kun odotin toista lastani, eräs nainen sanoi minulle suoraan olevansa kateellinen. Ihmeekseni hän kysyi, tykkäänkö minä pahaa moisista puheista. Mitäs pahaa siinä olisi ollut - jos en olisi lapsiani saanut, uskoisin olevani ihan yhtä kateellinen kuin se kertoja (ja sen hänelle sanoinkin) tai tämän ketjun joka ikinen kirjoittaja.
Tuo ei kuitenkaan ole sellaista kateutta, joka veisi kalat vedestä.
Jos pahoitin tällä jonkun mielen, pyydän anteeksi. Sellainen ei ollut tarkoitus. Jos niin tein, kuulisin mielelläni rehellisiä mielipiteitä. Ehkäpä ne mielipiteet auttaisivat minua, jos olen tekemisissä ei-vapaaehtoisesti lapsettomien kanssa, etten tahtomattani jatkaisi pahan mielen tuottamista.