Onko palstalla ketään, jolla olisi olut sellainen tilanne, jossa miehen lapset olisivat suhteenne alussa asuneet äitinsä luona ja muuttaneet sitten isänsä, teidän luokse. Jos on olisi kiva kuulla kokemuksia siitä, miten yhteiselo alkoi sujumaan.
Meillä on uusperhe-elämää takana jo lähes viisi vuotta. Tämän ajan on oma lapseni ollut lähilapsi ja mieheni lapset etälapsia. Nyt miehen nuorempi on ilmoittanut että haluaa muuttaa meille kun ei kestä elää nykyisessä paikassa ja väit äitiin ovat huonot.
Lapsi on ilmaissut tahtona monta kertaa ja niin vahvasti ettei sitä oikein voi vain ohittaa.
Vaikka olemmekin paljon tekemisissä niin silti onhan se arjen eläiminen joka päivä yhdessä toista kuin säännölliset "vierailut"
Olisi siis kiva kuulla miten muilla on tälläiset tilanteet menneet ja onko lapsella ollut vaikeuksia sitten kuitenkin tottua "uuden kodin" tapoihin. Ja onko lapsi tullut katumapäälle myöhemmin.
Meillä on uusperhe-elämää takana jo lähes viisi vuotta. Tämän ajan on oma lapseni ollut lähilapsi ja mieheni lapset etälapsia. Nyt miehen nuorempi on ilmoittanut että haluaa muuttaa meille kun ei kestä elää nykyisessä paikassa ja väit äitiin ovat huonot.
Lapsi on ilmaissut tahtona monta kertaa ja niin vahvasti ettei sitä oikein voi vain ohittaa.
Vaikka olemmekin paljon tekemisissä niin silti onhan se arjen eläiminen joka päivä yhdessä toista kuin säännölliset "vierailut"
Olisi siis kiva kuulla miten muilla on tälläiset tilanteet menneet ja onko lapsella ollut vaikeuksia sitten kuitenkin tottua "uuden kodin" tapoihin. Ja onko lapsi tullut katumapäälle myöhemmin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
miehen teini-ikäinen tyttö muutti vuosi sitten asuun, hänen veljensä jäi äidilleen.
Hyvin on mennyt tämä vuosi, minusta tuli sitte äitipuoli, omat lapseni ovat jo aikuisia.
Ei meillä ole senkummempia tapoja, vain rajat ja rakkaus sekä kuri ja järjestys.
Tytön kanssa yhdessä tehdään kaikkia naisten juttuja, kuten ostoksilla käynti ja leipominen, ja jopa elokuvissa ollaan yhdessä käyty.
Mieheni lapset olivat suhteemme ensimmäisien viiden vuoden ajan etälapsia, kunnes kaikki kolme alle 15-vuotiasta lasta muuttivat meille äidin alkoholismin takia. Silloin meillä asui myös minun nuorempi lapseni, vanhempi oli muuttanut jo omilleen.
Alkuun oli rähinöitä varsinkin keskimmäisen kanssa, ainoan tytön, sillä hänellä ei ollut ollut mitään rajoituksia, sääntöjä, asuessaan äidin kanssa. Mutta kun tilanteeseen oli totuttu muutaman kuukauden kuluttua, alkoi kaikki sujua paremmin ja siitä on nyt kolme vuotta.
Mutta kannattaa antaa aikaa tottua niin lapsille kuin itselleenkin
Tehkää selväksi, että muutto on pysyvä, eikä kk siellä kk täällä aina sen mukaan, miten tulee riitaa toisen vanhemman tai bonusvanhemman kanssa. Koulu/ ystävät/ harrastukset, jos asutte matkan päässä lapsen nykyisestä asuinpaikasta.
Arkea eletään teidän luona ja on säännöt, eikä viikonloppusirkustelua 24/7, jos sellaista on ollut lapsen käydessä 2x kk isukkiaan moikkaamassa.
Maalaisjärjellä, ajan kanssa ja muistaen, että lapsen eka vuosi tulee olemaan vaikea, ikävöi äitiään ja kaikkea vanhaa. Ja niin ikävöitte tekin, jos luonanne vielä pysyvästi asu lapsia. Kyllä se siitä.
tarvitse olla pysyvää, etteikö sitä voi muuttaa!!!! Lapsilla on oikeus muuttaa mielipiteitä samoin kuin aikuisillakin!
Aikuisilla ei ole oikeutta ottaa lasta luokseen asumaan ja sitten muuttaa mieltään, tai "antaa" lasta toisen vanhemman luo asumaan, ja sitten päättää että ei "hennokaan". Siinä sopassa on aikas paljon useampia kauhoja kuin yksi, jonka mukaan pitäisi tanssahdella... Lapsellekin on ennen muuttoa hyvä tehdä selväksi, että muutto olisi ihan "oikea muutto" eikä mitään, mua hirveesti huvittaisi nyt juttu. Niin monella menee monet asiat uuteen uskoon sen muuton myötä, ettei sellaista tee huvikseen kukaan, tai siksi että on "sillä tuulella nyt". Realismi on raaka asia.
Eihän tässä ole kyse vanhempien tahdosta vaan lapsen !
eli mieheni lasten äiti kuoli yllättäen kuusi vuotta sitten, olimme ehtineet asua yhdessä vuoden verran. Aiemmin lapset tapasivat isäänsä joka toinen vkl, jolloin minä useimmiten olin töissä, tai suunnittelin jotain muuta menoa. Harvoin olin tekemisissä lasten kanssa. Siksi lasten äidin kuolema ja lasten muutto meille olivatkin täysi shokki meille kaikille! Ja kun ei siihen ollut valmistautunut, niinkuin suunnitelluissa muutoissa...
tunnustan, että itselläni on ollut todella vaikeaa sopeutua 24/7 äitipuolena olemiseen, toki lapsillakin on varmasti ollut vaikeaa, oma äiti kuolee äkisti ja sitten rempaistaan asumaan periaatteessa vieraan ihmisen kanssa! Mutta kaikesta kaiketi selviää, kun vielä yhdessä olemme =)
Teidän kannattaisi ehkä pitää palaveri, jossa olisivat kaikki asianomaiset läsnä. Riippumatta lasten iästä, on heitäkin kuunneltava. Joku voisi tähän sanoa, ettei asia kuulu sinulle, mutta mielestäni kuuluu ja erittäin paljon! Tiedän itse, miltä tuntuu, kun vieraat ihmiset muuttavat kotiin asumaan, ilman että mielipidettäni edes kysytään! (vaikkei sillä olisi mitään väliä ollut, kun vaihtoehdot olivat aika vähissä meidän tilanteessa...)
Myös sinun lähilapsen elämään päätös vaikuttaa! Samoin miehesi vanhempaan lapseen, joka jäisi tavallaan ainoaksi äitinsä luo.
Miksi välit äitiin on huonot? Onko kyse todellisista ongelmista vai esim. siitä, että äidin säännöt eivät miellytä lasta? Näitäkin kuuluu olevan eroperheissä, että lapset haluavat yhdellä viikolla muuttaa isälle ja toisella äidille, riippuen kieltojen ja riitojen määrästä =)
Toivottavasti saatte asian selvitettyä niin, että kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia! Ja kuten joku sanoikin, ei asioiden tarvitse aina olla lopullisia, vaikka ehk äihan joka viikko ei ole tarpeen lähteä osoitetta ja tavaroita muuttamaan...=D