Otteita jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrootin kirjasta.
SUOMEN KANSAN TULEVAISUUDESTA, HYVINVOINNISTA JA SIIS TURVALLISUUDESTA VASTUUSSA OVAT KANSAN ITSE VALITSEMAT EDUSKUNNAN JÄSENET , HALLITUS SEKÄ PRESIDENTTI. VAIKKA SUURIN OSA SUOMALAISISTA ON YHÄ KUNNOLLISTA VÄKEÄ, ON SYNTYNYT HUOLESTUTTAVAN NOPEASTI ÄLLISTYTTÄVÄN SUURI JOUKKO TÄYSIN MORAALITTOMIA KANSALAISIA, VAARALLISIA TOISILLE JA HÄPEÄKSI SUOMELLE. ERÄS SUURMIEHEMME ON SANONUT: "YHDEN SUKUPOLVEN KÄRSIMYKSET EIVÄT KANSAN HISTORIASSA MERKITSE MITÄÄN, SILLÄ PÄÄASIA ON ETTÄ, KANSA VOI KATSOA TAAKSEEN, SANKARILLISEEN MENNEISYYTEEN." HYVÄT NYKYPÄIVÄN VAIKUTTAJAT, VALLANPITÄJÄT -MIETTIKÄÄ JOSKUS NÄITÄ SANOJA, KUN TE SUKELTAUDUTTE HARTIOITANNE MYÖTEN JA VIELÄKIN SYVEMMÄLLE RAHAAN JA PALKKIO KYSYMYKSIIN. KANSALAISTUNNE JA YLPEYS SIITÄ, ETTÄ MINÄ OLEN SUOMALAINEN, MITATAAN AIVAN MUILLA, PALJON SUUREMMILA KUIN RAHALLA.(Otteet sivuilta 33 ja 39 )
Kun minä nyt, maapalloa yli 35 vuotta kiertäneenä,vain lomat Suomessa viettäneenä,vanhana luottamusmiehenä tarkastelen HE174/1992:stä säädettyä sosiaalihuoltolain 17§:ään subjektiivisenä oikeutena merkittyä omaishoidon tuen käsitettä.ja saman lain 27§:ää asetuksineen,joka tuli voimaan 1.7. 1993. Se on hyvä laki ja kaiken omaishoidon perusta vielä tänäkin päivänä. Sitten nämä "parannukset"ne ovat säädetty vain peittämään törkeätä sairaisiin kohdistunutta huijausta. Joilla potilailla maksatetaan maksuja jotka laissa on määrätty kuntien maksettaviksi.
Ja se huijaus on alkanut jo heti lain voimaantulon jälkeen Merja Salanko- Vuorelan johdolla. Vakaassa uskossa siitä että kukaan ei jaksa nousta sieltä kuolemansairauden,murheen,väsymyksen,liioiteltuun kohteliaisuuteen sekä vääriin auktroriteeteihin naamioidun hölynpölyn pilvestä vastustamaan tapahtuvaa laittomuutta. Mutta niin kuin rikollisille yleensä käy,kaikkea ei voi ennakoida. Pääsin aika nuorena (56v) ankarissa olosuhteissa tehdyn työn palkkiona täydelle vanhuuseläkkelle. Sain tehdä työtä josta pidin, jossa oli sitä kipinää. Vaarallisia tarvikekuljetuksia sodassa tai terrorismin uhan alla oleviin maihin ympäri maapallon. Aseiden turvin (Israel) omin asein (Somalia jo 1997 alkaen Nigeria yli neljä vuotta rosvojen piirittämällä joella ja redillä, Kongo, =Zaire, Benin, Norsunluurannikko,Chana.. Sekä Jenkkien lentotukialuksia niiden valmistautuessa sotaan. Ne olivat hinnakkaita rahteja yhtiöllemme. Mutta kyllä mekin saimme osamme (200%:alla korotettu peruspalkka) kun menimme mukaan sallaisiin maihin joissa käytiin sotaa jotain toista vastaan tai maan sisällä. Niin että minulla oli ehkä paremmat mahdollisuudet selvitä myllytyksestä nimeltä omaishoito kuin sillä jolla ei ole minun kokemuspohjaa. Mutta toisaalta kanottinsa kanssa päin ajava, tulittava kapinallinen,lastin omistajan vihollinen,joki tai merirosvo on paljon "reilumpi rosvo"kuin nämä valkokaulus huijarit. Rosvoille voi joella tai merellä antaa takaisin. Mutta kun näiden nuljujen takia ei vankilaankaan viitsi lähteä ei auta muu kun nöyristä niskasi ja kärsi.kärsi ja kärsi. Vaikka näytät ja tuot päivänvaloon että olet oikeassa. Toivoen että nämä tajuaisivat mihin se viimein johtaa kun konna kurkistelee vastaan joka ainoan kunnan luukulta HE 131/2005 voimaantulon jälkeen. Konna joka toimii maan korkeimman johdon suojeluksessa ja väärien esitysten pohjalta sorvattujen lakien turvin. Minun ei tarvitse kurkistella kristallipalloon kun tiedän mitä tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin (mmKreikka) sillä monet näistä maista mihin veimme tarvikkeita olvat ajautuneet kahinoihin juuri näistä syistä:KUN KANSAN EDUSKUNTA, HALLITUS,JA VALTION PÄÄMIES PETTÄVÄT KANSALAISIA AIVAN NIINKUIN SUOMESSA PARHAILLAAN TAPAHTUU. VP

Vastaukset 1
Vanhimmat
Timo Kallilta. Tämäkö on vastaus. Tyhjä sivu. No, näinhän ne juntat toimii muuallakin maailmassa.