Suurehko joukko erikoisalojen ammattitaidon omaavia henkilöitä on päättänyt lähteä rahoineen ja taitoineen maasta. Valmistelut ovat jo pitkällä.
Kiitos keskussrikospoliisin. Kiitos oikeuslaitoksen.
Nuo henkilöt odottivat aika pitkään sitä, että asiat päästäisiin selvittämään oikeudessa.
Mutta meidän väkivaltakoneistomme on pitänyt huolen siitä, että oikeuteen ei noin vain mennä.
Kiitos poliisijohdon, joka on painostanut tuomareita. (Puolueeton oikeuslaitos Suomessa, pöh. Paremminkin ostettu ja lahjottu julmiinkin oikeusmurhiin valmis laitos.)
Mikähän on seuraava tuottava taloustoiminto, jonka keskusrikospoliisi on päättänyt tuhota "keinoja kaihtamatta" (erään tutkintaa suorittavan henkilön sanoja).
Kiitos keskussrikospoliisin. Kiitos oikeuslaitoksen.
Nuo henkilöt odottivat aika pitkään sitä, että asiat päästäisiin selvittämään oikeudessa.
Mutta meidän väkivaltakoneistomme on pitänyt huolen siitä, että oikeuteen ei noin vain mennä.
Kiitos poliisijohdon, joka on painostanut tuomareita. (Puolueeton oikeuslaitos Suomessa, pöh. Paremminkin ostettu ja lahjottu julmiinkin oikeusmurhiin valmis laitos.)
Mikähän on seuraava tuottava taloustoiminto, jonka keskusrikospoliisi on päättänyt tuhota "keinoja kaihtamatta" (erään tutkintaa suorittavan henkilön sanoja).
Vastaukset 18
Vanhimmat
BUAAAHHHHHAHHHAAAAAA VOI EI AAAHH EEHHHEEHHEEE HIHIHIII KIÄH KIÄHHÄÄÄÄ. Voi ei, missä hitossa mun inhalaattori on. Henki loppuu!!!!!!
"Erikoisalojen ammattitaidon omaavia henkilöitä ." Tarkoitat varmaankin näitä tuulipiku pökäleitä eihän heillä ole varaa edes menolippuun varat jäädytetty. Varkauden Erikois alan osaaja Joulupukkikin sai pesueensa valtion varoilla Varkauteen ja nyt maistuu sossun soppa .
"Suurehko joukko erikoisalojen ammattitaidon omaavia henkilöitä on päättänyt lähteä rahoineen ja taitoineen maasta. Valmistelut ovat jo pitkällä."
No mutta eikös se erikoisosaaja Hannu juuri paluumuuttanut takaisin suomeen vietettyyän useamman kuukauden maanpaossa.
Risto räppääjälle kävi kuta kuinkin samoin.
Sopii naureskella. Monet ovat jo menneet. Eikä heillä ole mitään tekemistä WinCapita -tapauksen kanssa.
He eivät tarvitse valtion tukea maastamuuttoaan varten. Näin se vain on. He ovat nähneet, mikä on tämän maan oikeuslaitoksen ja poliistoimen tila - lohduton selkärangattomuus ja korruptio.
Kansanedustajat seuraavat sivusta ja antavat hiljaisen hyväksymisensä vaikka heidän tehtävänään on (olisi) lakiteitse puuttua havaittuihin epäkohtiin. Poliisikansanedustajat ovat jo kymmenen vuotta jatkuneen poliisjohodon rikollisen toiminnan suojelijoina eduskunnassa estämässä/jarruttamassa sellaisten lakien laatimista, joiden nojalla muukin taho kuin poliisi voi tutkia poliisin piirissä ilmenneitä väärinkäytöksiä ("on syytä epäillä" myös poliisia). Muutoin ei poliisijohdon rikollisen toiminnan jatkuminen ole enää selitettävissä.
Suomessa kukaan ei uskalla pitää enää vähänkään suurempia summia rahaa tai muuta omaisuutta "on syytä epäillä" -herrojen mielivaltaisista toimista johtuen.
Kiitos keskusrikospoliisin toimien.
Mikä on seuraava tuhottavaksi suunniteltu/määrätty taloudellinen kohde?
Onneksi on suuri joukko myös oikeamielisiä poliisimiehiä ja tuomareita. Heillä on vankka tuki. Heihin on pantu toivo.
Sopiva maa asua . Anus Miranda vois jelpata sinne muuttavia . Olisi hepotus jos päästäisiin näistä rikollisista ja pummeista tällä tavalla . Vaikka verovaroista maksettais heille menolippu eikä saisi palata kymmeneen vuoteen takaisin Suomeen .
ja samoin säänöin, uutta kansaa meinaa tulla tilalle väenväkisin, näin harvassa on mukava asustella.
Paljonko huijasit?
Vieläkö olette täällä !
Olette luvanneet lähteä jo monenmonta kertaa.
Ai niin. Onko teillä passit ?
Tämän kaiken tein käsi kipsissä jo lokakuussa 2007. Rahua tuli tosiaankin parissa viikossa tuplasti. Sitten päätin sekapäisyyksäni lopettaa koko valuuttakauppasijoitustoiminnan.
Menin siihen omaan pikku putkaani takaisin nävertämään. Nyt olen katkera, koska olisin voinut tulla miljardööriksi jatkamalla sijoitustoimintaa HANDEN ForexSignals ohjelman antamilla sijoitusohjeilla. En kuitenkaan uskonut ohjeisiin ja sijoitin vain 2-viikoa. Nyt itken ja puhun paskaa televisiossa paskahouasu Paten kaverina. REHTUURI kaverini on kuitenkin hoitoa vailla. Voitteko auttaa? Tulen itsekkin WIIISHH kaivolle kerjuulle.
ruahhahah ei voi kyllä nauramatta lukea.
Nyt ei enään eletä Neuvostoliitossa, vaan Suomessa jossa on käytössä markkinatalouden lait.
Eli valuttakaupassa voi myös hävitä, kysy vaikka Hannulta joka hävis kaikki rahansa, voittamatta mitään.
Rikolliset saa lähteä, lue uusi NYT lehti !
Vai poijaat lähti oikein rahoineen. No ketä ne on sitten täällä ne, jotka sossusta hakee rahat, itkee takavarikoita ja ruinaavat ilmaista oikeudenkäyntiä. Oisko ne ammtimiehet kuitenkin jossakin käänteessä hukanneet ne rahansa?
Eikä se lähtökään näytä niin varmalta, passi on hukassa ja uutta et saa. No EU-alueella voi aika hyvin huidella pelkällä henkkarilla.
Hahhhhaaaaa - on sulla tuo sana hallussa ja satiirikon lahja suotu - valuuttakaupan erikoisammattimiehet.
Viimeksi kun katsoin passiani, oli se pöydän ylälaatikossa. Pitääkö tästä vetää johtopäätös että pöytäni ylälaatikko on hukka? Silläkö sitä lapsia pelotellaan; "muuten sinut hukka perii"? Onko minun tehtävä pöytäni ylälaatikkoon tilaa tuhmille lapsillekin?
Vieläkö olet täällä.
Moi moi vaan. Ei tule kaipaan kukaan. Turvallista matkaa ?
Vai veikö hukka kielesi? Pitää käydä tsiikaamassa ilmeisesti sitäkin sieltä ylälaatikosta.
Vivuttaako muuten kun rahaa on helvetisti, ja täällä on kiva sitä tuhlata? Ei minulla ole mihinkään täältä halu lähteä, mukavaahan täällä on hienossa asunnossa asua ja kalliilla autoilla ajella. Jos sinua niin ahdistaa se että toisilla menee paremmin, niin muuta ihmeessä pois.
En minä ole ketjua aloittanut, halusin vaan kysyä että mikä se "hukka" on, ja miksi minun passini pitäisi olla jossakin muualla kuin pöydän ylälaatikossa? Mutta, kuten ennenkin, turha teiltä tummelipoikasilta on näemmä mitään kysellä, ette te osaa mihinkään vastata. Rasvapyllyjuttuja vaan tulee, mutta senhän nyt homppeleilta ymmärtääkin.
Mikäli niin ikävästi on, että olet kotiutellut WinCaputista RIKOSHYÖTYÄ, loppuu se "hienossa asunnossa asuminen ja kalliilla autolla ajelu" pikapuolin.
Mikäli olet hankkinut rahasi rehellisillä keinoilla, etkä kusettaja Handen ja Plontzo-Pluntzureiden rikollisiin toimiin sekaantumalla, toivotan sinulle hyvää jatkoa.
Ps.
Olethan samaa mieltä siitä, että WinCaputissa ei käyty valuuttakauppa, vaan harjoitettiin ainoastaan rikoslaissa kiellettyä ja rangaistavaksi määriteltyä toimintaa?
se on muuttamassa taas ulkomaille.
rahojen takaisinperintä ulottuu sinne ulkomaillekkin.