Ponta Delgadassa mitattujen kesäkuun maksimipäivälämpötilojen keskiarvo on 21,8 ºC, yön minimien 15,4 ºC. Sadevuorokausia (sataa 0,1 mm tai enemmän) kesäkuussa on keskimäärin 14. Sademäärä on 36,7 mm, aurinkotuntien lukumäärä luokkaa 6,9.
Aurinko nousee juhannuksen kynnyksellä noin puoli kuusi ja laskee vähän ennen ilta puoli kymmentä.
Ilman suhteellinen kosteus on Azoreilla suomalaisittain korkea, haarukassa 70-90 prosenttia. Niinpä vaatimattomammatkin lämpötilat tuntuvat niiden astelukuja lämpimimmiltä. Helteitä (25 C tai enemmän) ei Azoreilla yleensä kesäkuussa mitata eikä välttämättä myöhemminkään ainakaan monena päivänä. Azoreille onkin juuri tyypillistä lämpötilojen pieni vaihteluväli. Harvoin on kylmä, harvoin kuuma.
Hortensiat ovat aloittelemassa kukintaansa, joka jatkuu varjoisilla kasvupaikoilla pitkälle syksyyn saakka. Kohta kukkaan puhkeavat myös Etelä-Afrikasta kotoisin olevat sinisarjat. Kesäkuun paikallinen hedelmä on mansikka. Azoreilla kasvaneen mansikan tunnistaa sanasta ”regional”.
Matkailija hämmästelee vihreinä myytäviä Azoreilla kasvaneita banaaneita. Banaanipuut tuottavat Azoreilla hedelmiä ympäri vuoden. Banaaneja myydään myös kypsinä. Sisällä vihreät banaanit kypsyvät muutamassa päivässä.
Kesä merkitsee vilkasta kansanjuhlakautta saariryhmässä. Helluntaista alkoi Pyhän Hengen sarja, joka jatkuu aina loppukesään saakka. Näitä juhlia pidetään jotakuinkin joka taajamassa ja joskus myös yksittäisillä kaduilla. Kesällä juhlitaan myös suojeluspyhimyksiä.
Merkittävimpiä juhlia São Miguelilla kesäkuussa ovat Vila Franca do Campon juhannusjuhlat, São João da Vila (paraatiryhmien esiintyminen 24.6.) ja Ribeira Granden juhlaviikot ja etenkin niihin kuuluvat Pyhän Pietarin turnajaiset (29.6.). Myös Ponta Delgadassa juhlitaan Pietarin päivää (29.6.) São Pedron kaupunginosassa kesäkuun viimeisellä viikolla.
Juhannusta vietetään Johannes Kastajan (São João) päivänä. Päivä, 24.6., ei kuitenkaan ole juhlapyhä. Kansallisia juhlapyhiä kesäkuussa ovat Kristuksen ruumiin päivä 3.6. ja Portugalin kansallispäivä 10.6.
Teatterit (Teatro Micaelense ja Coliseu Micaelense) tarjoavat niin klassista musiikkia, modernia tanssia kuin viihdettäkin. Satamakeskus Portas do Marin Live Summer Fest (4.-5-6.) esittää musiikkia nuorten makuun. Kesäkuun puolessa välissä alkaa kesäohjelma kausi Campo de São Franciscon kentällä (Praça 5 de Outubro) Ponta Delgadassa.
Yllämainituista ja muista tapahtumista kerrotaan yksityiskohtaisesti nettisivuillani osastossa ”Azoreilla tapahtuu”. Osastoa päivitetään sitä mukaa kuin uusia tapahtumia ilmaantuu. Myös kesäjuhlien tyypillistä ohjelmaa kuvataan verkkosivuillani. Kesän elämänmenosta São Miguelilla voi lukea tarinasta, jonka otsikko on ”Kohti kesän kansajuhlia ja hortensioiden kukkaloistoa”.
Kesäkuu São Miguelilla
0
604
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2623208Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741274- 661193
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180998- 62899
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47896- 48824
- 47762
- 40731
- 39708