Meille tulee 12viikkoinen pentu. Kuinka nopeasti sen kanssa voisi mennä ulos ja totuttaa valjaisiin? Kissa on tottunut seikkailemaan vapaasti nykyisen omistajansa (aidatulla) pihalla, mutta meillä ei ole tarjota kuin lasitettu parveke ja valjaissa ulkoilua. Miten kissa siis totutetaan valjaisiin ja ulkona oloon?
Kissanpentu ulos??
Neuvoa kaivataan.
4347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kissasi kasvattaja osaa sinua paremmin neuvoa kuin tämän palstan provot. Itse olen omat pennut opettanut valjasulkoiluun jo meille saapuessaan (jos kelit sallii) ts. olen virkannut pienet, pehmeät ja kevyet pentuvaljaat joiden kanssa on yritetty valjastelun saloja oppia. Eihän se ihan heti pieneltä pennulta suju vaan valjailla leikitään, hyöritään ja pyöritään kuten lasten pitääkin, mutta nopeasti on sitkeinkin pentu oppinut että kuinka valjaissa kuljetaan ja päästään näkemään maailmaa. Sitten jo voikin ostaa pienet "oikeat" valjaat kunhan muistaa että ne ovat pehmeät ja sellaiset ettei niistä rimpuilemalla irti pääse. Voit uskoa minua tai olla uskomatta.
Kaulapanta voisi aluksi olla harjoituskappale ja siihen vähitellen lisäksi valjaat ja se kysymys miten pian ulos niin varmaan aika pian kannattaa alkaa harjoittelemaan. Kysymyksesi koski vain tätä osaa mutta en malta olla kirjoittamatta seuraavaa:
Totutelkaa myös kynsienleikkaukseen, suun tarkastukseen, turkin harjaukseen, korvien tutkimiseen, yleensä toimenpiteisiin ja käsittelyyn jotta olisivat arkirutiinia eikä painajaismaisia asioita.
Raavintapuu hankintalistalle heti .
Harjoitelkaa autoilua, kantokopassa kuljettamista valjaissaliikkumisen lisäksi.
Oma kissani tutustui jo aika pienenä tuttavani rauhalliseen koiraan ja tulikin sen koiran kanssa niin hyvin toimeen myöhemmin että pystyi olemaan heillä hoidossa ollessani matkoilla.
Vaikka ruokinta sujuisikin hyvin niin kannattaa myös lääkeruiskua käyttää leikisti ruokailun yhteydessä niin (ennakoiden)joskus tilanteen vaatiessa voi lääkkeen anto olla helpompaa ts. kissa ei pakene kun näkee lääkeruiskun vaan luulee olevan jonkinlaisen ruokintatilanteen olevan tulossa.
Ota selvää ruokinnasta, näiltäkin palstoilta saat selville miten ei kannata ruokkia,(varmasti haluat pitää lemmikisi seuranasi mahdollisimman pitkään)vältät ravinnosta aiheutuvat sairaudet.
Voi ollakin että olet jo kokenut kissaharrastaja ja nämä tulee ihan lässytyksenä sinulle mutta toisaalta joku toinen, vaikka ensimmäistä kissaa lemmikikseen ottava, saattaa tästä saada vinkkejä.
Kissanpentu, kuten koiranpentukin, täytyy jo varhaisessa vaiheessa opettaa ja totuttaa käsittelyyn.
Meillä niin kissat kuin koiratkin ovat oppineet mm. siihen, että ne antavat vieraankin ihmisen avata suun ja jopa sinne kurikistaa ilman että hampailla isketään ihmislihaan. Ne antavat tutkia silmät, korvat.. varpaat.. kaiken! Ne ottavat kiltisti ja mukisematta niin pillerit kuin nestemäisetkin lääkkeet, antavat harjata itseään, leikata kynnet ja tehdä kaikki tarvittavat "hoito- ja kunnostustoimenpiteet" ilman mukinoita. Ok, eihän kaikkien kanssa ole temperamenttieroista johtuen yhtä helppoa, mutta kaikkien kanssa onnistutaan ilman verenvuodatusta ja pillastumisia.
Ja ihan samoin on kaikki nelijalkaiset perheenjäsenet oppineet kulkemaan valjaissa oikein mallikkaasti ovat ne niihin tutustuneet joko pentuina, aikuisina tai jopa vanhuksina!
Parhaimmillaan meillä oli 7 kissaa ja 2 koiraa, ja kaikkien kanssa pärjättiin oikein hyvin vaikka aika erilaiset historiat niillä oli takanaan (mm. vanha espanjalainen kulkukoira, tappotuomiolta pelastettu kissanpennunrääpäle, löytökissa ja vanha ulkokissa joka opetteli kaupunkilaiskolliksi.. muutaman tässä vain mainitakseni).
Onko pentu rokotettu? Silloin kun meille tuli tuo maatiaiskissa 12-viikkoisena sitä ei oltu rokotettu. Varasin ajan eläinlääkäriin rokotuksia varten. Tehoste sitten annettiin kuukauden päästä. Itse tuon ensimmäisen rokotuksen jälkeen odottelin parisen viikkoa ennenkuin menin pennun kanssa ulos. Koin tämän hyväksi myös kissan kannalta. Se ehti rauhassa totutella uuden kotinsa sisätiloihin ennenkuin se vietiin ulos jälleen uuteen maailmaan.
Niin ja yritin totuttaa kissaa valjaisiin sisällä. Siitä ei tullut mitään. Meillä kissa ei voi sietää valjaita päällään sisätiloissa, mutta ulkona ollessaan se unohtaa valjaat kun on niin paljon muuta puuhaa ja touhua ja antaa niiden olla hyvin päällä. Ei rimpuile eikä hermostu. :)
Onnea kuitenkin pienestä pallerosta! :)