Kanaalin elämänkertaa

Erään maamme nimeltään tunnetuimman, mutta julkisuutta karttavan Kanaalin elämänkertaa kaipaisin. Haaveeksi taitaa jäädäkin, sillä Kanaalilla on periaatteita - hän ei lehdistön tarjoamaa julkisuutta kaipaa eikä ole joka euron perään toisin kuin muutamat muut. Uskon että Kanaalin elämänkerralla olisi lukijoita; kirjaa myytäisiin varmasti toista tuhatta esim. suurin osa maamme kirjastoista varmasti hankkisi teoksen. Kanaali tarvitsisi kuitenkin - näin uskon - apukirjoittajan ja siihen voisi mennä iso osa tekijänpalkkioista.
6268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olis loppujenlopuksi tylsää luettavaa..Juoppotappoja, päihteissä sekoilua, puolet kirjasta tapahtuis vankilassa tai muuten sumussa.

Äänestä
  • olisi kirjan parasta antia,saisi kansa lukea miten vielä 80-luvulla vankeja kidutettiin maamme vankiloissa

    Äänestä

  • roinFrendi kirjoitti:

    olisi kirjan parasta antia,saisi kansa lukea miten vielä 80-luvulla vankeja kidutettiin maamme vankiloissa

    No miten niitä kidutettiin?

    Äänestä

ukkelin korvien väliin. Juuri sellainen tyyppi, joka ei ole pärjännyt missään muussa kuin rikosten tekemisessä, johon ei paljon vaaditakaan. Neljään henkirikokseen syyllistynyt, suurimman osan elämästään vankiloissa kuluttanut luuseri ei saa kustannussopimusta miltään itseään kunnioittavalta firmalta. Ja todellakin taitaisi kipeästi tarvita apua teoksensa rustaamiseen, mahtaako osata edes nimeänsä kirjoittaa.

Äänestä

Millos Kanaalista on elämänkerta kirjoitettu? Ettet sekoita Jesse Janhusesta tehtyyn kirjaan "Sellaista vankia ei ole"?

Äänestä
  • Tehty mutta möishän se tosiaan kirjastoihin ja kyllä kioski versiona sen moni ottas mukaan kun ärrälle veis veikkauksia sen verran kuitenkin nimi kanaali-koskinen on tuttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaipaisin kirjoitti:

Erään maamme nimeltään tunnetuimman, mutta julkisuutta karttavan Kanaalin elämänkertaa kaipaisin. Haaveeksi taitaa jäädäkin, sillä Kanaalilla on periaatteita - hän ei lehdistön tarjoamaa julkisuutta kaipaa eikä ole joka euron perään toisin kuin muutamat muut. Uskon että Kanaalin elämänkerralla olisi lukijoita; kirjaa myytäisiin varmasti toista tuhatta esim. suurin osa maamme kirjastoista varmasti hankkisi teoksen. Kanaali tarvitsisi kuitenkin - näin uskon - apukirjoittajan ja siihen voisi mennä iso osa tekijänpalkkioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu