Hävetkää!

Lauantai, kello on jotain 20 yli 19. Isä ja äiti pyörineen kaksi pikkupoikaa tarakalla polkevat kohti sairaalaa. Äiti vaaleanpunaisessa takissaan jättää pojan pyörään yksin istumaan pelkän jalkatuen varaan(!) ja käy poimimassa tien vieressä kasvavasta sireenipensaasta kaksi kukkaoksaa, juoksee pyörätien yli toiselle pensaalle ja taittaa siitä kaksi lisää. Nyt on hyvä mennä mummia, kummia, tuttua tjms. tapaamaan sairaalaan perheen kera. Kaupungin puista varastetut kukat mukanaan. Että sillä tavoin niitä lapsia opetetaan kunnioittamaan toisten omaisuutta. Tosin kaksoset taisivat olla vielä alle kaksivuotiaita, mutta kuitenkin iässä, jolloin saadaan ne eväät kotoa maailmaan.
Olisi tehnyt mieli sanoa pari valittua sanaa.
Tänään moni potilas tai hauta on saanut samoja kukkia, sillä ne pensaat näyttivät äsken tosi lohduttomilta revittyine oksineen.
Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Millä oikeudella revitte kukkia omiin tarkoituksiinne? Repikää omista pensaistanne omilta pihoiltanne, mutta antakaa yleisen viihtyvyyden lisäämiseksi kasvavien kukkien kukkia kaikkien iloksi, ei pelkästään itsenne!
2327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Myös koululaisten kesälomalla keräämät herbaariot tulee kieltää, jotta voimme nauttia kasveista niiden luontaisessa ympäristössä. Katselkoon kasvien kuvia netistä ja opettaja tenttiköön ne sitten syksyllä.

Äänestä

Mitäpä niistä kukista,toivottavasti lapsella oli edes kypärä päässä,jos kerran jätettiin yksin istumaan pyörän kyytiin.Entä jos fillari olisi kaatunut jalkatuen pettäessä.Se poru ei olisi loppunut kukkakimpulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oma ilo tärkein? kirjoitti:

Lauantai, kello on jotain 20 yli 19. Isä ja äiti pyörineen kaksi pikkupoikaa tarakalla polkevat kohti sairaalaa. Äiti vaaleanpunaisessa takissaan jättää pojan pyörään yksin istumaan pelkän jalkatuen varaan(!) ja käy poimimassa tien vieressä kasvavasta sireenipensaasta kaksi kukkaoksaa, juoksee pyörätien yli toiselle pensaalle ja taittaa siitä kaksi lisää. Nyt on hyvä mennä mummia, kummia, tuttua tjms. tapaamaan sairaalaan perheen kera. Kaupungin puista varastetut kukat mukanaan. Että sillä tavoin niitä lapsia opetetaan kunnioittamaan toisten omaisuutta. Tosin kaksoset taisivat olla vielä alle kaksivuotiaita, mutta kuitenkin iässä, jolloin saadaan ne eväät kotoa maailmaan.
Olisi tehnyt mieli sanoa pari valittua sanaa.
Tänään moni potilas tai hauta on saanut samoja kukkia, sillä ne pensaat näyttivät äsken tosi lohduttomilta revittyine oksineen.
Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Millä oikeudella revitte kukkia omiin tarkoituksiinne? Repikää omista pensaistanne omilta pihoiltanne, mutta antakaa yleisen viihtyvyyden lisäämiseksi kasvavien kukkien kukkia kaikkien iloksi, ei pelkästään itsenne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu