Hampaiden tulo - unettomuus

äipyli

Esikoiselleni (4kk) on noin kuukauden tehnyt hampaita - ei siis näy tai tunnu vielä, mutta oireista päätellen. Kuolan määrä on valtaisa :D suuhun menee kaikkea minkä eteen saa. Ongelmaksi on nyt tullut päiväunet, vauva kitisee ja itkee kuin viimeistä päivää ja unille meno saaattaa kestää useita tunteja. Tyttö nukkuu ehken puolituntia ja taas mennään. Päivässä nukkuu siis kahdet-kolmet puolentunnin päikkärit eikä muuta. Yöt nukkuu oikein hyvin. Koko ajan raukkaa tosi väsyneen näköinen, silmät ihan uniset, eikä mikään jaksa kiinnostaa puoltaatuntia enempää :/
Mikä siis avuksi? Kuinka helpotan vauvani oloa? Olen kokeillut MAM:in viilentävää purulelua (tykkää pureskella sitä hetken, vain jos aikuinen pitää sitä suussa - ei saa itse sitä oikeaan asentoon), myös kostutettu harsonkulma on ollut käytössä (vauva vain "juo" veden harsosta ja sitä pitää olla koko ajan kastelemassa.. ei myöskään osaa pitää harsoa itse suussaan, vaan sitä pitää jälleen aikuisen pitää), tutti on ollut käytössä pariviikkoisesta asti, mutta nyt mielenkiinto siihen on alkanut lopahtaa (syö mieluummin tutin muoviosaa)...
Vatsavaivoja vauvalla ei ole, joten veikkaan, että oireet johtuvat hampaista. Vauva on täysimetyksellä vielä.
Pitääkö tässä alkaa harkitsemaan särkylääkettä? Kun itku ei mielestäni ole kipuitkua vaan väsyitkua... Tuntuu, että tilanne pahenee vain päiväpäivältä :S

Niin joo tosiaan, ennen tätä tilannetta vauva on alusta asti mennyt kiltisit nukkumaan ilman nukuttamista. On riittänyt, että laittaa petiin ja siihen on sitten itse rauhakseen nukahtanut.

8

4647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äippä kolmen .....

      ei hampaita tulossa. ei niitä siis tehdä viikko kaupalla. minulla kolme lasta. ensimmäinen ... kuolaaminen alkoi jo 3kk iässä ja laittoi kaikki suuhunsa, eka hammas tuli 8kk iässä ja toka heti 4 päivän jälkeen. ennen ku täytti 1v oli kaikki hampaat suussa. kakkos vauva. kuolaamine alkoi aikasin, eka hammas tuli ku oli 7kk jne. nyt kolmas vauva 10kk 9/6. kolme hammasta, neljäs puhkee ihan just. vaua kuolannut jo 2kk iästä. ei ole koskaan syönyt tuttia tai ottanut pulloa.

      jos ei ime/syö tuttia ota se pois, ei sit tarvi vieroittaa siitä ollenkaan :). anna mieleummin joku purulelu mikä on tarkolitettu puremista avrten :).

      • ...............,.

        nukutatko rattaissa. lähe kävelylle vauvan kanssa, kun vauva oppii nukkumaan vaunuissa niin nukkuu useimman tunnin. toinen juttu, oletko käyttänyt vauvaa lääkärissä, anna kattoa hänen korvat. ei kaikilla vauvaoilla ole vaivoja yöllä vaan ihan päivällä vaan. imetät, voiko vauvalle tulla vatsavaivoja siitä, juotko ite maitoa, syötkö sipulia, kaalia jne. jos nukkuu yöllä hyvin niin miks ei päivällä ?? oit myös kokeilla antaa supon noin puolta tuntia ennen päikkäreitä, jos nukkuis paremmin. jos, niin sillon hänellä siis kipuja ja sillon käytä lääkärissä.


      • alkuper.
        ...............,. kirjoitti:

        nukutatko rattaissa. lähe kävelylle vauvan kanssa, kun vauva oppii nukkumaan vaunuissa niin nukkuu useimman tunnin. toinen juttu, oletko käyttänyt vauvaa lääkärissä, anna kattoa hänen korvat. ei kaikilla vauvaoilla ole vaivoja yöllä vaan ihan päivällä vaan. imetät, voiko vauvalle tulla vatsavaivoja siitä, juotko ite maitoa, syötkö sipulia, kaalia jne. jos nukkuu yöllä hyvin niin miks ei päivällä ?? oit myös kokeilla antaa supon noin puolta tuntia ennen päikkäreitä, jos nukkuis paremmin. jos, niin sillon hänellä siis kipuja ja sillon käytä lääkärissä.

        Olen lukenut netistä sekä erinäisistä opaskirjoista, että toisilla vauvoilla hampaiden tulo voi aiheuttaa jo kuukausia ennen puhkeamista ärtyneisyyttä ja muita oireita. Siksi siis hampaita epäilen...
        Oman syömiseni en usko vauvalle vaikuttavan mitään, sillä kuten edellä mainitsin, vauvalle ei ole vatsavaivoja, eikä itku ole kipuitkua.
        Vaunuissa vauva ei nuku kuin max. 30min, vaikka lenkki olisi kuinka pitkä tahansa. Nukahtaminen vaunuissakin vie aikaa, ei vaan halua millään luovuttaa :/

        Luulen siis, että ikenien kutina tjs. on kiukkuisuuden syy, mutta kun ei mikään tunnu vauvaa auttavan...


    • mammahhhh

      kanssa sama homma, ja hampaita tekee... ruoka ei oikein maistu...kylmää tykkää jyystää, helpottaa oloa...

    • dfgvbhjk

      Moi.

      Meillä kohta 7 kk tyttö joka on tehnyt hampaita hyvin aikaisesta. Mutta vasta 6 kk puhekesivat sitten ensimmäiset. Mut mainitsemiasi oireita tuli jo monta kuukautta aikaisemmin ja itsekin uskon että ne johtuivat hampaista. Sitten kahta viikkoa ennen vappua alkoivat eka päiväunet olla huonoja ja vauva koko ajan väsynyt. Kitisi koko päivän! Nukkui kuitenkin hyvin yön. Tätä kesti pari viikkoa ja kitinä loppu, ei hammasta. Pari hyvää päivää ja hammas puhkesi itsestään. Sitten alko kitinä uudestaan ja kesti aikansa ja tuli toinen hammas. Nyt ollaan taas kitisty jo viikko ja nyt on yötkin ollu tosi huonoja. Ylähampaat pilkottaa,mut ei oo läpi vielä. Eli meillä ainakin on tehty pitkään ja hartaasti hampaita. Kerran oon vauvan käyttäny lääkärissä ja ihan kunnossa oli kaikki :). Harvoin myöskään tulee korvatulehdusta ilman flunssaa tai esim. silmätulehdusta. Mä olen rauhoittanyt vauvaa supolla, hyvin auttaa. Mulle sanottiin neuvolasta, että voi antaa. Terkka kysyi, et jos sulla itelläs särkis päätä, helpottaisitko buranalla oloasi? Niin, miksei vauvan oloa voi yhtälailla helpottaa. Mä en ainakaan halua, että mun vauva kärsii kivuista, jos on mahdollista lievittää niitä. Sitä vartenhan särkylääkkeet on!

      • äskeinen

        Eli hampaiden tulo on täysin yksillöllistä. Toinen kärsii vaivoista kuukausia ja toiselle ei aiheuta mitään harmia. Eli ei voi sanoa, ettei niitä tehäisi viikkokaupalla! Luulisi, että kolmen lapsen kanssa olisi jo oppinut, että jokainen lapsi on yksilönsä!


    • 2hammastapeikolla :)

      Meillä on tosi vanha neuvolatäti, joka antaa näitä vanhan koulukunnan neuvoja vaikkei ehkä olisikaan nykysuositusten mukaan!

      Sanoi minulle suoraa, että lammitä saunaa pikkasen,heitä ihan minimaalisen verran vettä kiukaalle. Istu lapsen kanssa hetki siellä. Hänen ikenensä lämpiävät ja pehmenevät, sitten lämpöpussin nukkumaan (meillä käytetään kyllä ihan peitosta tehtyä kapaloa). Näin meillä loppui hammaskitinät ja nätist on tullut läpi :) Ja jos saunaa ei ole niin kuulemma lämpimässä kylvyssä oleminen auttaa...

    • se voi

      hampaistakin johtua mutta kuolaaminen ja kaiken mässyttäminen alkaa kaikilla vauvoilla n. 3 kk kintaalla koska kuuluu kehitykseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5842
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      47
      5338
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3718
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3663
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      95
      3327
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2884
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2740
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2400
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1854
    Aihe