Numeron vaihto

Tuttavani ja minä olemme harastaneet operaattoreiden vaihtoa tämän vuoden puolella. Suurimmassa osassa operaattoreiden vaihdossa numero ei ole siirtynyt ilmoitettuna ajankohtana uuteen liittymään. Katkokset ovat olleet noin vuorokauden luokkaa. Olemme pistäneet merkille sen, että toisena osapuolena on ollut lähes aina Sonera. Onkohan muilla ollut samoja ongelmia? Onneksi kukaan ei ole kuitenkaan liittynyt Soneraan, vaan kaikki ovat lähteneet sieltä pois.
3328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

RL:ta vaihdot ovat kohdallani sujuneet ongelmitta. Yleisesti en tiedä, mutta Soneralla koko ajan tökkinyt ja jostain syystä Soneran ensimmäinen yhteydenotto vuosien asiakkaanaolon jälkeen on tapahtunut juuri tässä siirtovaiheen aikana. Kysyinkin siitä kerran ACN:n johdolta ja kaiken vakuutettiin olevan Soneran taholle kunnossa. Olisi mukava tietää onko muilla ollut samoja ongelmia.

Äänestä

Sulla on kiva harrastus, ja halpa. ACN taitaa olla ainoa joka rokottaa liittymän avauksesta nykyään.

Äänestä
  • jopa sellasita palveluista mitä et ole ikinä tilannu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohtija kirjoitti:

Tuttavani ja minä olemme harastaneet operaattoreiden vaihtoa tämän vuoden puolella. Suurimmassa osassa operaattoreiden vaihdossa numero ei ole siirtynyt ilmoitettuna ajankohtana uuteen liittymään. Katkokset ovat olleet noin vuorokauden luokkaa. Olemme pistäneet merkille sen, että toisena osapuolena on ollut lähes aina Sonera. Onkohan muilla ollut samoja ongelmia? Onneksi kukaan ei ole kuitenkaan liittynyt Soneraan, vaan kaikki ovat lähteneet sieltä pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu