Kysely

Hei kaikki, olen Jarkko Remahl ja opiskelen nuoriso- ja vapaa-ajan-ohjaajaksi. Teen opinnäytetyötä aiheenani ”Nainen perheväkivallan tekijänä”. Työni tulee koostumaan kirjallisuudesta sekä ihmisten omakohtaisista kokemuksista, mikäli Teillä on aiheesta omakohtaisia kokemuksia toivoisin että voisitte kirjoittaa niistä minulle. Kirjoituksia ei julkaista/ luovuteta kolmannelle osapuolelle ja kaikki kirjoitukset käsitellään luottamuksellisesti ja anonyymisti.

Kirjoituksianne voitte lähettää osoitteeseen [email protected]
4240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mentiin lenkille autolla.
Vaimo alko vittuilla matkalla.
Käskin kääntyä takasi.
Eikä ollut eka kerta.

Äänestä

kolme tuntia siihen, että laadin yhtenäisen kertomuksen perheväkivallasta, josta minulla on kokemusta. Kun olin kirjoittanut sen yhteen kertaan, se hävisi, mutta sain sen vielä palautettua, joten tallensin sen.
Jatkoin sen muokkaamista, mutta kun se oli melkein valmis, se hävisi jälleen.
Mielestäni se hävisi kun käytin tallenna-painiketta. En saanut sitä enää palautettua.
Nyt olen niin loppunut, että en jaksa ruveta kirjoittamaan sitä uudestaan.

Äänestä
  • Hyvä sofia.

    Ymmärrän oikein hyvin väsymyksesi, jos on mahdollista voisin lähettää sinulle sähköpostitse kysymyksiä joihin vastata. Jos haluat toimia näin vastaa osoitteeseen [email protected]

    Kiitos paljon kiinnostuksestasi.

    Äänestä

  • Remahl kirjoitti:

    Hyvä sofia.

    Ymmärrän oikein hyvin väsymyksesi, jos on mahdollista voisin lähettää sinulle sähköpostitse kysymyksiä joihin vastata. Jos haluat toimia näin vastaa osoitteeseen [email protected]

    Kiitos paljon kiinnostuksestasi.

    sp-osoitettani, koska siitä näkyy nimeni, enkä osaa avata muuta sp-osoitetta.

    Luin huolimattomasti tuon pyyntösi. Perheessämme väkivaltainen oli mies.
    Mutta on kyllä totta, että tunsin raaistuvani itsekin niissä oloissa.

    Koska mieheni sabotoi eroyritykseni uhkailemalla hengenmenetyksellä ja seuraamalla toiselle paikakunnallekin, niin tämän pitkäkestoisen henkisen rasituksen seurauksena tunteeni kaikkia ja kaikkea kohtaan kuolivat.

    Lapset itkivät tavallista enemmän ja olivat hermostuneita.
    Läimäytin heitä helposti.

    Olin eristynyt jo siksikin, kun olin kotoisin eri murrealueelta. Lisäksi mieheni heitti uusien tuttujeni, mm. veljensä vaimon kengät ja takin rappuun ja käski hänen lähteä kun tämä oli pistäytynyt välillä juttelemassa kanssani. Niinpä hänenkin käyntinsä harvenivat.

    Kun olin kokenut mieheni taholta väkivaltaa jo yhdeksän vuotta, uneni muuttuivat radikaalisti. Niitä miettiessäni minulle tuli voimakas halu lyödä miestäni jollain painavalla esineellä niin kovasti, ettei hän kykene lyömään minua tai lapsia enää koskaan.
    Nämä mielikuvat alkoivat vainota päivittäin ja ne kiristivät jo lihaksiani.
    Siitä tiesin sairastuneeni itsekin ja pyysin apua mielenterveystoimistosta, jossa oli viisas psykiatri.

    Kun sitten psykiatrin puoleen kääntymisestä muutaman kuukauden kuluttua erosin, silloinen mieheni ei seurannut meitä enää muutettuani lasten kanssa sille paikkakunnalle, josta olimme edellisen kerran lähteneet.

    Alkoi pitkä tie toipumiseen. Ex-mieheni hellitti otteensa minusta, mutta ei lapsista. Siitä on ollut tuhoisat seurauksensa lapsille, mutta josta en nyt tähän kirjoita.

    Aikaa avioerosta on paljon. Minulla on jo muutakin elämää, enkä aina mieti noita asioita, mutta äitinä olen täysin onnellinen vasta kun lapseni käyttävät omia lahjojaan.

    - - -

    Jos tämä kelpaa, voit käyttää tätä. Jos haluat kysyä jotain, vastaan tässä palstalla. Sikäli kun en voi vastata johonkin kysymykseesi, jätän vastaamatta.

    Menestystä opinnoillesi, Remahl!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Remahl kirjoitti:

Hei kaikki, olen Jarkko Remahl ja opiskelen nuoriso- ja vapaa-ajan-ohjaajaksi. Teen opinnäytetyötä aiheenani ”Nainen perheväkivallan tekijänä”. Työni tulee koostumaan kirjallisuudesta sekä ihmisten omakohtaisista kokemuksista, mikäli Teillä on aiheesta omakohtaisia kokemuksia toivoisin että voisitte kirjoittaa niistä minulle. Kirjoituksia ei julkaista/ luovuteta kolmannelle osapuolelle ja kaikki kirjoitukset käsitellään luottamuksellisesti ja anonyymisti.

Kirjoituksianne voitte lähettää osoitteeseen [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu