Tossa juttelin tänään rannalla kahden eri koiran omistajan kanssa, ihmettelivät
että kuivaan koirani järvestä tullessaan.
En siis joka kerta vaan silloin kun olemme poistumassa, ihan siis vain pyyhkeellä lääpin suurimmat märät pois.
Ajattelin nyt sit täällä kysyä ihan mielipidettä asiaan ja omia kokemuksia.
Eli tarvitseeko teidän mielestä koiraa kuivata viileällä tai tuulisella säällä? mielestäni
ainakin on mukavempaa kuivana olla ja toisekseen hiukan vähemmän olen huomannut hiekan tulevan kotiin kun kuivaa ennen kävelylle lähtöä.
Myös joskus oikein viileenä päivänä kannan mukana kahta kuivaa pyyhettä, ensin kuivaan koiran toisella ja toisen heitän selkään kun lähden kotiinpäin ihan vain jätän roikkuu ja oon tehnyt kaulaan narun jotta saa pysyyn päällä ja jalka remmit.
Koska ajattelen että koiran lihaksethan kylmiävät uimisen jälkeen ja jos tuulee niin tulee kipeeksi.
ainakin pienenä juoksin mökillä itse viileessä ja seuraavana päivänä lihakset oli jumissa ja tuli nuha.
En toki osaa sanoa, että teenkö millään lailla oikein, enkä sen pahemmin ole kysellytkään keltään ennen
tätä. Koirani on reilu 30 kiloinen lyhytkarvainen haukku.
Ja kuumalla en kuivaa koiraani ollenkaan tai edes sopivan lämpöisenä päivänä esim. yli 17c.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Eiköhän se kannata kuivata, iho kärsii. Rupeaa hilseilemään ja ei koiran ole kiva märjällä turkilla olla. Pyyhettä en jättäisi koiran päälle edes osittain, hotspot saattaa kehittyä seurauksena.
Meillä kuivataan koirasta ylimääräiset vedet jo rannalta lähtiessä. Ja sitten pitääkin mennä kotosalla suihkuun huuhtelemaan turkista järviveden tuomat moskat sun muut pois ja sitte föönaus ja harjaus. Mutta meillä onkin pitkäkarvainen koira, turkki kesälläkin paksua ja tiheää.
Koiran ihoa ja mukavuutta ajatellen, kuivaa se aina hyvin. Tässä minun mielipiteeni :)
me poistumme rannalta aina autolla, siinä syy nro1, auto olisi muuten lätimärkä. Syy nro2, koiran märkä turkki painaa tuhat kiloa, ei ole sille itselleenkään mukava kävellä, liikkua, olla niin painavan turkin kanss. Tärkein syy nro3, märän turkin alla alkaa helposti muhia esim erittäin hankala hotspot ihottuma, jota tuskin kukaan tietentahtoen koiralleen haluaa. Onhan se nyt sanomattakin selvää, että on koiran mukavampi olla, kun enimmät vedet kuivataan pyyhkeseen ja suurin nihkeys katoaa ja koko koira näin kuivuu nopeammin.
koiranne sitten osaa purauttaa itse enimpiä vesistöjä turkistaan? Meillä osaa ja koira kun käy lenkin aikana usein montakin kertaa uimassa(tai ainakin räpiköimässä) niin pitäisi olla tusina pyyhkeitä mukana.
Osaa toki. Mutta ei ne kaikki vedet sieltä turkista tule pelkällä ravistelulla. On nimittäin sen verran sitä turkkia. Ja taas pitää sanoa, että koiran on mukavempi olla kun turkki kuivataan mahdollisimman hyvin.
Ja nyt voi ihan järjelläkin ajatella. Meidän koira ei lenkin aikana uimaan pääse, vaan sinne mennään erikseen autolla. Silloin mielestäni pitää kuivata hyvin lähtiessä ja loput kotona! Jos pääsisi niin en minäkään niitä tusinaa pyyhettä kantaisi mukana. Sinulla taitaa olla lyhytkarvainen koira?
helppoa sun eikä koiras osa tässä elämässä. Osta koiralle myös uimalasit että ei mene vesi silmään ja räpylätkin helpottaisi uimista. Koiralle ei saa missää nimessä laittaa pyyhettä selkään ja syytä siihen voit pohtia.
Oletko harkinnut teettää sukelluspukua koirallesi niin ei kastuisi.
voi ylihoiva omistaja järki käteen.
enimmät vedet koiransa turkista. Ei ole iso vaiva ja auttaa koiran oloa sekä ehkäisee mahdollista hotspottia tai muuta. Ei ole kyse siitä osaako koira ravistella vai ei. Järkeä saa käyttää. Jos hankkii koiran, niin kai sitä voi tehdä sen eteen asioita vai mitä?
Ehkä vähän eri asia, mutta jätätkö koiran pesun jälkeen koiran kuivaamatta?
Itse turkki rodun omistajana kuivaan koiran KUNNOLLA föönillä pesun ja uimisen jälkeen. Ofc. Koirahan voi vilustua ja turkki menee takkuun.
osta sitten sille villapaita ja käytä ainaku menee aurinko pilveen ja huonolla kelillä. muista ne tossut et varpaat ei palele
Meilläkin Rekku aloitta uintikauden yleensä jo joskus helmi-maaliskuun taitteessa kun jäät alkaa virtapaikoissa sulaa niin että kestää sorsan muttei koiraa. Eipä ole pyyhkeitä eikä föönejä tullut noille reissuille mukaan ja kotio matkaa toista kilometriä... Eikä ole Rekku paljon sairastellut ei, elämänsä kunnossa on tuo. xD
kuivaus uintireissujen jälkeen on itsestään selvyys. Pohjavillan alla alkaa helposti muhia ja koiran on mukavampi olla, kun karva ei läjänä päällä vaan ilmava ja kuiva.
Mistä sinä koirasi hyvän olon määrität. usein turha hankaaminen vain ärsyttää nahkaa.
Miten oli aika ennen fööniä ja muita härpäkkeitä. Hyvin on koirat selvinnyt ilman niitäkin.
Nykyisin vain kohelletaan kaikessa ja vedetään asiat mutu tuntumalla.
no nyt mä vien koirani manikyyriin, ja kampaajalle ennen kuin käyn shoppaamassa sille ihkun kesä fliisin ja kylpytakin ja rasvaan sen turkin mögiföölillä ennen uippa reissuu menoa ei sit tartu siitepöly.. heippa
Sama homma täällä, kun pk. collieitten kanssa elellään. Hotspotilla on mukava alusta hyvin kastuneen collien turkissa, joten kunnon kuivaus on pieni vaiva sen estämiseksi.
Eikä haittaa edes näiden rikkiviisastelijoiden kommentit. On meinaan itselläkin hiuskuontalon pituutta sen verran, että ihan ikiomasta kokemuksesta tietää, että pitkä tukka on pitkään märkä, eikä olleskaan mukava. Eikä kumminkaan ole emännällä erillistä pohjavillaa... ;D
Aloittajalle, jatka omalla tyylilläsi ja anna viisastelijoiden louskuttaa leukojaan. Niin se näyttää olevan koirapalstallakin, että karavaani kulkee ja rakit räkyttää...
tämän aiheen siis :D
Meillä siis oon Dogo Argentino, eli ei ole pohjavillasta tietookaan.
Föönannut en oo koskaa tuota koiraa, mutta sen turkki kuivuu aika nopeeta.
Ja tosiaan kun meillä on tuo lyhyt karva niin en oikeen föönausta haluakkaan,
se kuitenkin kuivattaa ihoa, ymmärrän toki sen näillä pitkä karvaisilla,
mutta niillä se lämpö ei sinne ihoon menekkään ihan niin,
kuitenkin uiminen on meille jokapäiväistä näin kesäisin. Ja meillä kotiin ei
matkaa ole järveltä kuin joku 10-15min.
Mutta kiitos kaikille jotka asiallisesti olette kirjoittaneet :) Ja suur kiitos ihanasta
kirjoituksesta viimeiselle ! :)
Jos on lyhyt karva niin ei silloin tietenkään sitä föönausta tartte! Mutta asiallisen kuivaamisen pyyhkeellä kylläkin.
Mikä hotspot?
on uus trendi disco juppikoirille ja omistajille