Tämä ehkä kaipaa hieman pohjustusta...
Olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa kohta 4 vuotta ja olemme suurimman osan ajasta asuneet yhdessä. Suhteen alussa olin iloinen, että olin kerrankin löytänyt miehen, joka tulee hyvin juttuun kavereideni kanssa ja sosiaalisoi heidän kanssaan. Jotenkin kaikki vain sitten loppui kun suhteemme vakiintui. Ihan kuin hän ei jaksaisi enää yrittää.
Minua on kuitenkin vaivannut nykyään se, että kumppanini ei halua panostaa yhtään sosiaalisten suhteiden ylläpitoon. Hän on ainoa lapsi, läheinen vanhempiensa kanssa, mutta hänellä ei ole oikein koskaan ollut läheisiä kavereita paria lukuunottamatta (joihin hän ei enää pidä yhteyttä). Minä taas olen suht aina saanut aika helposti ystäviä ja he ovat erittäin tärkeä asia minulle. Olen kuitenkin huolissani miehestäni, koska pystyn todella harvoin yhdistämään ajanvieton hänen ja kavereideni kanssa. Yritän aina muistuttaa häntä, että hänellä pitäisi yrittää ylläpitää omia kaverisuhteitaan, mutta pelkään että hän masentuu entisestään "nalkutuksestani". Monet riidat ovat syntyneet siitä, että hän on viime hetkellä perunut illanvieton minun kaverini luona, koska "ei vain huvita". Olen sitten yrittänyt miettiä, että eikö hän vain pidä minun kavereistani vai haluaako hän sitten vain olla yksin. Hän on kieltämättä ujo ja varautunut, mutta minun seurassani hän on hyvinkin rento ja vapautunut (ja toivoisin, että muutkin ihmiset näkisivät tämän puolen hänessä).
Eilen hän kertoi, että hän kärsii yksinäisyydestä. Tiedän, että hänellä on lapsuudentraumoja kiusaajista ja eräs nainenkin on kerran pettänyt häntä pahoin, mutta samoja kokemuksia on minullakin. Hän kertoo usein, että häntä vaivaa tämä epäsosiaalinen luonteensa, mutta hän ei vain voi sille mitään. Hän pelkää koko ajan, että ihmiset eivät pidä hänestä. Syytän tästä osaksi hänen äitiään, joka on aina ollut todella tuomitseva ulkonäöstä, käyttäytymisestä jne. Yritän koko ajan nostattaa hänen itsetuntoaan, mutta tämä ongelma on syvään juurrettu. Hänellä vaatii ihmisiltä todella paljon, ennen kuin päästää heitä lähelle.
Nykyään hän asuu viikot töissä toisella paikkakunnalla, jossa hänellä ei ole yhtään sosiaalista elämää. Sitten kun hän tulee viikonlopuksi tänne, yritän viettää aikaa hänen kanssaan. Kaipaan kuitenkin ihmisiä ympärilleni ja toivoisin, että hänkin nauttisi olostaan enemmän, kun tottuu ihmisten seuraan. Vaadinko häneltä aivan liikoja? Onko ihmistä mahdollista muuttaa ja pitäisikö minun vain hyväksyä hänet sellaisenaan? Joskus tuntuu, että moni ihmissuhde menee hukkaan, kun suurin osa ajastani menee toisen ihmisen egonbuustaukseen.
Kun kumppani on epäsosiaalinen
42
9275
Vastaukset
- area1
Hei, olen parikymppinen nainen ja sosiaalisesti samantyyppinen kuin miehesi. Parisuhteessani on myös ollut pienimuotoisena ongelmana se, etten ole halukas tutustumaan mieheni kaveripiiriin (n.10 hlöä). Vuoden seurustelun aikana olen tavannut heidät kaksi kertaa, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut reilusti enemmän. Olen vieraiden ihmiesten seurassa hyvin ujo eikä itselläni ole ollut kaveriporukkaa koskaan (muutamia ystäviä lukuun ottamatta). Pohdin hiemansyitä, miksi mieheni kavereihin tutustuminen on minulle niin vaikeaa ja vastenmielistä. Toivottavasti ne auttavat sinua ymmärtämään oman miehesi ajattelu- ja toimintatapaa paremmin.
1) Mieheni kaveriporukka on hyvin tiivis - he ovat tunteneet toisensa kauan (lapsuudesta), joten juttuihin
on hyvin vaikea päästä mukaan. Mietin, mitä he ajattelevat uudesta tulokkaasta ja kokevatko he, että tulen heidän ja poikaystäväni väliin jotenkin.. Vai ovatko he oikeasti halukkaita tutustumaan minuun? Tuntuu, että osa heistä vain teeskentelee olevansa minulle ystävällisiä ja selän takana puhutaan pahaa (tämä on vain oma luuloni).
2) Ensimmäinen tapaamiskerta meni omalta osaltani huonosti johtuen liiallisesta jännityksestä. Kyseisen tapaamisen ajatteleminenkin aiheuttaa minulle ahdistusta ja mieheni kavereiden välttelyhalua. Toinen kerta meni hieman paremmin, mutta olin silti mielestäni liian ujo ja nyt mietin liikaa, millaisen kuvan he ovat minusta saaneet. Harmittaa, kun en ole pystynyt näyttämään todellista itseäni. Jos tapaisin mieheni kavereita jatkossa, pelkäisin vääränlaisen kuvan vahvistuvan entisestään. Olen yrittänyt helpottaa tilannetta alkoholin avulla, mutta ei sekään kovin hyvä tapa ole (eikä aina mahdollista).
3) Mieheni kaverit vaikuttavat olevan hyvin erilaisia kuin minä. Sen tietää olemuksesta, musiikkimausta, iinnostuksenkohteista, koulutuksesta jne.. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta minusta tuntuu, ettei meillä olisi mitään yhteistä / yhteisiä puheenaiheita, joka taas laimentaa omaa kiinnostustani heitä kohtaan ja päinvastoin.
4) Tapaamiskerroilla on niin paljon porukkaa, eikä mitään erityistä tekemistä. -> Tulee ulkopuolinen olo todella helposti!
Olen yrittänyt olla välittämättä huonosti menneestä tapaamiskerrasta ja ajattelemaan tulevasta positiivisesti. Tiedän, että pystyisin vielä vaikuttamaan mieheni kavereiden käsityksiini minusta. Silti tilanteeseen meneminen pelottaa, ja mieluummin jään yksin kotiin (yleensä juuri viimehetken paniikissa). Joskus minun on kuitenkin pakko tavata mieheni kavereita nyt kun olemme avoliitossakin.. Olen pohtinut, miten voisin helpottaa tapaamistilannetta ja keksinyt joitakin ratkaisuja:
- tapaan kavereita vähitellen, (pienemmissä erissä) - ensin niitä, joiden kanssa tunnen jonkinlaista samankaltaisuutta
- yritän tavata heitä jonkin tekemisen äärellä, ettei tulisi tyhjiä, puhumattomia hetkiä (!)
- otan tapaamiselle mukaan oman kaverin/jonkun tutun, ainakin aluksi
- yritän ajatella itsetäni positiivisesti ja olla yhtä rennosti kuin kahdestaan mieheni kanssa
- valmistaudun hyvin tapaamiseen ja varaan reilusti aikaa sitä ennen (ei äkkilähtöjä)
- tapaan heitä tutussa ympäristössä, esim. kutsun meille kotiin mieluummin kuin menen vieraaseen kotiin
- tutustun heihin ensin interaktiivisesti paremmin, esim. FB-kavereina
..Onhan noita keinoja olemassa, ja uskon, että jonain päivänä pystyn vielä murehtimatta tapaamaan mieheni kavereita. Kylläseuraava kerta vielä jännittää tosi paljon (saa nähdä milloin sekin on), mutta etukäteen suunnittelu ja edellä mainitut keinot auttavat ainakin itseäni! :) Toivottavasti miehesi pystyy myös joskus tutustumaan kavereihisi paremmin ja näinollen saa helpotusta myös yksinäisyyteeen! Lisäksi tuli mieleeni, että olisiko sinun mahdollista mainita kavereillesi jotain miehen vaikeudesta tutustua uusiin ihmisiin, jolloin he voisivat ottaa asian (ja miehesi) paremmin huomioon..?- Neko84
Kiitos kattavasta vastauksesta! :) Heti kun saa vastauksen ihmiseltä, joka kokee samaa, silloin vastauskin saa erityisen arvon. Yritän muistaa nämä asiat vastaisuudesssa kun haluan enemmän ymmärtää miestäni.
Jäin sitten miettimään miestäsi ja tulikin mieleen, että millä tavalla hän on suhtautunut tähän sinun pelkoon tutustua hänen kavereihinsa. Yrittääkö hän nimenomaan saada sinut viettämään enemmän aikaa heidän kanssaan vai onko hänestä melkeinpä sama tunnetko heitä hyvin vai et? Omassa tapauksessani miehelläni voisi olla hyvinkin yhteistä kavereideni kanssa niin kauan kun antaisi heille mahdollisuuden. Minusta tuntuu, että jos alan kavereilleni kertomaan mieheni ongelmasta se saattaisi hermostuttaa tilannetta entisestään ja varsinkin miestäni. - jarmusch
Neko84 kirjoitti:
Kiitos kattavasta vastauksesta! :) Heti kun saa vastauksen ihmiseltä, joka kokee samaa, silloin vastauskin saa erityisen arvon. Yritän muistaa nämä asiat vastaisuudesssa kun haluan enemmän ymmärtää miestäni.
Jäin sitten miettimään miestäsi ja tulikin mieleen, että millä tavalla hän on suhtautunut tähän sinun pelkoon tutustua hänen kavereihinsa. Yrittääkö hän nimenomaan saada sinut viettämään enemmän aikaa heidän kanssaan vai onko hänestä melkeinpä sama tunnetko heitä hyvin vai et? Omassa tapauksessani miehelläni voisi olla hyvinkin yhteistä kavereideni kanssa niin kauan kun antaisi heille mahdollisuuden. Minusta tuntuu, että jos alan kavereilleni kertomaan mieheni ongelmasta se saattaisi hermostuttaa tilannetta entisestään ja varsinkin miestäni.Jos miehesi kerta itsekin sanoo kärsivänsä luonteestaan niin silloin tulee mieleen että hän on ehkä itsensä vanki. Ehkä oikealta luonteeltaan paljon sosiaalisempi. Kiusaaminen voi vaikuttaa todella syvästi. Minua kiusattiin todella pahasti lukiossa. Tai lähinnä eristettiin täysin porukasta ja kukaan ei kiinnittänyt huomiota tai jos kiinnitti niin se oli jollain tapaa nöyryyttävää. Opettajat olivat myös kiusaajina. Tämä on vaikuttanut aivan hirveästi itsekunnioitukseen ja kammoan tosi paljon esim. opetustilanteita. Kädet hikoaa ja tärisee. En uskalla kommentoida yleensä mitään isossa porukassa kun mielessä on miten muut nauroivat minulle. On todella vaikea tutustua oikeasti ihmisiin kun en pysty kovin helpolla luottamaan heihin. Tunnen olevani täysin erilainen luonne, oikeasti menevä ja sosiaalinen mutta pelkään että muut haluavat vain nöyryyttää minua ja oikeaa luonnettani halveksittaisiin. Siksi mieluummin eristyn muista ja olen yksin. Näin pääsee helpommalla eikä tarvitse koko ajan tarkkailla itseään ja miettiä joka sanaa sosiaalisissa tilanteissa. Mielestäni kiusaamiseen suhtaudutaan vähättelevästi ja muutenkin ihmisten kohtelu tuntuu olevan täällä hällä väliä -mentaliteetilla. Kaikki kokemukset vaikuttaa persoonaan ja varsinkin nuoruuden huonot kokemukset ovat erityisen haavoittavia. Jos huonoja kokemuksia on enempi kuin hyviä niin ei siitä kauheaa ilopilleriä synny hauskuuttamaan muiden iltoja. Älä ainakaan syyllistä miestäsi tämän takia, vai onko se mielestäsi hänen syytään jos häntä on kiusattu ja sen takia on vaikea olla muiden kanssa? Mietipä sitä, oikeasti, se on niin helppoa tuomita toinen jos oma itsetunto on kunnossa. Jos mä oisin miehesi niin ehkä kertoisin että olen hieman tällainen kun minua on kiusattu. Tämänhän ihmiset haluavat kuulla että pääsevät säälimään. Kaverisi voivat sitten tuntea itsenä paremmiksi ja hyväksyvät miehesikin mukaan. No loppu oli hieman sarkastinen, sori.
- area1
Neko84 kirjoitti:
Kiitos kattavasta vastauksesta! :) Heti kun saa vastauksen ihmiseltä, joka kokee samaa, silloin vastauskin saa erityisen arvon. Yritän muistaa nämä asiat vastaisuudesssa kun haluan enemmän ymmärtää miestäni.
Jäin sitten miettimään miestäsi ja tulikin mieleen, että millä tavalla hän on suhtautunut tähän sinun pelkoon tutustua hänen kavereihinsa. Yrittääkö hän nimenomaan saada sinut viettämään enemmän aikaa heidän kanssaan vai onko hänestä melkeinpä sama tunnetko heitä hyvin vai et? Omassa tapauksessani miehelläni voisi olla hyvinkin yhteistä kavereideni kanssa niin kauan kun antaisi heille mahdollisuuden. Minusta tuntuu, että jos alan kavereilleni kertomaan mieheni ongelmasta se saattaisi hermostuttaa tilannetta entisestään ja varsinkin miestäni."Millä tavalla hän on suhtautunut tähän sinun pelkoon tutustua hänen kavereihinsa. "
-Mieheni suhtautuu asiaan erittäin ymmärtäväisesti ja myöntää itsekin, että hänen kaveripiirinsä on haasteellista päästä mukaan. Hän toki haluaisi minun tutustuvan kavereihinsa ja pyytää mukaan tapaamisiin minua painostamatta. Saan joka kerta tehdä päätöksen itse eikä hän suutu jos jään kotiin. Tärkeintä on, että hän saa mennä.. vaikka sitten yksin. Mielestäni se, että saan tutustua mieheni kavereihin omassa (hitaassa) tahdissa, on hyvin tärkeää. Myös mieheni uskoo, että ajan kanssa kaikki järjestyy ja sanoo, ettei tutustumisessa ole mikään kiire. Omaan tutustumishalukkuuteen vaikuttaa paljolti myös sellainen asia, tuleeko kutsu minulle henkilökohtaisesti kavereiden taholta vai aina miehen kautta tyyliin "kyllä sinne on avecit sallittuja". Mikäli kaverit ilmaisevat halukkuutta tutustua minuun, se innostaa ehkäpä eniten menemään mukaan.
"Omassa tapauksessani miehelläni voisi olla hyvinkin yhteistä kavereideni kanssa niin kauan kun antaisi heille mahdollisuuden." -> Mitä tarkoitat mahdollisuuden antamisella? Ainakin omalla kohdallani mahdollisuuksia (erilaisia tapahtumia ja illanistujaisia) tulee jatkuvasti. Ongelmana on lähinnä se, etten uskalla antaa mahdollisuutta itselleni. Muut sen kyllä antaisivat ja toivoisivat kenties minua mukaan.. Etenkin poikaystäväni. - Tuttua
jarmusch kirjoitti:
Jos miehesi kerta itsekin sanoo kärsivänsä luonteestaan niin silloin tulee mieleen että hän on ehkä itsensä vanki. Ehkä oikealta luonteeltaan paljon sosiaalisempi. Kiusaaminen voi vaikuttaa todella syvästi. Minua kiusattiin todella pahasti lukiossa. Tai lähinnä eristettiin täysin porukasta ja kukaan ei kiinnittänyt huomiota tai jos kiinnitti niin se oli jollain tapaa nöyryyttävää. Opettajat olivat myös kiusaajina. Tämä on vaikuttanut aivan hirveästi itsekunnioitukseen ja kammoan tosi paljon esim. opetustilanteita. Kädet hikoaa ja tärisee. En uskalla kommentoida yleensä mitään isossa porukassa kun mielessä on miten muut nauroivat minulle. On todella vaikea tutustua oikeasti ihmisiin kun en pysty kovin helpolla luottamaan heihin. Tunnen olevani täysin erilainen luonne, oikeasti menevä ja sosiaalinen mutta pelkään että muut haluavat vain nöyryyttää minua ja oikeaa luonnettani halveksittaisiin. Siksi mieluummin eristyn muista ja olen yksin. Näin pääsee helpommalla eikä tarvitse koko ajan tarkkailla itseään ja miettiä joka sanaa sosiaalisissa tilanteissa. Mielestäni kiusaamiseen suhtaudutaan vähättelevästi ja muutenkin ihmisten kohtelu tuntuu olevan täällä hällä väliä -mentaliteetilla. Kaikki kokemukset vaikuttaa persoonaan ja varsinkin nuoruuden huonot kokemukset ovat erityisen haavoittavia. Jos huonoja kokemuksia on enempi kuin hyviä niin ei siitä kauheaa ilopilleriä synny hauskuuttamaan muiden iltoja. Älä ainakaan syyllistä miestäsi tämän takia, vai onko se mielestäsi hänen syytään jos häntä on kiusattu ja sen takia on vaikea olla muiden kanssa? Mietipä sitä, oikeasti, se on niin helppoa tuomita toinen jos oma itsetunto on kunnossa. Jos mä oisin miehesi niin ehkä kertoisin että olen hieman tällainen kun minua on kiusattu. Tämänhän ihmiset haluavat kuulla että pääsevät säälimään. Kaverisi voivat sitten tuntea itsenä paremmiksi ja hyväksyvät miehesikin mukaan. No loppu oli hieman sarkastinen, sori.
Kiusaaminen voi tosiaan vaikuttaa ihmisen sosiaalisuuteen paljonkin. Mä alkuun suorastaan pelkäsin ihmisiä ja olin todella ujo. En voinut mennä esim. asikaspalvelutyöhön ja pelkkä puhelimitse asioiminenkin oli vaikeaa, piti kirjoittaa paperille mitä sanon! Pelkäsin, että alan änkyttämään tms. Nyt olen jo rohkeampi ja jotkut jopa pitävät puheliaana. Mutta edelleen joskus vieraiden ihmisten kanssa olen hiljainen ja varautunut. Jos on vain yksi ihminen niin joskus olen hyvinkin rento, riippuu ihmisestä. Toisten kanssa tulee paremmin juttuun kun toisten. Olin juuri juhlissa joissa en tuntenut kuin isäntäparin. Olin paljon heidän seurassaan, muiden kanssa tunsin oloni vaivautuneeksi, kun he puhuivat sisäpiirin juttuja joihin en oikein keksinyt mitään sanottavaa ja se sai oloni entistä vaivautuneemmaksi, kun istuin siinä hiljaa. Muut olivat tunteneet toisensa vuosia, osa oli sukulaisia keskenään. Olin vielä selvinpäinkin, muut oli ottaneet alkoholia. Kun olen ottanut alkoholia olen rohkeampi.
Myös se pahentaa tilannetta, jos minulle sanotaan siitä, että olen hiljainen. Tulee jotenkin lisää paineita. Että pitäisi olla äänessä. Siitä tulee jotenkin väkinäistä. Ihmiset usein kehuvat sillä kuinka puheliaita ovat. Ja kuinka muut ei saa suun vuoroa (ilmeisesti se on hyvä asia?). Itse tunnen erään toisen hiljaisen ja hänestä jotkut ovat kommentoineet kuinka tylsä hän on kun ei puhu juuri mitään. Niinkö muutkin ajattevat minusta? "Ai se puhuu"? "Ai olithan säkin täällä, luultiin että oot mennyt johonkin kun oot niin hiljaa". "Mites sä Lissu oot niin hiljaa?". Voisin vajota maanrakoon kun kuulen tuollaisen kommentin... Onko kaikkien oltava samanlaisia ja aina suuna päänä? Ja voisiko joku yrittää vaikka jutella mulle, jos huomaa että olen hiljaa.
Mä pelkään just sitä, että musta ei pidetä. Olen tylsä, puhun tyhmiä. En saa helposti ystäviä, toisin kuin mieheni. Ja sekin saa aikaan tunteen, että minusta ei pidetä. Ja itse en missään tapauksessa halua kertoa kellekään, että minua on kiusattu. Jotenkin häpeän sitä ja haluan olla "normaali", enkä mikään koulukiusattu. Vaikka tiedän, että sitä ei pitäisi hävetä.
Neuvoni olisi, että puolisosi tapaisi kavereitasi pienemmissä porukoissa tai jopa he tulisivat joskus kylään yksin tai kaksin. Koska itselläni ainakin just se, että on iso porukka saa aikaan enemmän ahdistusta. Ja hyvä neuvo oli myös joltakin se, että olisi jotain tekemistä. Jokin peli kenties? Pöytäpeli, tai jokin ulkopeli (tikan heitto, petanque tms.), keilaus tms. Pelkästään sohvalla tai pöydän ääressä istuminen on kiusallisempaa.
- ...
miehellesi sopisi paremmin epäsosiaalinen nainen. Suurin osa meistä miehistä on sellaisia, joilla ei ole sosiaalista elämää työelämän ulkopuolella. Emme halua emmekä kaipaa sitä. Itselläniki tulee aina vaivautunut ja ahdistunut olo kun on ihmisiä ympärillä. Anna miehellesi mahdollisuus jäädä kotiin, kun itse lähdet tapaamaan ystäviäsi, ei se sieltä mihinkään karkaa.
- jkjkjkjlkl
Ei se välttämättä vaihtamalla parane. Meillä miehen kanssa on niin että mies on sosiaalinen ja minä aika passiivinen. Haluan mennä ostoksille yksin ja ahdistun jos täytyy esim. shoppaillessa jutella jonkun kanssa. Mies taas on hankkiutunut alalle jossa saa olla mahdollisimman paljon erilaisten ihmisten kanssa ja nauttii siitä niin paljon että on onnellinen kun tulee kotiin. Työttömänä ollessaan oli aika ahdistunut. Meillä on lapsia joten se seura riittäisi minulle. Tosin miehen verkoston kautta lapsilla on mahdollisuus laajempaan sosiaaliseen verkostoon. Tulen miehen ystävien kanssa toimeen mutta parhaiten niiden kanssa joilla on myös jotain sosiaalisia estymiä.
Olen seurustellut miehen kanssa joka on yhtä epäsosiaalinen kuin minä ja ei se kyllä hyvää tehnyt kummallekkaan.. Tietokonepelejä ja elokuvia. Joskus pimeän tultua uskallettiin pihalle kävelylle. Onneksi exäni uskalsi repästä ja käydä pettämässä, ennen kun lapsia alettiin tekemään. Hänellä oli myös pelkotiloja ja minä olin laiska. Nyt onneksi avomieheni osaa pistää minuakin liikkeelle - jkjkjkjlkl
jkjkjkjlkl kirjoitti:
Ei se välttämättä vaihtamalla parane. Meillä miehen kanssa on niin että mies on sosiaalinen ja minä aika passiivinen. Haluan mennä ostoksille yksin ja ahdistun jos täytyy esim. shoppaillessa jutella jonkun kanssa. Mies taas on hankkiutunut alalle jossa saa olla mahdollisimman paljon erilaisten ihmisten kanssa ja nauttii siitä niin paljon että on onnellinen kun tulee kotiin. Työttömänä ollessaan oli aika ahdistunut. Meillä on lapsia joten se seura riittäisi minulle. Tosin miehen verkoston kautta lapsilla on mahdollisuus laajempaan sosiaaliseen verkostoon. Tulen miehen ystävien kanssa toimeen mutta parhaiten niiden kanssa joilla on myös jotain sosiaalisia estymiä.
Olen seurustellut miehen kanssa joka on yhtä epäsosiaalinen kuin minä ja ei se kyllä hyvää tehnyt kummallekkaan.. Tietokonepelejä ja elokuvia. Joskus pimeän tultua uskallettiin pihalle kävelylle. Onneksi exäni uskalsi repästä ja käydä pettämässä, ennen kun lapsia alettiin tekemään. Hänellä oli myös pelkotiloja ja minä olin laiska. Nyt onneksi avomieheni osaa pistää minuakin liikkeelleJa täytyy vielä sanoa että on mullakin takana koko ala-asteen kestänyt kiusaaminen ja ryhmästä eristäminen mutta aika äkkiä huomasin etten heidän seuraansa oikeasti edes halunnut. kerran yksi tyttö halusi olla kaverini mutta aika äkkiä huomasin että kertoi asioitani eteenpäin ja määräili liikaa. Sen jälkeen saikin olla rauhassa kunnes taas ylä-asteella muutama ihan fiksu tyttö tuli juttelemaan. Ja vielä semmoista että tärkeintä on se että osaa olla onnellinen itsensä kanssa. Itse opin olemaan omassa maailmassani täysin onnellinen ja minulla toimi se etten noteeraa vaikka joskus tuli koviakin kohtia. ja näin aikuisena oon onnellinen että saan olla halutessani ulkopuolinen eikä tartte esittää kiinnostunutta joka asiassa. Mutta saan myös iloita niistä hyvistä suhteista joita mulla on.
- Tuli mieleen
Miten kaverisi huomioivat miehesi? Usein tiivis kaveriporukka ei ota huomioon ulkopuolista vaan puhuvat omia juttujaan, joihin on vaikea päästä sisälle. Ja jotkut ihmiset kaipaavat välillä omaakin rauhaa, eivätkä halua viettää jokaista viikonloppua tai päivää kaveriporukalla. Toiset taas kaipaavat jatkuvasti ihmisiä ympärilleen. Ihmiset ovat erilaisia. Ehkä voisitte molemmat ottaa toisianne huomioon ja löytää kompromissin?
- nainen..
Minusta on tullut erittäin epäsosiaalinen työpaikkakiusaamisen vuoksi. Olin jo koulussa vähän syrjitty mutta se ei ollut mitään tämän rinnalla mitä olen saanut kokea nykyisessä työpaikassani. Minua pilkataan ja nolataan lähes päivittäin ja ihmisarvoni on viety.
Kaikki sonta mitä olen niskaani saanut vuosien mittaan on aiheuttanut sen, että luottamukseni toisiin ihmisiin on mennyt. Jos joku vaikkapa hymyilee minulle, ajattelen heti että hänkin pitää minua jotenkin naurettavana ja ei pysty pitämään pokeriaan. Näin ajattelen ja vaikka toinen olisi vain ystävällinen vailla ivan ja pilkan häivää.
Minä olen myös haluton tapaamaan mieheni ystäviä ja sukulaisia ym. tuttavia koska ajattelen että he eivät kuitenkaan pidä minusta.
Kaiken lisäksi mieheni on melko sosiaalinen ja omaa laajan ystäväpiirin, minulla taas ei ole kuin pari ystävää ja heitäkin tulee tavattua todella harvoin. Kärsin myös kovasti tästä yksinäisestä elämästäni ja olen nykyään aina surullinen ja epätoivoinen koko tilanteesta mihin elämäni on ajautunut.
Eikä oloani todellakaan helpota se että mies välillä ottaa puheeksi kuinka vähän minulla on kavereita ja kumma kun minulle ei kukaan soittele.. Siinä tilanteessa tuntee itsensä todella surkeaksi ja säälittäväksi. Ihan kuin hänkin haluaisi minua nöyryyttää kun kuitenkin tietää että asia on minulle arka.
- minun vaatimaton
Minä olen myös iän myötä tullut epäsosiaalisemmaksi mieheksi. Ei minulla koskaan ole kovin paljoa hyviä ystäviä ollut, muutama nuorempana kuitenkin. Monet asuinpaikkakunnan vaihtamiset opiskelun ja työn perässä ovat nämä suhteet lopettaneet enkä nykyisin enää jaksa tehdä tuttavuutta ihmisten kanssa - varsinkaan kun kaikilla jo tuntuu olevan ystävänsä ja tuntuu että vain tuppaudun seuraan.
Näistä lähtökohdista ajatellen minusta olisi vain hyvä jos puolisollani olisi vilkkaampi sosiaalinen elämä johon minutkin hyväksyttäisiin mukaan.
Mitä tahdon sanoa, että jos sinulla on vain naisia ympärilläsi niin ei miehesi välttämättä ole kovin kiinnostunut. Mutta yritä tehdä asian helpommaksi miehellesi ja kutsu pariskuntia kotiinne yksi kerrallaan, keskustellen miehesi kanssa voisiko tuttavaperheissänne olla joku mies jonka kanssa miehesi haluaisi ehkä pienemmässä piirissä tutustuakin. - -Cecilia_
Minäkin olen seurustellut 4-vuotta mieheni kanssa joista vuosi ollaan oltu avoliitosta. Mieheni on todella mukava ja huumorintajuinen ihminen seurassani, mutta heti kun kavereitani/sukulaisiani tulee käymään kylässä mies muuttuu juroksi ja sulkeutuu kuoreensa. Yleensä jos on mahdollisuus niin livistää johonkin odottamaan, että vieraat lähtisivät. Kaverini eivät tykkää miehestäni ollenkaan, koska he eivät koskaan näe sitä puolta miehestä minkä minä näen kaksin ollessamme.
Mies on hirveän epäluuloinen ihmisiä kohtaan, koska on liikkunut nuorempana hämärissä porukoissa ja joutunut katkaisemaan kaikki välit entisiin kavereihinsa, koska joutui heidän takiaan ongelmiin mm. virkavallan kanssa. Nykyään miehellä on yksi kaveri jota näkee silloin tällöin. Valitettavasti tämäkin kaveri on sellainen, että tavallaan käyttää hyvä tuloista miestäni hyväksi esimerkiksi lainaamalla rahaa jatkuvasti eikä maksa takaisin.
Mies yleensä halaisi olla viikonloput kotona vaikka minä haluaisin viettää aikaa kavereidenkin kanssa ja yleensä tästä tulee miehen kanssa riitaa, koska olen kuulemma aina menossa johonkin. Olen yrittänyt saada miestä mukaan, mutta eihän ikinä halua lähteä ja jos lähteekin niin sitten pilaa iltani murjotuksellaan. Toivon aina, että miehelläkin olisi kavereita niin minäkin voisin nähdä kavereitani ilman huonoa omatuntoa kotona murjottavasti miehestä...- Neko84
En voi väittää tietäväni miltä tuntuu, kun oma itsetunto on kokenut kovia kiusauksen takia (vaikkakin koin yläasteikäisenä kiusausta perhetilanteeni ja ulkonäköni takia), mutta olen omasta mielestäni päässyt niistä yli ja otan ihmisiä vastaan avoimin mielin. Siksi onkin hankalaa katsella kun oma läheinen ihminen kärsii. Haluaisi hänenkin löytävän sen luottamuksen muihin ihmisiin ettei enää kärsisi siitä yksinäisyydestä. Onhan se myös ajankäyttökysymys, kun voisi yhdistää miehen ja kaverit samalle viikonlopulle. Helppohan se ois sanoa, että lähenpä ulos ku mies haluaa kuitenkin olla yksin, mutta väkisinkin alkaa miettimään sitä, olisiko pitänyt jäädä häntä tukemaan kotiin. Mieheni epäsosiaalisuudesta kärsii hänen itsensä lisäksi myös minä, kun tuntuu että en pysty tekemään mitään hänen auttamisekseen.
Cecilia, olen tuntenut sitä samaa, että kunpa ne minun kaverit näkisivät sen puolen hänessä minkä minä näen. Olen tosin oppinut hyväksymään sen, että sitä ei tule koskaan tapahtumaan. Ei minuakaan kaikki näe tällä tavalla kuten olen hänen kanssaan. Ehkä meidän tuleekin nauttia siitä yhteisestä "jutusta" mihin muilla ei ole asiaa.
Olemmekin viime aikoina nähneet kavereitani (naisia ja heidän poikakavereitaan) juuri lautapelaamisen merkeissä mieheni kanssa, joten aattelin, että tämä voisi olla hyvä tapa siirtyä rauhallisesti eteenpäin. Harmittaa vain, että mieheni alkuperäiset kaverit tuntuvat kohtelevan häntä nykyään niin välinpitämättömästi (eivät suostu tapaamaan, peruvat tapaamisia jne.), että sekin rokottaa hänen itsetuntoaan. Pakko vain kuitenkin yrittää toivoa, että uusia ihmisiä tulee vastaan.
- ghimi
emmä tiä. mä seurustelin mu edellise kumppani kaa jotai 3 viikkoo. en mä tiä. mä oon tottunu menee lujaa. mut en mä tiä. ei kiva jos mimmi roikkuu koko ajan kainalos ja kyselee mitä tehää. pitäs hankkii oma elämä. enmä tiä. mut jos mä meen boxereita ostaa nii ei sen mimmin tartte seurata mua siällä kaupas. enmä tiiä. voishan se niinku hoisella omii bisneksii. mut en mä tiedä. kai se on.
- peruutuspeili
Luin jonkin verran tänne kertyneitä vastauksi ja niiden perusteella jäi kuva, että te mietitte hurjan paljon sitä mitä muut teistä ajattelevat ja se lisää arkuutta teissä. Siis niissä henkilöissä jotka karttavat sosiaalisia tilanteita. Jäin myös sellaiseen käsitykseen että sosiaalisesta arkuudesta kärsivät ovat 20-30 vuotiaita.
Olin itsekin kaksikymppisenä auttamattoman arka tilanteissa joissa oli tuntemattomia ihmisiä ja varmasti pohdin samoja asioita; sanonko jotain typerää, annanko itsestäni fiksun vaikutelman jne. Iän myötä sitä pääsi tuosta ajatustavasta irti ja nykyään ei voisi vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelevat.
Kolmikymppisenä kehitin sosiaalisia taitojani tietoisesti ja tein sen siten, että kuuntelin tarkasti aluksi kuka kukin on, mistä tuntee bileiden emännän/isännän ja tartuin johonkin sellaiseen seikkaan josta vieressä istuva on kiinnostunut (harrastus tai ammatti) ja aloin kyselemään häneltä asiasta. En siis varsinaisesti itse ollut äänessä vaan haastattelin vieressä istuvaa. Teeskentelin kiinnostunutta. Hassu juttu mutta kuulin aina jälkeenpäin bileiden emännältä/isännältä kuinka mukava olin ollut. Ihmiset pitävät siitä, kun joku on kiinnostunut heidän tekemisistään. Se että esittää kysymyksiä ei vaadi näppäriä korulauseita, vitsin vääntöä tai suuria ajatuksia maailman tilasta. Eikä sitä tarvitse ryhtyä haastattelemaan bileiden äänekkäimpiä ihmisiä, vaan niitä toisia hiljaisia vetäytyjiä, jotka mitä suuremmalla todennäköisyydellä itsekin kärsivät arkuudesta.
Tai sitten voihan sitä jäädä kotiinkin, sekään ei ole lainkaan huono vaihtoehto. - pelkurityttö
Hei!! Olen nainen ja myös epäsosiaalinen.Koska en luota ihmisiin,tai oikeastaan pelkään heitä.pelkään tulla pilkatuksi ja arvostelluksi, sekä myös sitä että en tule oikein ymmärretyksi.Eilenkin olin eräässä pienryhmässä,ja menin aivan lukkoon kun ryhmän vetäjä ei saanut yhtään kiinni mitä tarkoitin.Ja tuli sellainen olo että en mene sinne enää,mutta....se olisi pakenemista.Olin 24 v.liitossa jossa myös mieheni oli epäsosiaalinen mutta rankemmin kuin minä.Koska olen kuitenkin ollut ikäni liike-alalla.Tämä ihmispelko on niin traumaattista ja sille on juurensa jo lapsuudessa.Koska en kelvannut äidilleni,en minkäänlaisena.Enkä ole kelvannut sisaruksillenikaan ym.Joten nämä on aitoja lukkoja ei tällaista elämää voi kukaan teeskennellä.Paniikkihöiriö on minulla laaja-alaisena mutta yritän taistella sitä vastaan vaikkakin heikoin tuloksin.
- Kotihiiri_2010
Olen mies ja epäsosiaallinen.
Voisiko olla, että miehesi ei yksinkertaisesti jaksa/halua viikon töiden jälkeen olla muuta kuin kotona?
Itse olin aikaisemmin hyvin juttuun tuleva ja kaikissa riennoissa mukana. Sitten alkoi tulemaan vaimon mustasukkaisuus kohtaukset aivan ilman syytä sekä tämän lisäksi aloitin reissutyöt.
Nykyisin huomaan, että kun on ollut viikot muualla niin en edes kaipaa kavereiden seuraa/biletystä vaan haluan viettää aikaani kaikessa rauhassa kotona. - shy cat
Heippa teille epäsosiaalisen miehen kanssa suhteessa painivat naiset. Olen samantyyppinen nainen kuin miehenne, epäsosiaalinen, koska omiakaan kavereita ei paljoa ole, tykkäisin olla kullan kanssa enimmäkseen kahdestaan kotona ja tehdä muuten asioita yhdessä kodin ulkopuolellakin. Kahden kesken olen puhelias, huumorintajuinen, mutta menen lukkoon isommassa porukassa jossa tunnen oloni epämukavaksi ja erilaiseksi. Herkät ihmiset tekevät näin, joilla huonoja kokemuksia ihmisistä. Entisessä suhteessa oli juuri tämä sama tilanne kuin teillä mutta minä olin se epäsosiaalinen, eikä ne asiat siitä muuttuneet. Erohan siitä tuli. No ei pelkästään vain sen takia, vaan olimme muutenkin erilaisia.
- OleomaItsesi
jeps.
Täytyy sanoa että mä muo ei vois vähempää kiinnostaa eukkoni ystävät !
Ja miksi mun pitäisi ?
edellisessä suhteessa yritin vähän aikaa olla kiinnostunut heistä ja hänen sukulaisistaan...Sitten päätin lopulta että nyt tommonen tekopyhyys saa riittää ja olin jälleen oma itseni.
Noh ero tuli sitten mutta saampahan olla taas OMA ITSENI !
Eukko saa ihan vapaasti seurustella kavereiden kanssa niin paljon kun lystää,kunhan ei joka viikonloppu :)
Ja hänen sukulaisiaan tapaan vain häissä,hautajaisissa yms tärkeissä tapahtumissa,syntymäpäivät eivät kuulu niihin :) - marianneK
Jos mies on viikon poissa, on ymmärrettävää, että hän haluaa olla viikonlopun SINUN kanssa, eikä kaverilauman keskellä. Ihan todellakin. Tapaa kavereitasi viikolla ja pyhitä viikonloput parisuhteellesi. Sen kuitenkin pitäisi olla se tärkein suhde. PITÄISI, siis oletan että on.
Tämä näytti hassulta tekstissäsi:
"Sitten kun hän tulee viikonlopuksi tänne, yritän viettää aikaa hänen kanssaan."
- Et ole itsekään nähnyt häntä viikkoon ja "yrität viettää aikaa hänen kanssa".
Sinkkuna eläminen voisi sopia sinulle paremmin. Ei tarvisi viikon erossa olemisen jälkeen "yrittää olla" kenenkään kanssa. - nainen.
Ei sille mitään voi että ei ole aina ystäviä. En usko että se on miehestä kiinni, vaan se vaan menee niin että jotkut vanhat "ystävät" ovat omissa piireissään ja perhepiireissään. Uusia on vaikea saada suomessa todellakin. Ellei jaksa laukata siellä sun täällä jatkuvasti, moni ei jaksa työn ym. jälkeen. Ehkä vähitellen jos ehtii jossain käymäänkin. Mun mielestä ei voi vaatia että mies viihtyisi naisystäviesi kanssa jos ei innostu, hän on sun kanssa. Sä voit viettää omaakin aikaa ja sitten yhdessä. Mut et ole miehen äiti kuitenkaan, joka kehoittaa hankkimaan kavereita. Voi vaan antaa vinkkejä kivoista harrastuksista tai porukoista. Piireistä. Pikkukunnissa olisi vielä helpompi tutustua ihmisiin, mutta kaupungissa se voi olla kohtalaisen vaikeaa joskus. Tämä on nähty.
- haistakaa...
Epäsosiaalinen ei saa naista, joten se siitä epäsosiaalisuudesta!!!
- jaaamooduleeva
Onneksi olkoon,tuliko täytekakkuun jo 15 kynttilää :)
- Onneksiolkoon
No kaikki eivät ole NIIN epäsosiaalisia kuin sinä... :)
- ThasTrue
Onneksiolkoon kirjoitti:
No kaikki eivät ole NIIN epäsosiaalisia kuin sinä... :)
No ei varmasti ole !
Mutta jollain on sentään pokkaa olla OMA ITSENSÄ eikä tanssia muiden pillien tahtiin.
- affasfas
Tuohon tilanteeseen ei ole nopeata ratkaisua. Yksinäisyys on vaivannut miestäsi tod.näköisesti jo monta monat vuotta, johon hän on varmaankin jo tottunut, eikä näe, että tilanteelle voisi tehdä paljoa mitään.
- .........
"Onko ihmistä mahdollista muuttaa ja pitäisikö minun vain hyväksyä hänet sellaisenaan?"
"Eilen hän kertoi, että hän kärsii yksinäisyydestä."
Koska asia vaivaa MOLEMPIA niin siihen saa puuttua, sillä puuttumalla vain autat, mikäli haluatte samaan lopputulokseen. Ota mies mukaan kavereiden luokse, jos peruu viime hetkellä niin kerro miten tuo peruminen loukkaa myös sinua eikä hän koskaan saakaan kavereita, ellei tee jtn itsekin asian eteen. - peace in mississippi
Nauttisit rauhasta, levoton kumppani on paljon pahempi ja parantumaton.
- ilo irti elämästä
Jos tuntuu yksinäiseltä, liity Romanian mustalaisleiriin, siellä et varmaan tunne itseäsi yksinäiseksi.
- sykettä elämään
vaikka tanssikurssille, tai jos osaa tanssia niin menkää tansseihin ja siellä on ihmisiä ympärillä vaikka eivät olekaan tuttuja. Mutta ympäristö on sosiaalinen ja teillä voisi olla yhteinen harrastus ja siellä ei ole pakko puhua kenelläkään mitään. Kun tanssitaito karttuu, tulee (usko tai älä) itseluottamusta. Minun mieheni on tosi sosiaalinen ja käyn kyllä hänen kanssaan tuttavilla ja muissa työn vaatimissa tilaisuuksissa. Monesti koen olevani tosi yksin kun hän ravaa ympäriinsä tutut jututtamassa. Oikeastaan hän on epäkohtelias kun ravaa yksin ja jättää minut esim. seisomaan lasi kädessä yksin ihmettelemään. Monesti kärsin siitä. Olen oppinut kyllä toimimaan niissäkin tilanteissa ja tyydyn huumoriin, jos joku kommentoi miksi yksinäni olen. Tuumin vain että ukko tuolla ravaa enkä viitsi sen perässä juosta koko aikaa. Kyllä se tuohon viereen palaa...
Meillä on myös omat kaverit, minulla niitä ei ole paljon, koska työni on kiireistä ja vie paljon aikaa (yrittäjä). Mutta tansseissa käymme yhdessä ja se on hyvä yhteinen sosiaalinen ympäristö. Jos tuttuja näkyy, voimme vaihtaa tanssiparia yhden tanssin ajaksi, mutta useimmiten tanssimme vain keskenämme koska osaamme mielestämme sen taidon ja nautimme tanssista. On se hyvää liikuntaakin.
Aina ei tarvi niiden kavereiden kanssa olla. Panosta parisuhteeseen, hommatkaa yhteinen harrastus ja anna toisen olla itekseenkin välillä. Ei siihen kuole ja sehän on toisen ongelma. Hyvä että yrität tukea, mutta muista ettet ole puolison terapeutti etkä hoitaja vaan parisuhteen on oltava tasavertainen. Muuten käy raskaaksi. Jos miehesi kärsii yksinäisyydestä ja omasta ujoudestaan, kehoita menemään terapeutille. Ellei kärsi niin anna olla, eihän meidän kaikkien tarvi samanlaisia olla. Mieti onko ongelmanne suurempi sinulla vai miehelläsi. Jos sinä kärsit enemmän? - Dremeli
Mun mielestä on aika paljon vaadittu että toisen pitäis tulla toimeen sun kavereittes kanssa. Ei kaikkien kanssa voi olla kaveria.
- sspp
Oma epäsosiaalisuuteni, mikä sen on aiheuttanut? Olin nimittäin nuorempana erittäin sosiaalinen. Yhtälössä on ainakin vahvasti mukana opittu tapa viettää aikaa itsekseen. Koin pettymyksen ensirakkaudessa liian aikaisin ja olin aivan liian herkkä siihen: seurauksena eräänlainen emotionaalinen trauma. Arvioisin, että tämä on ollut päätekijä siihen, miksi olen menettänyt yli 50% kyvystäni tuntea tunteita, mutta se ei häiritse minua, sillä olin aiemmin aivan liian tunteellinen. Olen viimeiset 8-vuotta istunut enemmän tai vähemmän joka päivä useita tunteja tietokoneella ja vapaa-ajan aktiviteetteihini on kuulunut lähinnä vain tietokonepelejä sekä netissä sekalaisten asioiden lukemista ja kirjoittamista. En ole tarvinnut ystäviäni yhtälailla, kun minulla on ollut tietokoneessa messengerit, wikipediat ja google, joilla olen osittain korvannut ystävien puutetta. Olen kuitenkin pitänyt höllästi yllä joitain kaverisuhteita ja jatkuvasti on ollut joku erittäin läheinen ihminen. Täysin epäsosiaalinen en siis ole, sillä tarvitsen aina jonkun, mutta minulle riittää 1 läheinen ihmissuhde, enkä tarvitse kovinkaan monia muita hänen lisäkseen. Myöskin oma perhe on tärkeä olla olemassa, vaikkei heidän kanssaan aikaa paljoakaan viettäisi.
Kykenen olemaan myös sosiaalinen, ihmiset ovat monesti hauskoja ja viihdyn siten heidän seurassaan, tämä kuitenkin vain tiettyyn rajaan asti. Tottumukseni vetää minua epäsosiaalisuuteen ja se on tila, jossa olen tasapainossa.
Tässä on aihetta sivuava wikipedia-artikkeli:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ep%C3%A4sosiaalinen_persoonallisuus
tässä blogini, jossa voi syvemmin hahmotella erään epäsosiaalisesti suuntautuneen ihmisen sielunmaisemaa:
http://aivopuoli.blogspot.com/ - inte kiva
Tämän ketjun perusteella epäsosiaaliset ihmiset ovat luusereita, heidän pitäisi pyytää anteeksi koko maailmalta sitä mitä he luonnostaan ovat. Karseata! Erilaisuutta pitää hyväksyä eikä rynnätä muuttamaan omien halujen mukaiseksi. Aloittaja on tainnut kyllästyä miehensä seuraan, jos vain viikonloppuna on mahdollisuus olla yhdessä ja silloinkin pitää järjestää kaikenlaisia rientoja, mistä mies ei ole innostunut. Ystäviä voi tavata myös viikolla, kun mies on muualla töissä!!! Ehkä hänen on parempi erota miehestään ja antaa tämän löytää toisenlainen kumppani, joka ei halua muuttaa toista enemmän mielensä mukaiseksi. Nimittäin aito muutos lähtee ihmisestä itsestään, hänen on aidosti haluttava olla jotain muuta kuin on. Mutta pitääkö se tehdä aloittajan tyytyväisenä pitämiseksi vaiko hänen itsensä takia? Taustalla voi olla traumoja, jotka on hyvä käsitellä, tai sitten ei. Jotkut vain ovat sellaisia kuin ovat. Moni ketjussa on puhunut ujoudesta. Yhdysvalloissa ujo lapsi on ongelma, joka tarvitsee hoitoa, lääkkeitä ja terapiaa. Ujous on kuitenkin yksi perustavimpia luonteenpiirteitä ihmisessä. Sitä vastoin voi käyttäytyä, mutta siellä pohjalla se aina on. Jos ujo mies on kelvannut aluksi, miksei kelpaa enää?
- ent. suomimummo
pohjimmiltaan "luova ihmistyyppi". Luovat ihmistyypit miettivät elämää syvemmälti ja se vaatii paljon yksinoloa, jossa voi pohdiskella asioita pintaa syvemmältä. Luonto tai Luoja on luonut meitä moneksi, koska elämässä kaikki muutkin asiat ovat moninaisia, eivät samanlaisa, vaikkakin samankaltaiset asiat toistuvat elämässä samankaltaisesti.
Anna miehesi olla rauhassa, jos hän sitä haluaa ja arvosta sitä ominaisuutta. Pintahörhötyksistä ihminen ei oikeastaan mitään opi, koska asioita ei silloin voi mielessään laittaa mielenrauhaa tuovaan järjestykseen. Luonto on siis antanut miehellesi sen luonteen, ei hänen äitinsä. Jotkut muut tottumukset ja tavat voivat olla perua kotoa, mutta oman kokemukseni mukaan nämä "oppimiset" syvenevät sitä mukaa, kun niitä yritetään ulkoapäin eli jonkun toisen taholta muuttaa tämän toisen - tai muiden moninaisten halujen mukaiseksi.
Onneksi nainen on parisuhteen alkaessa paljon yksinkeraisempi luonteeltaan (koska nainen keskittyy paljon enemmän pelkän ulkomuotonsa ja näyttävyytensä viehättävyyden lisäämiseksi kuin mies eli opettelee pettämään jopa itseään), sillä sitä kautta myöhempi äiti voi keskittyä empaattisen tunteellisesti lastensa kasvatukseen, riippuen siitä, minkä luontoiseksi on syntynyt. Kova elämä tuhoaa ihmisen hellyyden ja muut pehmeät elämänasenteet. Mutta jotkut naistyypit oman amatööritarkatelun tuloksena näyttävät olevansa vähemmän äitityyppejä kuin toiset naistyypit, ja samaa pätee miehiin. Ei miehetkään ole syntyneet tusinatuotteina.
Jos luonto olisi luonut kaikille miehille ja kaikille naisille samanlaisen vastuulahjan yhteiskunnallisista ja rahallista vastuista, yksikään mies tai nainen ei menisi avioliittoon, näin uskon. Onneksi näin ei ole, sillä elämästä tulisi liian kovien ja kylmien arvojen mukaista. Nythän se on jo koettu, kun haluttiin valtaan ja vastuuseen vain näitä "kovien arvojen" tyyppejä.
Onko sinulla itselläsi paljon sisaruksia? Jos on ja mietit, miten erilaisia te ihmisinä olette, huomaat eron, mikä on vanhempien perua ja mikä on luonnon luomaa persoonallisuutta.
Myös ns. toimittajaluonne on tavallaan luovan ihmisen ominaisuus, sillä luova yksilä etsii koko ajan uusia asioita, ulottuvuuksia, loogista järjestystä, totuudenmukaisuutta, moraalia, poliittisia asioita, työelämän asioita, menneisyyttä jne. kaikista elämää koskevista asioista. Ja uskon että miehistä 99 % enemmän tuntee ainakin toimeentulon osalta suurempaa vastuuta perheen elämän tasosta kuin nainen, ellei kyseessä ole yksinhuoltaja. Joten siinä se paljon puhuttu tasa-arvo naisten ja miesten välillä. Monista perheen äideistä helpon roolin vuoksi tulee pikku hiljaa pikku asioista nalkuttajia. Varo vaan.
Silloin kun itse olin vielä äiti, vältin tahallisesti politiikkaa, koska vaistosin sen tekevän äitiyden vaikeaksi. Sillä jos ryhtyy ajattelemaan nykyajassa politiittisia asioita - myös globaalisti, se vie aina vain enemmän aikaa ja henkistä energiaa. Kaikki ajattelu vie siis myös paljon ihmisen energiasta ja samalla elämästä häviää suuri osa elämäniloa. Älä siis ihmettele, jos miehesi on muuttunut enemmän vakavaksi kuin seurapiirien ilopilleriksi. Jälkimmäinen muutos on melko huono ennuste avioliitolle.
Olen itse enemmän luova kuin raha- tai pelkkä yksioikoinen järki-ihminen. Minunkin on saatava asiat aina mielessäni järjestykseen, muutoin voin huonosti. Joten myös luovasti ajattelevat naiset ovat yhtä huonoja kumppaneita sellaisessa parisuhteessa, jossa pitäisi tehdä niinkuin puoliso haluaa. Se ei ikinä onnistu. Joten hylkää tai hyväksy puolisosi sellaisena kuin hän on. Sellainen hän on aina ollut, ellei peilaa sinusta välillä tunnetiloja ja sinä hänestä. Sitä vuorovaikutustahan elämä jatkuvasti myös on, mutta kukaan ei tunnu sitä huomaavan.
Entäpä jos puolisosi alkaa vaatia sinua muuttumaan sellaiseksi kuin hän haluaa tai toivoo sinun olevan, hyväksytkö sen? Kaksi ihmistä on aina kaksi erilaista ihmistä, eikä ihmisen luonne muutu elämän aikana. Et sinä eikä kukaan muukaan nainen tai mies voi muuttaa toisen luonnetta, jonka hän on saanut syntymälahjanaan ja elämän tarkoituksenaan. Eihän kukaan itse voi edes sille mitään, minkänäköiseksi tai -muotoiseksi on syntynyt. Miksi siis syyllistää toista näistä asioista, joille hän itsekään ei voi mitään - ? Unelmahötöt ovat aina unelmahöttöjä, siinä joku poliitikkokin on osunut oikeaan. Mutta unelma pehmentää masentuneita tunteita aivan kuin sokeri. - 2030
Yleisesti ottaen kaikki parisuhteet ovat mennyttä aikaa ja täysin toivottomia, miksi vaivautua?
- joku_______
En lukenut kaikkia viestejä, mutta tässä vastaus kaikkiin kysymyksiin.
Epäsosiaalisuus johtuu sairaudesta ja sen nimi on Narsistinen persoonallisuushä iriö.
Perehtykää näihin linkkeihin:
www.narsistienuhrientuki.info/
www.narsistienuhrit.info/narsismi.html - t. emöntä
Tiedän tunteen.. Ja näitä viestejä lukiessa huomaan kuinka vaativa ja jyrkkä olen ollut avopuolisolleni! Puhunut aina uuudestaan ja uudestaan siitä miksi hän on niin hiljaa, sen takia piilotellut häntä ja kieltäytynyt kun avopuolisoni haluaisin nähdä minun kavereitani.. Kamalaa.. Mutta koen itsekin epävarmuutta, toiv. iän karttuessa pääsen itsekin näistä tunteista eroon. Oon 24 -vuotias.. Huh, sain myös apua tästä ketjusta! Avopuolisoni on upea omana itsenään, ymmärrän nyt, että vaadin häneltä liikaa. Mutta olen huomannut että kaverini ovat keksineet hiljaa olemisesta syyn moittia avopuolisonia ja sanoa ettei me kuuluta yhteen.
- .......
Minulla oli lapsena myös koulukiusaamista, seksuaalista hyväksikäyttöä jne. Olen aina ollut ujo miesten seurassa eikä minulla ole omia miespuolisia kavereita. Ennen poikaystäväni tapaamista minulle riitti että näen kavereita kerran tai pari vkossa. Olen ujo ja ahdistun helposti mikä vie paljon energiaa. Minulla on myös lievä puhevika joka pahenee stressaantuessa.
Poikaystäväni on aina ollut sosiaalinen ja hän näkee kavereitaan päivittäin. Lähes päivittäin joku hänen kavereistaan käy meidän luona. Aluksi stressaannuin siitä mutta nyt olen jo tottunut siihen ja minusta on mukava kun meillä käy vieraita.
Jos olen menossa tapaamaan paljon uusia ihmisiä poltan joskus pilveä ennen tapaamista. Minulla on liian huono alkoholinsietokyky ja olen koittanut myös ahdistuslääkkeitä jotka vähäisestä annoksesta huolimatta saivat minut väsyneeksi ja passiiviseksi. Pilven poltossa olen edellen oma itseni mutta vähemmän stressaanntunut ja ahdistunut. - riippuen seurasta
Jos kaverit on jotain känniääliöitä tai muuten niin erilaisia, kuten "liian sivistyneitä" jotka jauhaa vaan töistä ja saavutuksista, niin eipä nappaa keikkua seinäruusuna. Joku kiva tekeminen voi innostaa yhteisiltoihin, kuten karaoket, pelit jne. Pelkkä istuskelu ja jauheskelu on kuolettavan tylsää. Ennemmin sitä on kotona netissä.
- Turhauttaa
Täällä on monilla samanlaisia kokemuksia kuin minulla. Olen seurallinen mutta teen yksinäistä työtä ja haluaisin siksi tavata ihmisiä vapaa-ajalla. Kotiin ei kavereita voi kutsua, kun mies ei halua. Sanoo, että ilmoita, jos kutsut jonkun, niin hän lähtee siksi aikaa muualle. Jos ehdotan johonkin tapahtumaan, vaikkapa matsiin menoa, hän haluaa lähteä, mutta kun kuulee, että muitakin olisi tulossa, niin ei lähdekään. Hänellä ei ole ystäviä ja työkaverien kanssa hän ei halua viettää vapaa-aikaa. Hänen vanhempiensa luona käymme aika lailla joka viikonloppu. Minun perheeni asuu niin kaukana (eri maassa), että jos joku perheenjäsen tulee käymään, he ovat useamman yön, 3-4 yötä ehkä. Tämä kuulemma on hänelle jo niin stressaavaa, että muita en voi kotiin pyytää, vaikka perheenjäseniä ei todellakaan käy koko ajan vaan korkeintaan kerran kaksi vuodessa, joinain vuosina ei kertaakaan. Perheeni luona vierailu on hänelle samanlainen rasitus, ja minun pitäisi olla äärettömän kiitollinen, että hän edes lähtee. Ymmärrän, että kaikki eivät ole yltiösosiaalisia, mutta eikö kummankin kumppanin tule jonkin verran joustaa, että ollaan molemmat onnellisia? Minusta nyt mies rajoittaa minun elämääni hyvin paljon eikä ole halukas kovin usein joustamaan. Ystäväpariskuntiakaan meillä ei käy eikä oikein olekaan. Muutama voisi käydä, mutta ei saa kutsua. Alkaa olla tosi turhautunut olo. Lähellämme olisi ensi vuonna isot kisat lajissa, joka meitä molempia kiinnostaa, mutta mies torppasi ajatuksen heti (vaikka oli ensi halunnut lähteä), kun YKSI ystävä oli myös kiinnostunut lähtemään. Ja vetosi siihen, että meidän kannattaa säästää rahaa häihin ja häämatkaan. Kun totesin lyhyesti vain "vai niin", niin vastaus oli heti että "tai sitten ei" eli heti tuli uhkaus että eipä mennäkään naimisiin. Hän se on innokkaampi menemäänkin naimisiin, joten eipä tuo uhkaus juuri minuun tehoa. Alkaa todella turhauttaa, kun melkein aina tulee silmitön riita, jos kehtaan ehdottaa jotain menoa tai kylään kutsumista.
- 4343432
Yli 30-v miehillä on yleensä vähän kavereita. Miehet kiinni taloprojekteissa ja lasten kasvatuksessa, harvalla aikaa ja halua hengata/bilettää joka viikonloppu jossain enää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .1458510Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde472399Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena
Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja272210- 361872
- 951758
Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että1811727Sinä saat minut kuohuksiin
Pitäisiköhän meidän naida? Mielestäni pitäisi . Tämä värinä ja jännite meidän välillä alkaa olla sietämätöntä. Haluai211272Tunnekylmä olet
En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p1081133Taisit sä sit kuiteski
Vihjata hieman ettei se kaikki ollutkaan totta ❤️ mutta silti sanoit kyllä vielä uudelleen sen myöhemmin 😔 ei tässä oik51019- 531015