Älkää ikinä menkö Kiina-klinikalle! Aivan järkyttävää! "Master Li" ei kertonut mitään tekemästään hoidosta vaan aloitti "raaputtamaan" selkääni jollain ihme luunpalasella. Lopputuloksena koko selkä ja niska tulipunainen ja näpyillä. Hän ei siis kertonut hoidosta mitään ennen kuin aloitti. Onneksi näin selkäni peilistä suht hyvissä ajoin ja laitoin stopin siihen paikkaan! Mielestäni tämän "mesterin" harjoittama toiminta on erittäin kyseenalaista ja epäilyttävää. Hän meinasi soittaa vartijat paikalle, kun kieltäydyin maksamasta ja annoin ukon kuulla kunniansa. Lopulta oli pakko maksaa muutama kymppi, että pääsin koko ällöttävästä paikasta pois. Tohtori yritti änkyttää jotain, että oletti minun tietävän millaisesta hoidosta oli kyse. Tämä ilmeisesti sen perusteella, että olin sanonut pikaisesti vilaisseeni hänen kotisivujaan. Nyt harmittaa, ärsyttää ja ketuttaa tosi paljon! Pelkkä puoskari koko ukko!
Kamala Kiina-klinikka!
45
6751
Vastaukset
- erimieltä
Isäni taas sai suuresti apua kyseisellä klinikalla.
- tulipunainen
Sehän kuuluu oleellisesti tuohon hoitoon, että käsitellyt alueet rupeavat punoittamaan!
Pitäisiköhän hieman tietää asiasta, ennenkö kovin suurta älämölöä kehittelee? - ommanipamdepum
Mitäköhän odotit hoidon olevan? Mielestäni on aika outua, että menit akupunktiokäsittelyyn.
- GF
GuaSha hoidolla ei ole mitään tekemistä akupunktion kanssa
- maksava asiakas
kyllä nyt haukut aivan turhaan ja tietämättömyyttäsi!!!!
Hän käytti gua shaa joka on tosi tehokas hoitomuoto, ainakin minä olen saanut
siitä selkävaivaan apua.
Tottakai selkä tulee punaiseksi, se kuuluu hoitoon.
Mitä järkyttävää siinä hoidossa oli paitsi selkä tuli asianmukaisesti punaiseksi kun verenkierto
vilkastui???- uskomatonta...
vilkastumaan ilman sarvella raapimista. Kaikkeen sitä ihmiset uskovat. Jokainen voi hieroa itse niskaansa, ilman että on verillä ja varmasti on terveellisempää.
- kuinka!
uskomatonta... kirjoitti:
vilkastumaan ilman sarvella raapimista. Kaikkeen sitä ihmiset uskovat. Jokainen voi hieroa itse niskaansa, ilman että on verillä ja varmasti on terveellisempää.
Kuinka vastaava saadaan aikaiseksi?
- Epäilevä Tuomas
uskomatonta... kirjoitti:
vilkastumaan ilman sarvella raapimista. Kaikkeen sitä ihmiset uskovat. Jokainen voi hieroa itse niskaansa, ilman että on verillä ja varmasti on terveellisempää.
Näytti videossa ihan kuin olisi hiekkapaperilla rääpinyt ihon rikki. Ainaki alkuperäinen kipu unehtui tuolta.
- kk
Voi hyvä tavaton - gua sha on huomattavan paljon tehokkaampaa kuin ammattilaisen tekemä hieronta - jos pystyy itse hieromaan niskastaan ongelmat pois, niin mihinkään hoitoon ei tarvitsekaan mennä. Nuo ihmiset, jotka pystyvät itse hieromaan kipunsa pois, eivät tiedä niska- ja selkäkivuista yhtään mitään. Tohtori Li on erittäin asiantunteva, ja kertoi ainakin minulle tarkkaan, mitä tekee. Hänen englantiaan ja suomeaan on hieman vaikea ymmärtää, joten jos jokin jää epäselväksi, niin kannattaa kysyä uudelleen.
- JH
Munkin visiitti Kiina-klinikalle oli hienoinen pettymys. Kertaani kuului akupunktiohoito sekä Gua Sha -käsittely. En lähteny hakemaan niinkään hoitoa johonkin vaivaan vaan pelkästään uutta kokemusta, enkä myöskaan ollut ottanut selvää Gua Sha:sta etukäteen, sillä en kokenut siihen mitään tarvetta. Korva-akupunktiota olen kokeillut kerran aikaisemmin. Kerroin näistä molemmista Master Li:lle, tehtiin pieni tutkinta, ja sen jälkeen hän totesi että selkäni on aika pahasti jumissa. Sitten Li näytti mulle jotain kuvia (ennen-ja-jälkeen tilanteita hoidetuista ihmisistä), jotka oli otettu hänen opiskeluaikoina 70-luvulla. Hoito alkaa: Mulle laitettiin neula molempiin pohkeisiin ja neula molempiin pakaroihin. Sitten alkoi Gua Sha. Se ei ollut nastaa etenkään ku en vieläkään ollut päässyt jyvälle, että mitä mulle oikein tehdään ja millä. Jouduin vähän ajan päästä huomauttamaan, että sattuu liikaa. Master Li:stä ei missään vaihessa huokunut rauhoittava, ammattitaitoinen vaikutelma unohtamatta suomi-englanti -sillisalaattia, mitä hän käytti. Siitä ei tahtonut ymmärtää mitään. "Hoidon" jälkeen oli aivan pihalla, että tässäkö tämä oli. Li:n kommentti siihen oli, että hän on tehnyt tätä vuosikymmeniä ja, että on maailman paras alallaan. Seuraavat pari päivää varmaan kertovat onko selkäni jotenkin parempi koska nyt se ei ainakaan siltä tunnu.
Summa summarum: itselleni en suosittele, mutta ehkä (?) niille joilla oikeasti on isoja selkäongelmia ja, jotka jo tietävät mitä hakevat ja siten huono kommunikaatio ei niin haittaa.- jumissa
Sama kolemus eilen. Niska on sen verran jumissa että oksettaa ja huimaa, ei mitään mikä lähtisi pelkällä hieronnalla. Akupunktio on aiemmin auttanut ja sitä lähdin hakemaan. Mutta enemmin aikaa käytettiin myyntipitsiin kuin itse hoitoon ja paikka oli lkainen. Olisi pitänyt lähteä. Hoidosta ei ollut minkäänlaista vaikutusta niskaani ja mua harmittaa että ylipäätään kävi.
- Jomaus
Hankin Citydealista akupunktio guasha -hoidon 60eurolla. Ennen hoidon alkua Master Li suostutteli minut ottamaan "homehoidon" ja maksamaan 15 euroa lisää. Suostuin. Akupunktio tarkoitti kahta neulaa hartioihin. Guasha-hoito buffalon sarvesta tehdyillä puukapuloilla ja öljyllä tehtävää ronskinpuoleista "hierontaa". Lisäksi Master Li selvitti mistä Suomessa yleinen homeonglema johtuu: hometta ei ole rakennuksissa vaan ihmisissä, joista se tarttuu muihin ihmisiin! Hoito kesti tunnin, josta puoli tuntia oli tuon "homeopin" selitystä ja toistoa. Olin erittäin pettynyt. Myöhemmin soitin Master Lille ja vaadin takaisin maksamaani 15 euroa, koska hänkin lopulta myönsi, että tuo 15 euron lisämaksu oli tuon "homeopin" jakaminen. Sanoin, että minusta asioista kertominen ei ole mitään hoitoa, ja hän maksoi tililleni 15 euroa takaisin. Master Li on varmasti aikoinaan 1970-luvulla ollut Helsingissä kova stara, mutta hän ei kyllä ole tainnut liiemmin lisäkouluttaa itseään sen koommin!!!
- Varokaa puoskaria!
Älkää hyvät ihmiset menkö kiina klinikalle!
- TYYTYVÄINEN ASIAKAS
Olen käynyt Kiina-klinikalla kahdeksan vuoden ajan, ja olen saanut paljon helpotusta niska/selän -alueiden raastaviin kipuihini. Toki hoito on välillä varsin kivuliasta mutta minun kohdallani se on toiminut erinomaisesti. Suosittelen lämpimästi!!!!
- selkäjumi
Onpa kommentteja, itse olen saanut paljon helpotusta Guasha-hoidosta Kiinaklinikalla! Olen käynyt paljon myös kiropraktikoola ja ostepaatilla aiemmin, hyviä hoitoja nekin. Sekä akupunktiossa muualla josta en huomannut mitään vaikutusta vaikka neuloja oli useampia. Suosittelen kiinaklinikkaa selkä ja niskavaivaisille jotka odottavat helpotusta vaivoihin eikä niinkään lääketieteellistä selvitystä asiasta tai tai sujuvaa sosiaalista kanssakäymistä. Kipua ja jälkiä joutuu vähän kestämään mutta itselleni todellakin sen arvoista koska selkäni on muuttunut paljon liikkuvammaksi ja lonkkavaiva helpottanut!
- MS-potilas
Olem ms potilas ja ostin myös Grouponista Kiinaklinikalle hoidon. En tuennyt että tämä hoito on niin raju kun se oli. Luulin että saan akupunktiota mun korvan takia mutta Herra LI sanoi että se ei auta että tämä hoito on parempi. Myönnän että niskani on parempi mutta korva ei ole moksiskaan hoidosta. Tinnitus vivaa. Näkö ei kyllä tullut kirkkaamaksi. Se oli kyllä viimeinen kerta..
- li tuomas
I am normal man, I can not treat every problem in one time.
- Li tuomas
li tuomas kirjoitti:
I am normal man, I can not treat every problem in one time.
Some problem maybe I can help, some are not.
- Avun saanut
Olen saanut viime syksynä avun Li Tuomaksen hoidossa. Minulla oli koko kesän jatkunut sietämätön kipu oikean lavan alla ja olkavarressa. Fysioterapiassa kipu ei hävinnyt, mutta 3 kertaa Li Tuomaksen käsittelyä, poisti sen kokonaan. Kävin hoidossa 7.10. - 22.10. 2012. Nyt tammikuun puolivälissä on jälleen tullut kipuja ja aion hakeutua uudelleen hoitoon. En ymmärrä puoskari-nimityksiä. Ei hoitajan tarvitse olla lääkäri, kunhan saan avun. Nimimerkki "Avun saanut"
- toimistotäti
Ostin facefiilistä lahjakortin tälle klinikalle, se maksoi 29 euroa ja sillä piti saada tutkimus ja 60 minuutin hoito. Mies kehui itseään ja puhui samoja asioita uudestaan. Tutkimus oli kai sitten se, että katseli toista kämmentäni ja sitten pyysi kääntämään päätä puolella ja toiselle. Sitten kertoi että pitää maksaa 40 euroa lisää, jos haluan hoitoa. Aattelin että okei kun kerran tänne tulin. Hoito oli kaksi neulaa ja sillä lastalla kaaputtamista.Samlla hän jatkoi itsensä kehumista ja sitten uteli minun työpaikkaani ja palkkaani :O
Laitoin facediiliin viestiä asiasta ja he palauttavat lahjakortin hinnan ja laittavat kyselyä yritykseen. Onneksi ostin sen itselleni enkä lahjaksi kuten ensin ajattelin. - Li tuomas
toimistotäti kirjoitti:
Ostin facefiilistä lahjakortin tälle klinikalle, se maksoi 29 euroa ja sillä piti saada tutkimus ja 60 minuutin hoito. Mies kehui itseään ja puhui samoja asioita uudestaan. Tutkimus oli kai sitten se, että katseli toista kämmentäni ja sitten pyysi kääntämään päätä puolella ja toiselle. Sitten kertoi että pitää maksaa 40 euroa lisää, jos haluan hoitoa. Aattelin että okei kun kerran tänne tulin. Hoito oli kaksi neulaa ja sillä lastalla kaaputtamista.Samlla hän jatkoi itsensä kehumista ja sitten uteli minun työpaikkaani ja palkkaani :O
Laitoin facediiliin viestiä asiasta ja he palauttavat lahjakortin hinnan ja laittavat kyselyä yritykseen. Onneksi ostin sen itselleni enkä lahjaksi kuten ensin ajattelin.It was facediili´s mistake, I did not notice that.
- avun saanut
Kävin Kiinaklinikalla hoidattamassa jalkaani tullutta luupiikkiä. Olin aiemmin työterveyslääkäriltä saanut hoidoksi tulehduskipulääkettä ja tuen jalkaani, jonka ansiosta jalkani/kantapääni vain kipeytyi lisää. Tulehduskipulääkettä en halunnut ottaa, sillä tiesin ettei itse luupiikin aiheuttaja sillä poistuisi. Kiinaklinikalla selvisi että luupiikin aiheuttaja on alaselässäni. Kävin saamassa hoitoa 5 kertaa. Jo ensimmäisen kerran jälkeen kantapääkipuni helpottui, muttei poistunut kokonaan. Neljännen kerran jälkeen kipu oli hävinnyt kokonaan ja muutenkin alaselkäni tuntui paremmalta kuin ennen hoitoja.
Käsittely ei ole täysin kivutonta, mutta kun tietää miten se auttaa niin tuon kivun kestää kyllä.
Olen hyvin kiitollinen saamastani avusta ja suosittelen lämpimästi hoitomuotoa ja kiinaklinikkaa muillekin.- tuma581
Hävisikö luupiikki myös?
- tuma581
tuma581 kirjoitti:
Hävisikö luupiikki myös?
Onpa ällistyttäviä tarinoita!
Facediili tarjoaa tänään 12€ kehontarkastuksen ja arvioi onko heidän hoidostaan/menetelmistään apua juuri sinun vaivoihisi.
Taidan ehkä jättää väliin tällä kertaa-siksi epämääräisiä juttuja täältä luin...
ps. miksiköhän Master Li:lle -nettisivuilla-kirjoitetut kiitos-kirjeet ovat perin vanhoja, useimmat varmaan 90 luvulta/ -. Ei ainoatakaan tätä päivää. - Li Tuomas
tuma581 kirjoitti:
Onpa ällistyttäviä tarinoita!
Facediili tarjoaa tänään 12€ kehontarkastuksen ja arvioi onko heidän hoidostaan/menetelmistään apua juuri sinun vaivoihisi.
Taidan ehkä jättää väliin tällä kertaa-siksi epämääräisiä juttuja täältä luin...
ps. miksiköhän Master Li:lle -nettisivuilla-kirjoitetut kiitos-kirjeet ovat perin vanhoja, useimmat varmaan 90 luvulta/ -. Ei ainoatakaan tätä päivää.I have some new letters here also, but i think that hand written letters was enough to website. Most important is that my treatmen is now even much better than that time.
- Kokeilumielessä
Olen käynyt Kiina-Klinikalla lukuisia kertoja akupunktiossa ja gua sha -hoidossa, ja olen ollut tyytyväinen saamaani hoitoon. NIska- ja selkäkivut sekä kropan yleinen jäykkyys ovat helpottaneet.
En ole koskaan kokeillut vastaavia hoitoja muualla, joten en tietenkään osaa verrata Li Tuomasta muihin. Mutta minusta hän vaikuttaa osaavan asiansa. Tietenkin kyse on ainakin gua shan osalta vaihtoehtohoidosta, ja oma osansa on varmaan potilaan omalla suhtautumisella hoitoon. Joskus hoito tuo hyvin selvästi paremman olon, joskus vaikutus tuntuu pienemmältä; tämä vastaa hyvin kokemuksiani esim. erilaisista hieronnoista.
Mihinkään epäasialliseen en ole koskaan hoidossa törmännyt. Itse varmaan kyllä käyttäisin ihmisten kirjoittamia palautekirjeitä vähän varovaisemmin netissä. - tosi tehokasta
ihan höynäytystä toi diili, jätkä katto mua ja sano, että allergia...aha...
- helkky1
Hei...Minä taas SUOSITTELEN, mitä lämpimimmin juuri tuota "kaaputus"-hoitoa kaikille, kenellä on niska-hartiaongelmia.Kävin Kiina-klinikalla vuosi sitten ja sain kolme hoitoa, jonka jälkeen ei lähes vuoteen ollut mitään niskaoireita.Nyt kun en ole jaksanut jumppailla, alkaa niska olla taas "kaaputus"-kunnossa.
Hoito todella tekee ensimmäisellä kerralla niskan punaiseksi, koska se raaputtaa pintaverenkiertoa.Toisella ja kolmannella kerralla niska ei punoittanut lainkaan.Samalla näkö parani, niin, että ihmettelin, miksi tunsin näkeväni paremmin ja silmien väsymys poistui.Lääkäri kertoi, että hän käsitteli näkökykyyn vaikuttavia alueita ja todellakin näin paremmin. Hoidon jälkeen olisin voinut suursiivota koko kodin.Olo oli todella virkeä ja pirteä, pitkän väsymyksen ja nuutuneen olon jälkeen.Hoito on melko kallis, joten aloitan säästämään, että voisin käydä ainakin nuo kolme kertaa nopeaan tahtiin ja sitten olen ajatellut käydä harvemmin, pitämässä ns.jännityksen poissa. Mulla oli myös korvien soimista, joka sekin loppui hoitojen ansiosta.
Toivottavasti kukaan ei epäröi mennä hoitoon nim.Minik vuodatuksen jälkeen, koska hoito todella toimii.Ihmettelen edelleen, kuinka kaaputus voi toimia, kun hoidossa ei yhtään ns.hierota jännittynyttä aluetta vaan todella kaaputetaan tiettyjä alueita. Aasiassa on kuulemma vain 5 paikkaa, jossa voi saada tämän hoidon koulutusta.Arvostan Master Li:tä erittäin paljon ja menetelmä todella toimii! - 9+14
Tämä hoito on yksi osa perinteisestä Kiinalaisesta lääketieteestä. Se että se ei auta jokaiselle johtuu siitä että heidät on kyllästetty pillereillä. Pitäisi heti tunte jotain eikä vasta parin päivän päästä huomata että kaikkihan on kunnossa.
Suurin syy hoidon epäonnistumiseen on ihmiset itse. He eivät noudata hoidon jälkeisiäohjeita. Jos sanotaan että kahteen päivään ei saa tehdä raskasta työtä, niin se tarkoittaa että nukutaan paljon ja ollaan "lomalla". Se ei tarkoita sitä että juostaan kauposissa ja mennään mökille tekemään saunapuita.
Onneksi sentään meitä on vielä sellaisiakin, jotka ottavat opikseen ja tulevat hoidetuiksi. - ratkaisevaa apua
Olen saanut ratkaisevan avun Kiina-klinikalta ja Gua Sha-hoidosta. Käytännössä molemmat jalkani halvaantuivat kolme vuotta sitten, pystyin kävelemään kepin kanssa vaikeasti alle 50 metriä kerrallaan. Viiden alimman selkänikaman ahtauma oli äitynyt niin vaikeaksi, etteivät kirurgit halunneet lähteä sitä leikkaamaan. Totta kai selkä alkaa punoittamaan käsittelystä, punoitus on merkki siitä että jotain konkreettista todella tehdään. Myös ns. home-hoidosta on ollut apua itselleni ja perheeeni jäsenilla, joilla oli hengitysongelmia.
- Juha2
Kärsin pahasta iskiaksesta kymmenen vuotta sitten. Sain välillä nukutuksi tunnin yössä. Suomalaiset lääkärit määräsivät särkylääkkeitä ja suosittelivat leikkausta. Kävin akupunktiohoidossa Tao Tao –klinikalla 4-5 kertaa ilman tuloksia. Sitten kokeilin Kiina Klinikkaa. Iskiakseni hävisi noin viiden hoitokerran jälkeen. Välillä iskias on ilmennyt uudelleen, mutta Master Li on poistanut ongelman yhdellä hoitokerralla. Nykyään käyn Kiina Klinikalla kolmen viikon välein. Iskias ei vaivaa minua enää lainkaan. Master Lin menetelmät vaikuttavat länsimäiseen lääketieteeseen tottuneesta potilaasta oudoilta. Ne ovat jopa hiukan kivuliaita. Oman kokemukseni perusteella menetelmät ovat kuitenkin tehokkaita. Suosittelen Kiina Klinikkaa kaikille iskiaksesta kärsiville. Kokeile viisi kertaa.
- Epäuskoin
Kyllä kiinalaiset osaavat. Törmäsin tähän hoitoon nettivideon muodossa ja kiinnostuin, miten ihmiset saa höynäytettyä tuollaiseen humpuukiin. No, itseasiassa näyttää ettei se olekaan humpuukia, vaan aivan todellinen terapiamuoto. Sitä on tutkittu useassa tutkimuksessa ja on löydetty mekanismi jonka kautta se auttaa aivan konkreettisesti. Se vaikuttaa hemoklobiiniin positiivisella tavalla vapauttaen kiertoon antitoksisia ja immunologiaa vahvistavia hormooneja = ällistyttävä ja lyhyt yksinkertaistettu yhteenveto pitkästä tutkimuksesta. Käsittelyn jälkeen näitä aineita pyörii verenkierrossa luokkaa vuorokausia, ja tehokkuutta kuvaa esim. se, että tällä on vaikutusta muun muassa hepatiittiin. Toinen juttu on sitten se, että suomessa tämä hoitomuoto löytyy samasta valikosta jossa mainostetaan mm. enkelihoitoja ja tarot-korteilla ennustamista, mikä varmasti nostaa täysijärkisen kynnystä ryhtyä tähän leikkiin.
Mitä tulee itse hoitoon, joo siinä kammataan kehoa jade-kammalla(piikittömällä), käyttäen apuna voidetta ja toki jonkin verran voimaa. Tällä aiheutetaan hiusverisuonten rikkoutumista laajallakin alueella, jolloin keho ryhtyy parantamaan itseään ja vapauttaa verenkiertoon aineita, jotka kuten sanottu, estävät tulehdusta ja parantavat immuniteettia. Punoitus häviää muutamassa päivässä eikä siitä ole mitään muuta kuin kosmeettinen haitta. Pieni hinta siitä että saa vaivaansa helpotusta, toki pelottaa tietämättömiä..- ei_luota_ei
Onko asiasta tehty tieteellistä kaksoissokkotutkimusta?
- 5viidesOSANLISTUKAA
kampa voisi olla eläimen luuta mutta ei vegaani ihmisille. Niille jostakin puusta tehty.
- ivallinen
Te idiootit elätte kivikautta!!! Hoidattakaa infarktinne, sokeritautinne, umpisuolentulehduksenne, suonikohjunne ja leukemianne kiinalaisella puoskarilla ja käyttäkää hampaiden korjaukseen kuuminta itsehoitoa, Plastikpadninkia!!!
Hammaskittiä sai vielä joitakin vuosia sitten apteekeista... lieneekö olemassa enää. On jokin Cavit W, mutta mahtaneeko olla sama aine. Olisi "muuta käyttöä" sille.
- RappariRetu
nälkäpalkkasoturi kirjoitti:
Hammaskittiä sai vielä joitakin vuosia sitten apteekeista... lieneekö olemassa enää. On jokin Cavit W, mutta mahtaneeko olla sama aine. Olisi "muuta käyttöä" sille.
Minä olen korjannut hampaani reiät ihan normaalilla rakennussementillä, kunnes olen päässyt hammaslääkäriin ja hyvin on toiminut.
Joten kokeile!
Hyvä ja halpa itsehoito.
- kirveskantainen
Tätä kivikautista, esi-isiltä periytyvää parannusoppia kutsutaan KYLTTYYRIKSI.
- Kyltyyria
Onko "tiedemies" skeponen siirtynyt kyltyyrin harrastajaksi?
"Paukut" kun loppuivat tuolla terveydenhoidon puolella! - skepponen
Taidat olla niitä voodooinsesti-CAM miehiä.
- MinttuS123
Olen saanut apua selkääni! kiinaklinikka.net
- Erilaista
Ei ole. Hän puhuu huonosti suomea ja tulee eri kulttuurista. Olen saanut saman mainitsemasi hoidon ja se auttoi juuri niin kuin hän sanoikin, koko ajan enemmän viidellä kerralla. Tarkoituksena esim. poistaa kuona-aineet ja muitakin funktioita.
- Kokrilr
If doc has all the time explain why he is different and be afraid for reactions and complainings, he may begin to act certain way. If it is like that patiens should bear some inconvenience in meeting and instead concentrate to get the aid he needs. It also may be difficult to express prices with out investigating a patiens first for some time. OnThe prices should, however, be clean and the reason for them well understood. The lanquage is for this one kind a problem, but I would go again, I got help. P. S. And it was not dirty room. ( docs Mother is western doc).
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401539Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751146Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758