Kuinka yleisesti, jos psykologi on antanut lausunnon, jossa toteaa että ei oikein saanut selvyyttä tutkittavan ajatusmaailmasta, tutkimusyksikkö kuitenkin antaa diagnoosin? Aiemmin siellä sanottiin, että eiköhän se ole näillä näkymin aika selvää että saat sen.
Psykologi kuitenkin tulkitsi puheeni melko yksipuoleisesti ja kirjaimellisesti, eikä juuri edes kysynyt tarkentavia kysymyksiä, joten mistä olisin voinut tietää että vastaukset eivät miellyttäneet tai olivat jotenkin vääränlaisia? Seurauksena lausunto, jossa lukee, että havainnot olivat hämmentäviä ja epätavallisia, koska ajattelutoiminnot ovat kuulemma hyvin outoja mutta todellisuudentaju kohdallaan, eikä psykologi täten osaa ottaa kantaa prosessin etenemiseen.
Psykologi kuitenkin tulkitsi puheeni melko yksipuoleisesti ja kirjaimellisesti, eikä juuri edes kysynyt tarkentavia kysymyksiä, joten mistä olisin voinut tietää että vastaukset eivät miellyttäneet tai olivat jotenkin vääränlaisia? Seurauksena lausunto, jossa lukee, että havainnot olivat hämmentäviä ja epätavallisia, koska ajattelutoiminnot ovat kuulemma hyvin outoja mutta todellisuudentaju kohdallaan, eikä psykologi täten osaa ottaa kantaa prosessin etenemiseen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Eiköhän tuo kerro tarpeeksi tutkimusryhmälle, ei niitä muut mielenhäiriöt kuin psykoottisuus kiinnosta, koska psykoosi on oikeastaan ainut tila joka voi esiintyä transsukupuolisuutena sillä se on ainut mielenhäiriö jossa esiintyy konkreettisia harhoja(esim. mies voi luulla olevansa nainen, vaikka yleisemmin psykoottiset harhat liittyvät paranoiaan toisia ihmisiä kohtaan).
lausunnossa voi lukea vaikka että "tutkittava keräilee pullonkorkkeja ja hänellä on jo 10000 erilaista pullonkorkkia. Muuten en näe estettä edetä prosessissa". Tuo psykka taisi olla Voutski.
Oikeasti 4-6 tunnin sessio ei hirveästi kerro sinusta. Jos sinua harmittaa, tee kantelu hänestä lääninlääkärille. Mutta odota sitä ennen tuleeko sinulle seurauksia lausunnosta. Minulla Voutski oli näkevinään transsukupuolisen kokemuksen interoitumattomuutta ja jotain muutakin luonnevikaa. Tulos oli 6kk sakkokierrosta psykoterapian kanssa. Otin Holin psykiatriksi ja kummasti alkoi terapia tehota tutkimusryhmään. :)
Voutski piti minua liian kilttinä ja myötäilevänä Lausunnosta ymmärsin että se oli paha asia, mutta itse olen todennut tuon ominaisuuden hyödylliseksi. Pärjään sellaistenkin ihmisten kanssa jotka ovat riidoissa kaikkien muiden kanssa. Olisikohan ollut kiltin tytön syndrooma. Muuten kyllä piti kelvollisena etenemään prosessissa.
mutta noi luonneanalyysit olivat liikaa hennolle sairaalaharjoittelijapsykiatrille. Sitten vielä kun en ole niin stereotyyppinen käyttäytymiseni suhteen, sain sakkorinkiä.
Myöhemmin oikein venytin itse prosessia ja se alkoi sujua. Kun yrität niin jarrutetaan, kun jarrutat niin halutaan jouduttaa. Koskaan ei ollut sopivasti.
Mutta oikeasti olen riittävän luonnevikainen elämään tasapainoista elämää. Tutkittu juttu.
"Tva tuottaa haastattelussa joitakin outoja ajatuskulkuja ja päätelmiä kuten esim. väärä hormoni, testosteroni, aiheutti kouluvaikeuksia. Kuitenkaan haastattelun perusteella ei tule vaikutelmaa psykoositasoisesta häiriöstä."
Ilmeisesti se kohta, jossa sanoin, että luettuani muiden kokemuksia olen miettinyt tällaista mahdollisuutta niin vaikeaa kuin sen hyväksyminen realistiseksi vaihtoehdoksi aluksi olikin, meni kokonaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...
Säännöt menee näin: Esitä normaalia, pidä kaikki omat päätelmäsi kuten nuo hormonijutut omana tietonasi, ole positiivinen(älä kuitenkaan ylipirteä), jauha tyhjää ja mahdollisimman neutraalia paskaa joka-asiasta.
Muuten olet hullu, he olettavatkin sinun esittävän ja puhuvan täyttä hömppää sillä se lasketaan selväjärkisyydeksi, sillä oikea hulluhan sellainen on joka avoimesti höpöjä puhuu.
olen huono valehtelija ja jäisin kiinni heti jostain epäjohdonmukaisuudesta. Se olisi vielä pahempi tilanne, luulen.
Eiköhän friikeimmätkin, omituisammat ja perversimmätkin meistä osaa esittää normaalia ilman valehteluakin, jättää vaan kertomatta kaikki mitä voitaisiin pitää "sopimattomana", "sairaana", "höpöjuttuina" tai muuten psykopatologisena. Psykohenkilöiden mielestä "epänormaalit, mutta ei hullut" ihmiset kuitenkin elävät pääasiassa normaalia elämää jossa ne "epänormaaliudet" ovat vain yksi osa elämää, psykohenkilöt myös tiedostavat tämän, mutta heillä on tosiaan oletus että semmoisista asioista ei heille puhuta ellei ne haittaa elämää ja siksi he menevät hämilleen jos joku muuten normaalilta vaikuttava puhuu avoimesti heille jotain mitä he pitävät psykopatologisena, mutta tosiaan en olisi hirveän huolissaan koska psykologi kehui todellisuudentajuasi, sitä psykiatrit arvostavat. Lisäksi transpsykiatrit kuitenkin senverran nykyään tajuavat että hoitamaton transsukupuolisuuskin voi tehdä ihmisen hulluksi ja siksi antavat anteeksi "häiriintymistä" nykyään vähän enemmän kuin ennen, mutta ihminen vailla todellisuudentajua ei voi tietää kuka tai mikä oikeasti on tai edes mitä oikeasti haluaa joten siksi noita testejä tehdäänkin.
Liian vakavastihan ei psykiatriaa sitten kannata missään nimessä ottaa ja kannattaa muistaa ettei se ole mikään oikea, siinä tulee vielä oikeasti hulluksi jos tuommoiseen hömppään uskoo, sillä psykiatriset diagnoosit on rakennettu sillätavoin että niitä voidaan käytännössä diagnosoida kenelle vain, koska modernin hiukan eettisemmän psykiatrian pääfunktio on kuitenkin yrittää auttaa ihmisiä ja hatusta vetämällä joku diagnoosi jota terapoidaan ja lääkitään niin saadaan potilas uskomaan paranevansa, mielenhäiriöissä kuitenkin on yleensä kyse vain asenteen, itsetunnon ja elämäntavan ongelmista. Julkisen puolen psykiatria nuodattaa tätä linjaa aika orjallisesti, mutta yksityisillä voi olla omat linjansa ja on saattanut olla että tuo psykologisi on edustanut vanhoillisempaa Freudilaista linjaa joilla on hyvin tarkka näkemys siitä millainen ihmisen pitää olla ettei ole mieleltään sairas.
On pitää transtutkimusryhmän henkilökuntaa tehtäväänsä pätevänä. Sitä se ei ole kuin poikkeuksellisesti, esim. Tampereella. Nimittäin mikäli psykiatri on opiskelemassa ja vaihtuu koko ajan, hän ei voi olla kovin päteväkään. Helsingin omahoitajat eivät ole lääkäreitä, mutta käyttäytyvät kuin olisivat.
Helsingissä saa diagnoosin kun kohtuudella seuraa armeijan malliin keskiarvoa. On noin niinkuin sopivasti keskimäärin ja johdonmukaisesti stereotyyppisesti jotain sukupuolen binääriä. Minulla oli armeijassa lääkäri, joka tiesi mikä minua vaivasi jo oven kynnyksellä. Valitettavasti tunsin samaa Tukholmankadulla. Voutski oli aivan järkky. Etenkin käyttäessään mm. http://fi.wikipedia.org/wiki/Rorschachin_musteläiskätesti ä. Kyseisen testin käyttökelpoisuutta on kritisoitu ja sitä on pidetty epätieteellisenä. Yliopistosairaalan työkaluksi se on heppoinen. Olen itse maisteri ja perehtynyt laajasti tieteen empiirisiin menetelmiin.
Täytyy muistaa että transtutkimuksissa kysymys on poliittisesta lääketieteestä. Koko sukupuolen vahvistaminen on poliittinen prosessi ja siinä on läsnä myös poliittinen harkinta. Neukkula oli tämän lääketieteen haaran ehdoton johtaja, mutta eivät muutkaan maat ole olleet paljon sitä huonompia.
poliittisella prosessilla, millä tavalla poliittinen? Pääseekö sieltä vasemmistolaiset helpommin läpi kuin oikeistolaiset?
On poliittisesti päätetty juttu. Kannattaa lukea mitä siitä on kirjoitettu oheisista linkeistä
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020563
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/akxhref2.sh?{KEY}=HE 56/2001
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/stvm_7_2002_p.shtml
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/lavl_3_2002_p.shtml
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/lavl_3_2002_p.shtml#LINKKI1
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20021053
ei omaa mitään mielipiteitä tai vakaumuksia mistään.
Minä puhuin välillä ihan pimeitäkin, mutta ne merkittiin lausunnossa johtuvaksi minun negatiivisesta asenteestani tutkimusyksikköä ja hoitojen venymistä kohtaan.
Eikös psykogrillaaminen ole eilispäivää kun WPATH:kin on antanut jo lausunnon?
No höhhöh. Sellainen käsityshän, että testosteroni aiheuttaa kouluvaikeuksia, on näin maallikon silmissä lääketieteellinen väite, joka joko pitää paikkansa tai ei pidä, mutta miten kummassa sitä voi pitää "häiriönä"? Onko häiriö jos uskoo, että C-vitamiini parantaa flunssan, vaikka sitä ei olisikaan tieteellisesti todistettu?
Tampereen psykologista mulla ei ole pahaa sanottavaa. Lausunnossa käsiteltiin aika yleisellä tasolla tiedon prosessoinnin tapoja, stressireaktioita, suhdetta muihin ihmisiin yms., eikä yksittäisiin sanomisiini puututtu sen enempää. Psykologin päätelmät olivat oikein kiinnostavia ja osuivat minusta horoskooppia paremmin kohdalleen. Lausunnossa oli rakentaviakin ehdotuksia siitä, miten jatkossa voisi selvitä paremmin kuormittavissa tilanteissa.
Minullakin oli se käsitys, että tutkimuksissa kytättäisiin lähinnä psykoottisuutta ja harhaluuloja transsukupuolisuutta muistuttavien oireiden mahdollisena syynä. Psykologin puheista sain kuitenkin sen kuvan, että tavallisempi erotusdiagnoosi olisi - en nyt muista lääketieteellistä termiä, mutta jonkinlainen ei varsinaisesti patologinen en-mä-nyt-tiedä-mikä-mä-olen-persoonallisuus. Tuntuikin siltä, että haastattelijoiden tuntosarvet herkistyivät, kun kävi ilmi että olen tehnyt kaksi eri alan tutkintoa ja vaihtanut uskontoa, mutta kun huomasivat etten en ole sen enempää elämässäni haahuillut sinne tänne niin ei niitä asia enää diagnoosin kannalta kiinnostanut.
Jonkun asteinen harhailu lienee tuiki tavallista tämän taudin yhteydessä. Yritetään hakea helpotusta ahdistukseen yhdellä jos toisellakin tavalla.
Tuota sain varmasti kuulla noin 10 vuotta: kun nyt nuorena menit liittymään uskonlahkoon, niin onko tämä sukupuolenkorjaus myös samanlainen kokeilu.
Ikään kuin minun pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, että liityin nuorena lahkoon. Todellisuudessa olin rohkea, kokeileva ja eteenpäinpyrkivä ja ennen kaikkea nyt kun olen lahkosta ulkona en ole mennyt sinne takaisin. Kateelliset suomalaiset ovat unohtaneet, ettei yrittänyttä laiteta.
Sukupuolenkorjauksessakin on aito mahdollisuus sille, että kuollaan tai tukku vähemmän dramaattisia ratkaisuja, niin belgialaistutkimus kakkosessa (http://questioningtransphobia.files.wordpress.com/2010/05/report-being-transgender-in-belgium.pdf ). Entäs sitten? Pozhivjom, uvidim, ken elää, näkee.
Psykoilta itseltään puuttuu rohkeus tehdä kovia päätöksiä.
"tasapaksulla" tyylillä ilman suurta uusien asioiden kokeilemisen kaipuuta, saat kuulla että toimintamallisi ovat jäykkiä ja itseääntoistavia, olet estynyt persoona, et osaa omaksua erilaisia rooleja yms.
Psykoammatinharjoittajat ovat ammatikseen ongelmankeksijöitä. Aina niillä on naama vääränä, että on häiriintynyt tai muuten kolahtanut, tai masentunut tai neuroottinen, mitä milloinkin. Ja aina on ratkaisu sama: terapia.
Nähty on kuitenkin, etteivät ne saa ihmistä terveeksi, pikemminkin ne, jotka niiden juttuihin uskovat, käpertyvät yhä enemmän ongelmansa ympärille. Ne ongelmat ovat vielä lisäksi sellaisia, ettei elinikä riitä niiden ratkaisemiseen, eikä ole tarviskaan. Ei elämässä tarvitse olla mikään yli-ihminen, ei edes työpaikalla. Meillä on ihan sairas kulttuuri. Me teemme sellaisia asioita joihin ei ennen ollut ikinä mahdollisuus. Minulla on rikas suku, mutta parisataa vuotta sitten kaksi koululuokallista minun sukulaisiani kuoli nuorempina kuin heidän ikänsä yhteenlaskettuina on minun nykyinen ikäni. Se itsensä toteuttamisesta. Haudassa ennen kuin oppii edes konttaamaan. Ja jäljelle jääneen naisen elämä oli niitten synnyttämistä ja tylsiä maataloustöitä.
Siihen verrattuna minun elämäni on aivan ihmeellistä. Minä voin matkustaa toiselle puolelle maapalloa tai ei edes tarvitse kun voin kurkata sinne webbikameralla, saan syödä jäätelöä, juoda kaljaa, kuunnella haluamaani musiikkia tehdä suunnilleen mitä huvittaa ja mistä ennen ei voinut edes uneksia. Minä olisin täysin uusavuton jos en osaisi olla onnellinen.
Ja sitten tulee just tuollainen viisastelija, joka puristaa elämän muutamaan diagnoosiin. Pää on sairastunut tai jotain, eikä edes kuolemaa tuottavasti eikä sellaisesti että vahingoittaisin itseäni tai muita, vaan jotain mikä voi viedä onnellisuuden pois. Psykologinen paskapuhe vie onnellisuuden pois!
Nyt taas on WPATH todennut, ettemme sairaita olekaan, pitäisi kaikki diagnoosit lopettaa. Anteeksipyyntöä on kuitenkin niiltä turha odottaa. Tosin viisas ennakoi niin, että se mitä psyko tänään sanoo voipi huomenna olla roskakorissa. Jos sinut tänään leimataan jollain tavalla, niin se onkin huomenna ihan hyväksyttyä käytöstä. On mennyt uskottavuus koko tieteenalalta.
Psykologian puolustajat sanovat, että psykologia on tilastotiedettä. No jos niin on, niin kuinka monessa tutkimuksessa ihmiseltä on löydetty ego ja superego. Kuinka monella prosentilla ihmisistä sellainen on ja kuinka monelta sellainen puuttuu.
Jugner on kasvatettu vapaasti ja hän kommentoi, että sellaisen saa-mitä-haluaa -kasvatuksen varjopuolena on ylisuuri ego. Ei ole, varjopuolena on se, että kateelliset voivat ajatella, että itseensä luottavalla ja muutenkin vastuuntuntoisella ihmisellä on liikaa egoa.
että joku pieni ääni päässä voi ajaa itsemurhaan "jos ei ollutkaan oikea TS", mutta silti puhut siitä miten tyhmää on keksiä tuollaisia käsitteitä ja siitä miten ihminen aina tietää itse parhaiten mikä on hänelle parasta.
Joku psykologi voisi todeta, että ensimmäinen on defenssi jolla pyrit säilyttämään minäkokemuksen mahdollisimman puhtaana.
No se pieni ääni ajaa itsemurhaan tai ainakin haluun korjata sukupuoli entiselleen, kyllähän minä tiedän sen, miltä elämä väärässä kehossa tuntuu enkä kehota ketään varta vasten hankkimaan sitä väärää kehoa itselleen.
Kyllähän ihminen itse tietää mikä itselleen on parasta, ongelma on se, että koko maailma sekoittaa ihmisen pään luulemaan jotain ihan muuta. Lopulta jokaisella ihmisellä on mielipide tämän sukupuolesta ja halu sen avoimeen ilmaisuun. Kuten olen monesti sanonut, termit pitää säilyttää veitsenterävinä, ettei näin pääse käymään.
"Joku psykologi voisi todeta, että ensimmäinen on defenssi jolla pyrit säilyttämään minäkokemuksen mahdollisimman puhtaana. "
Minä sanoisin jollekin psykologille: mitäpä jos hankkisit rehellisen ammatin?