ihmettelyä

En oikein ymmärrä tätä uutta adoptio lakia jonka pitäisi tulla voimaan syksyllä 2010,
ymmärrän kyllä sen että adoption pitäsi aina lähteä lapsen eduista mutta en oiken voi uskoa että näin aina tapahtuu vaikka kyseessä olisikin adoptio toimistoiden välityksellä tehtävä adoptiokin.
Ymmärrän kyllä että laki pitäisi estää lapsikaupan uhrien adoptoimista mutta että itsenäin adoptio vaikeutuisi.
Olen luken ja kuullut että adotio jonojen pidetessä ihmiset ovat lähteneet adoptoimaan ihan itse suoraan maasta. En yhtään ihmettele jos joutuu odottamaan lasta n. 3-5 vuotta niin on se aika pitkä aika ja silti ei välttämättä ole taiketa saako lapsen jos ehtii siinä ajassa sen ikäiseksi että adoptio muuttuu täysin mahdottomaksi niin itsenäisesti jos adoptoi niin lapsen voi käsittääkseni saada alle vuodessa kotiinsa.
Jos taas hankii biologisen lapsen niin eihän siihen kulu aikaa kuin 9 kuukautta ja biologisen lapsen voi saada melkein kuka vain, biologisen lapsen voi saada esim. yhden vahgon seurauksen ilma että äiti tietää isästä mitää, ei tällöin katsota että onko lapsella nyt varmasti hyvä elin olosuhteen ja asunto sekä tarpeeksi tilaa ja muutenkin äidin luonetta taiko onko ollut jotain psyyksiä sairauksia, ja jos lapsi syntyisi parisuhteeseen niin ei tällöin seurata että onko pari ihan varmasti kypsiä saamaan lapsi.
Asia jota en ymmärrä mikisi pitää ajaa sitä että ei voisi itsenäisesti adoptoida jos adoptio menee maan lakien mukaisesti ja niin että adoptio tapahtuu maan palvelunantajan ja asian ajajan välityksellä ja kun kerta suomessa on kovin pitkät jonot ja yksi hakioita ei nykisin edes kyväksytä mukaan kun lapsen saaminen on niin kovin mahdotonta. Jos sitä rahaa on ylimäärästä niin eikö sitä voisi antaa adoptiota järjestäville tahoille jotta voisivat neuvotella uusien kontakstimaiden kanssa ja jossa yksihakijoillakin olisi helpompi saada lapsi? Vai ekö suomeen haluta yksikertaisesti ulkomaalisia? Eli suomen korkeimassa johdossa ollaan rasisteja, siltä alkaa vaikuttamaan.
Kun ottaa vertailukohteeksi ruotsin, ruotsissa odotusajat ovat lyhyemmät kuin suomessa ja joka vuosi sinne tulee ulkomailt adoptoituja lapsia enemmän kun suomeen ja ekä meidän asukalukujen ero niin kovin suuria ole. Esim. Viime vuonna kaiken kaikkiaan lapsia tuli ruotsiin 452 lasta (adoption centrumin tilaston mukaan http://www.adoptionscentrum.se/sv/) ja suomeen tuli vain 78 lasta (interpedian tilaston mukaan) mutta toki onhan suomessa myös helsingin kaupunki joka tarjoaa adoptio palveluita ja myös pelastakaa lapset ry mutta niin on ruuotsissakin vastaavia järjestöjä useampia.
Ruotissa on palvelun antajien sivuilla että adoptio on hiano tapa perustaa perhe mutta suomessa ei todellakaan ajatella näin koska adoptio yritetään estää kaikin tavoin.
0593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

iinaniinanen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu