Sairastuvalla

Julle oli oikein saatanan kova pinnari, koko komppanian pahin lusmu ja melkein päivittäin hän kävi lääkärin vastaanotolla valittamassa milloin mitäkin sairautta josta olisi tarvinnut vapautusta päivän palvelusta. Hän oli sairastanut normaalit kuumeet ja flunssat ja vatsataudit, potenut kipeitä polviaan ja nilkkojaan, kaatunut pyörällä päänsä puhki, jättänyt sormensa oven väliin, saanut roskan silmäänsä ja valittanut heikkoja hermojaan. Sellaista sairautta ei varmasti ollut keksittykään, josta Julle ei olisi lääkärille käynyt valittamassa. Julle tunnettiin siis myös lääkärin vastaanotolla hyvin.

Kerran sattui niin että Julle oli menossa vaihtamaan alusvaatekertansa puhtaisiin. Varusvarasto oli samassa rakennuksessa kuin lääkärin vastaanottokin, ja koska ulkona satoi eikä Julle ollut muistanut ottaa reppua mukaansa, hän tunki ulos mennessään käsissään kantamat alusvaatteet takkinsa alle ja näytti siltä kuin mies olisi yhtäkkiä lihonut oikein huomattavasti.

Lääkärin vastaanotolla avustava lääkintäalikessu katseli lääkärin ikkunasta kuinka Julle harppoi pihan poikki maha pystyssä, ja huusi pöytänsä takana istuvalle ja kirjoittavalle lääkärille: - Herra tohtori! Julle tulee taas, ja uskokaa tai älkää mutta nyt hän on raskaana!
01333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vitsimestari kirjoitti:

Julle oli oikein saatanan kova pinnari, koko komppanian pahin lusmu ja melkein päivittäin hän kävi lääkärin vastaanotolla valittamassa milloin mitäkin sairautta josta olisi tarvinnut vapautusta päivän palvelusta. Hän oli sairastanut normaalit kuumeet ja flunssat ja vatsataudit, potenut kipeitä polviaan ja nilkkojaan, kaatunut pyörällä päänsä puhki, jättänyt sormensa oven väliin, saanut roskan silmäänsä ja valittanut heikkoja hermojaan. Sellaista sairautta ei varmasti ollut keksittykään, josta Julle ei olisi lääkärille käynyt valittamassa. Julle tunnettiin siis myös lääkärin vastaanotolla hyvin.

Kerran sattui niin että Julle oli menossa vaihtamaan alusvaatekertansa puhtaisiin. Varusvarasto oli samassa rakennuksessa kuin lääkärin vastaanottokin, ja koska ulkona satoi eikä Julle ollut muistanut ottaa reppua mukaansa, hän tunki ulos mennessään käsissään kantamat alusvaatteet takkinsa alle ja näytti siltä kuin mies olisi yhtäkkiä lihonut oikein huomattavasti.

Lääkärin vastaanotolla avustava lääkintäalikessu katseli lääkärin ikkunasta kuinka Julle harppoi pihan poikki maha pystyssä, ja huusi pöytänsä takana istuvalle ja kirjoittavalle lääkärille: - Herra tohtori! Julle tulee taas, ja uskokaa tai älkää mutta nyt hän on raskaana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu