Hyvää alkavaa

kesäkuuta itsekullekkin.Näin aamusta vielä on aika vilpoista.Säätiedotuksissa on sanottu,jotta tästä kesästä tulee kuumin moneen vuoteen verrattuna.,Ei muuta kun uikkarit ja pyyhe mukaan ja Pihlajasaarelle,tai Laruun.
37523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Onhan täällä muitakin hereillä kuin minä.Pyörin tuolla sängyn pohjalla puoli neljään ja nousin ylös.Kävin koiran kanssa katselemassa kesä-aamua.Parempi sekin kuin turhaan odotella unta.Eipä ole ollut noita univaikeuksia ennen mulla.Tänään on kuitenkin se leikkaavan lääkärin tapaaminen aamupäivällä.Alkoi sitten nämä asiat pyörimään pääkopassa ja siksi kai ei uni tullut.Alun optimismiin on alkanut sekoittumaan alakuloisiakin ajatuksia,tyyliin;jollei tästä selvitäkään?Luulen kuitenkin että se kuuluu kuvioon,tälläinen hämmennys ja mieli-alojen vaihtele.Eiköhän se jossain vaiheessa tasaannu kun saa tän asian käytyä itsensä kanssa läpi.Täällä Tampereen puolessa ei ole vielä aurinko noussut,mutta pilvetön taivas lupailee kaunista päivää.Jokos olet Ira käynyt kastamassa talviturkkisi?

Äänestä
  • tsemppaukset täältä aurinkoisesta Helsingistä sinulle sinne Tampereen suuntaan.

    Kyllä, kyllä se kaikki kuuluu kuvioon.

    Äänestä

  • taitaa olla perhosia vatsassa,niin kuin meillä muillakin on ollut.Toin jettet mitään pahaa postia saa,Siunausta matkalleso,-kirjoittele kunkotiudut.Täällä pllaan peukut pystyssä.

    Äänestä

  • irq¤ kirjoitti:

    taitaa olla perhosia vatsassa,niin kuin meillä muillakin on ollut.Toin jettet mitään pahaa postia saa,Siunausta matkalleso,-kirjoittele kunkotiudut.Täällä pllaan peukut pystyssä.

    kannattaa vihdat tehdä,niin ne kestävät kauemmin.Muutama viikko ja on juhannus.Aika joka on valoisinta ja luonto rehottaa kauneimmillaan.Kunhan saisi mökin juhannukseksi,nutta olisi jo vuosi sitten pitänyt vuokrata.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    täältä 150 km päästä. Kyllä tuo toivo ja epätoivo vaihtavat paikkaa samankin päivän aikana,ja kuuluu
    tähän hoito-toipumis prosessiin. Ole vaan olla luottavainen,jotta meidän maassa hoidetaan kuitenkin
    hyvin,tekevät arvokasta työtä,meidän puolesta.Täällä on myös niin upee päivä järvenpintä aivan tyyni,
    joten maisema kun postikortista kesää kauneimmillaan.
    Ja vielä haluan sanoa,hyvä että sinulla on koira, se on hyvä vaistoamaan tunnetilasi ja mahtava lohduttaja
    joka käänteessä tulet vielä huomaamaan.
    Lippu korkeella -kaikesta huolimatta ,jos haluat ,kerro kuulumiset käynnistäsi

    Äänestä

  • HRO kirjoitti:

    paikka asua,onneksi olkoon.Saat olla rauhassa siellä.istua vaikka simppareissa koko päivän.Tietty omakoti talossa on aina remontti hommia.

    Äänestä

  • HRO kirjoitti:

    täältä 150 km päästä. Kyllä tuo toivo ja epätoivo vaihtavat paikkaa samankin päivän aikana,ja kuuluu
    tähän hoito-toipumis prosessiin. Ole vaan olla luottavainen,jotta meidän maassa hoidetaan kuitenkin
    hyvin,tekevät arvokasta työtä,meidän puolesta.Täällä on myös niin upee päivä järvenpintä aivan tyyni,
    joten maisema kun postikortista kesää kauneimmillaan.
    Ja vielä haluan sanoa,hyvä että sinulla on koira, se on hyvä vaistoamaan tunnetilasi ja mahtava lohduttaja
    joka käänteessä tulet vielä huomaamaan.
    Lippu korkeella -kaikesta huolimatta ,jos haluat ,kerro kuulumiset käynnistäsi

    ja kitos kaikille `tsempikkäiden`viestien lähettäjille.Toivon heti,etten ketään ärsytä kun aina puhun itsestäni ja syövä'stäni(muillakinj on),mutta kun tää juttu on nyt niin päällä ja mulla kova halu puhua,joten kiitos jos jaksatte `kuunnella`.Tänään lääkärillä selvisi,että syöpäni on lobulaarinen(vähän epäselvä käsite mulle vielä).Ensi viikon torstaina pitäisi sitten pompata leikkauspöydälle.Oikea rinta poistetaan,vasen pienennetään.Kuulemma siksi,että proteesin teko sitten joskus on helpompaa,kun ei tarvi tehdä tosi isoa.Itse asiassa,se ei mua ollenkaan haittaa,olenhan aina toivonut pienempiä rintoja(en kylläkään tällä tavalla)mutta nou hätä.Ostin tänään jo sopiviksi arvioimani rintaliivit ja huomenna painelen Pirkanmaan syöpäyhdistykseen hakemaan ns.ensiproteesia.Alustavasti jatkohoidoksi suunniteltu(ei varma vielä)kuutta sytostaattihoitokertaa kolmen viikon välein.Että näin tämä homma nyt sitten etenee. Nimim.HRO:n juttu koiran toimimisesta terapeuttina pit'ää kyllä paikkansa,niinkuin viime yönäkin,mutta mulle se tuotti myös suuren ongelman.(jatkan viestiä,tila loppuu)

    Äänestä

  • UPDATE_9161391 kirjoitti:

    Ongelmaksi tuli melkoisen vahvan ja voimakkaasti tempoilevan koirani ulkoiluttaminen.Kun en leikkauksen jälkeen saa rasittaa kumpaakaan puoltani.Poikani ei vielä selviydy tästä ja miesystäväni tekee reissuhommia,joten voi ulkoiluttaa n.2 kertaa viikkossa.Suunnittelin jo jonkinmoista tandem-kaulapantaa,toinen pää koiran päähän ja toinen mun,mutta ei tuokaan taitaisi käytännössä onnistua.Probleema kuitenkin ratkesi,kun itä-suomessa asuva siskoni sai vaivojaan (ja rahojaan )säästämättä järkättyä itselleen kuukauden vapaata.Lupasi olla täällä,kunnes olen jotenkuten tolpillani.Eli luoja siunatkoon siskoja!!!Mukavaa illanjatkoa kaikille!!!

    sinulla alkoi sitten tapahtumaan. Varmaan käy aikamoinen myllerrys sisälläsi ja hyvä että saat purettua sitä myös tänne. Hienoa myös, että saat siskosi auttelemaan "ensihätiin". Taistelumieltä sinulle, tästähän selvitään kyllä.

    Äänestä

  • UPDATE_9161391 kirjoitti:

    Ongelmaksi tuli melkoisen vahvan ja voimakkaasti tempoilevan koirani ulkoiluttaminen.Kun en leikkauksen jälkeen saa rasittaa kumpaakaan puoltani.Poikani ei vielä selviydy tästä ja miesystäväni tekee reissuhommia,joten voi ulkoiluttaa n.2 kertaa viikkossa.Suunnittelin jo jonkinmoista tandem-kaulapantaa,toinen pää koiran päähän ja toinen mun,mutta ei tuokaan taitaisi käytännössä onnistua.Probleema kuitenkin ratkesi,kun itä-suomessa asuva siskoni sai vaivojaan (ja rahojaan )säästämättä järkättyä itselleen kuukauden vapaata.Lupasi olla täällä,kunnes olen jotenkuten tolpillani.Eli luoja siunatkoon siskoja!!!Mukavaa illanjatkoa kaikille!!!

    on loistava keksintö.Itsellä on sama juttu, iso koira ja kova vetämään, kun hankin kuonopannan pärjään talutukset yhdellä kädellä. Niitä saa eri kokoisia ja eri materiaaleista.
    Ainut asia on muistaa olla itse kiskomatta pantaa, ettei koiran hampaat vioitu. Panta toimii näin:kun koira lähtee vetämään et anna yhtään periksi remmi pidetään piukalla niin koiran kuono kääntyy eri suuntaan ja kiinostuksen kohde unohtuu.

    Äänestä

  • kevään kukka kirjoitti:

    Aina kannattaa näköjään avautua ongelmistaan ja aina jollain on hyvä idea.Tuota kuonopantaa vois tosissaan kokeilla pahimman ajan yli.Mulle ei olis tullut tuo vaihtoehto edes mieleen.Kiitos ideasta!

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    kannattaa vihdat tehdä,niin ne kestävät kauemmin.Muutama viikko ja on juhannus.Aika joka on valoisinta ja luonto rehottaa kauneimmillaan.Kunhan saisi mökin juhannukseksi,nutta olisi jo vuosi sitten pitänyt vuokrata.

    Väärin;vihdat täytyy tehdä vasta sitten,kun koivujen lehdet eivät ole enään pehmeät.Heinä-elokuu on parasta vihtojen tekoaikaa.

    Äänestä

  • UPDATE_9161391 kirjoitti:

    Aina kannattaa näköjään avautua ongelmistaan ja aina jollain on hyvä idea.Tuota kuonopantaa vois tosissaan kokeilla pahimman ajan yli.Mulle ei olis tullut tuo vaihtoehto edes mieleen.Kiitos ideasta!

    kertoa kun myös omistan koiran, ja ensimmäisestä sytohoidosta tulin,niin koira ei jättänyt
    minua hetkeksikään rauhaan.Ja yöllä koira oli aivan maan vaiva sängyssäni kun hoivasi minua
    komensin lattialle ja taas kun heräsin niin jalkopäässä sänkyäni köllötti.Olen toisiltakin
    hoidossa käyneeltä kuullut hyvin samantapaisen stoorin lemmikistä
    Tätä jatkui niin kauan kun sytojakin,nyt olen saanut olla rauhassa ei tule jalan lämmitykseen
    vaikka olen joskus pyytänyt
    Minulle tehtiin myös aikanaan kokopoisto,nyt sain ensimmäisen contac proteesin, tuli
    tänään postissa,liivit pitää vielä tilata. Olen myös ns povekas mielenkiintoista miten proteesi
    pelittää. Ja kolme v.aikaisemmin tehty melkein 4kg kevennytkset terveydellisistä syistä
    Älä yhtään jännitä leikkausta vaikka toiseen tehdään pienennys,kaikki sujuu varmaan hyvästi loppputulos on paras mahdollinen Onnellista omistaa auttava sisko--kaikki aina järjestyy

    Mielenkiintoinen tarina koirastasi.Tä'ytyykin seurailla,kuinka omani käyttäytyy.On kova pomppimaan,täytyy varoa,ettei vaan hypi päin.Mulle tulee lisäksi joku ihmeputki rintaan,onneksi vain viikoksi.Sinne kertyy kuulemma jotain nestettä ja se täytyy tyhjentää päivittäin.Sulla varmaan ollut aikoinaan samanlainen?Oletko ajatellut mennä korjausleikkaukseen,jossa rakennetaan uusi rinta vai oletko tyytyväinen proteesiin?Tämä mainitsemasi contact proteesi on kai sellainen ihoonkiinnittyvä,vai kuinka?Olen itse ajatellut(vaikka en näistä vielä mitään ymmärrä)että voisi tyytyä proteesiin,jos se on hyvä,niin ei tarvitsisi rintaa uudelleen tehdä.

    Äänestä

  • UPDATE_9161391 kirjoitti:

    ja kitos kaikille `tsempikkäiden`viestien lähettäjille.Toivon heti,etten ketään ärsytä kun aina puhun itsestäni ja syövä'stäni(muillakinj on),mutta kun tää juttu on nyt niin päällä ja mulla kova halu puhua,joten kiitos jos jaksatte `kuunnella`.Tänään lääkärillä selvisi,että syöpäni on lobulaarinen(vähän epäselvä käsite mulle vielä).Ensi viikon torstaina pitäisi sitten pompata leikkauspöydälle.Oikea rinta poistetaan,vasen pienennetään.Kuulemma siksi,että proteesin teko sitten joskus on helpompaa,kun ei tarvi tehdä tosi isoa.Itse asiassa,se ei mua ollenkaan haittaa,olenhan aina toivonut pienempiä rintoja(en kylläkään tällä tavalla)mutta nou hätä.Ostin tänään jo sopiviksi arvioimani rintaliivit ja huomenna painelen Pirkanmaan syöpäyhdistykseen hakemaan ns.ensiproteesia.Alustavasti jatkohoidoksi suunniteltu(ei varma vielä)kuutta sytostaattihoitokertaa kolmen viikon välein.Että näin tämä homma nyt sitten etenee. Nimim.HRO:n juttu koiran toimimisesta terapeuttina pit'ää kyllä paikkansa,niinkuin viime yönäkin,mutta mulle se tuotti myös suuren ongelman.(jatkan viestiä,tila loppuu)

    koko ajan uutta tietoa jota saa,ja paljon energiaa kuluu siihen.Kirjoita vaan miltä sinusta tuntuu,tuttuja jo meillekkin ovat.Sinulle siunausta ja paljon voimia.

    Äänestä

  • UPDATE_9161391 kirjoitti:

    Ongelmaksi tuli melkoisen vahvan ja voimakkaasti tempoilevan koirani ulkoiluttaminen.Kun en leikkauksen jälkeen saa rasittaa kumpaakaan puoltani.Poikani ei vielä selviydy tästä ja miesystäväni tekee reissuhommia,joten voi ulkoiluttaa n.2 kertaa viikkossa.Suunnittelin jo jonkinmoista tandem-kaulapantaa,toinen pää koiran päähän ja toinen mun,mutta ei tuokaan taitaisi käytännössä onnistua.Probleema kuitenkin ratkesi,kun itä-suomessa asuva siskoni sai vaivojaan (ja rahojaan )säästämättä järkättyä itselleen kuukauden vapaata.Lupasi olla täällä,kunnes olen jotenkuten tolpillani.Eli luoja siunatkoon siskoja!!!Mukavaa illanjatkoa kaikille!!!

    siskosi tuli sinua auttamaan.Siinä näkee sisar rakkauden ja hyväntahtoisuuden.Kaikkea hyvää sinulle,ja pikaista paranemista.

    Äänestä

  • UPDATE_9161391 kirjoitti:

    Mielenkiintoinen tarina koirastasi.Tä'ytyykin seurailla,kuinka omani käyttäytyy.On kova pomppimaan,täytyy varoa,ettei vaan hypi päin.Mulle tulee lisäksi joku ihmeputki rintaan,onneksi vain viikoksi.Sinne kertyy kuulemma jotain nestettä ja se täytyy tyhjentää päivittäin.Sulla varmaan ollut aikoinaan samanlainen?Oletko ajatellut mennä korjausleikkaukseen,jossa rakennetaan uusi rinta vai oletko tyytyväinen proteesiin?Tämä mainitsemasi contact proteesi on kai sellainen ihoonkiinnittyvä,vai kuinka?Olen itse ajatellut(vaikka en näistä vielä mitään ymmärrä)että voisi tyytyä proteesiin,jos se on hyvä,niin ei tarvitsisi rintaa uudelleen tehdä.

    Korjausleikkausta en harkitse,on niin iso "ruletti" en jaksa.Mutta testasin tänään contact
    proteesia olin kovin tyytyväinen siihen,tuskin vaihtaisin entiseen.On ihoon kiinnittyvä
    Putki josta mainitsit, treeni auttaa nesteen pois tuloon, tämä voi olla sit vuoteesta
    noustessa tai maata menessa kivulias,en pelottele ,mutta sit kunnon särkylääkitys päälle
    että tiedät mistä johtuu jos näin on, helpottaa heti kun poistetaan 4-5pv leikkauksesta.
    ei varmaan kaikilla tunnu näin. Itselläni treeni kivuliain vaihe sairaalassa olo ajalla.
    Sanoit että koirasi kova pomppimaan,tuskin kun haavan hajun haistaa,on hämillään
    että mitä on,saas nähdä osuuko tuntemukseni sinne päinkään-Jatkoja hro

    Äänestä

  • 10*9 kirjoitti:

    Väärin;vihdat täytyy tehdä vasta sitten,kun koivujen lehdet eivät ole enään pehmeät.Heinä-elokuu on parasta vihtojen tekoaikaa.

    vihdat juhannuksen aikaan.Me keräsimme oksat,vielä joulusaunassakin tuli ihana tuore koivun tuoksu.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    vihdat juhannuksen aikaan.Me keräsimme oksat,vielä joulusaunassakin tuli ihana tuore koivun tuoksu.

    päivystykseen täytyy lähteä.Siunattua päivää teille jokaiselle.

    luunsiru otettiin pois.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    vihdat juhannuksen aikaan.Me keräsimme oksat,vielä joulusaunassakin tuli ihana tuore koivun tuoksu.

    Tuon, vihdat Juhannuksen aikaan olen myös kuullut.
    Voi olla, että vihdat on paras tehdä silloin, kun koivussa on lehti.

    Ei kuivatuista vihdoista tule koskaan tuoreen koivun tuoksua,se on kuivatun vihdan tuoksu.Taitaa aika kullata muistosi!

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    Tuon, vihdat Juhannuksen aikaan olen myös kuullut.
    Voi olla, että vihdat on paras tehdä silloin, kun koivussa on lehti.

    kai lehdettömästä koivusta kukaan vastoja tee...

    Äänestä

  • 17*2 kirjoitti:

    Ei kuivatuista vihdoista tule koskaan tuoreen koivun tuoksua,se on kuivatun vihdan tuoksu.Taitaa aika kullata muistosi!

    liottaa lämpöisessä vedessä tuntia ennen saunaan menoa.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    liottaa lämpöisessä vedessä tuntia ennen saunaan menoa.

    pakastettuna myös ollaan käytetty.

    Äänestä

  • jako ja sitten alkaa lapsilla kesäloma.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    liottaa lämpöisessä vedessä tuntia ennen saunaan menoa.

    No kai minä sen tiedän,että kuivatut vihdat täytyy hautoa kuumassa vedessä ja sitten vielä veden kanssa kiukaalla,eihän niillä kuivilla koppuroilla muuten voi vitsoa,mutta ei niistä siltikään tuoreen koivun tuoksua tule.Tuskinpa sinunkaan lapsuudessa pakastettuja vitsoja on ollut käytössä.Niistä kyllä tulee ihana tuoksu mihin vuoden aikaan tahansa.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    luunsiru otettiin pois.

    huomenna toiselta puolelta suuta.Taas luunsirut tulleet läpi ikenien,ja ruokailu on melko mahdotonta.Huomenna avaavat sen,ja ottavat luusirut pois.Olen niin kyllästynyt,jotta moneen kertaan täytyy samoista hampaan juurista kaivella luunsiruja.Tulee antibiootti kuuri,ja vatsa taas viikon ripulilla.Tekisivät kerralla kunnon työtä.

    Äänestä

  • Ira4 kirjoitti:

    jako ja sitten alkaa lapsilla kesäloma.

    ei paljoa muuta ole kerinnyt tekemään kun juoksemaan lääkärillä,sairaalassa,hammaslääkärissä.alkaa kyllästyttämään totaalisesti.Onnellisia ne joilla hoitojen jälkeen saavat olla rauhassa.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    ei paljoa muuta ole kerinnyt tekemään kun juoksemaan lääkärillä,sairaalassa,hammaslääkärissä.alkaa kyllästyttämään totaalisesti.Onnellisia ne joilla hoitojen jälkeen saavat olla rauhassa.

    onneksi pian käsillä,pääsee mökille grillaamaan,uimaan,ja saunomaan,hyvää juhannuksen odotusta itse kullekkin.

    Äänestä

  • ira¤ kirjoitti:

    onneksi pian käsillä,pääsee mökille grillaamaan,uimaan,ja saunomaan,hyvää juhannuksen odotusta itse kullekkin.

    gjgjgjgh

    pääsisi mökille muuten juhannus ei juhannukselta tunnukkaan.

    on asua siellä säätiön asunnossa jossa asut? mistä syystä pääsit sinne asumaan? saatko asua siellä pitkäänkin?

    Äänestä

  • HRO kirjoitti:

    kertoa kun myös omistan koiran, ja ensimmäisestä sytohoidosta tulin,niin koira ei jättänyt
    minua hetkeksikään rauhaan.Ja yöllä koira oli aivan maan vaiva sängyssäni kun hoivasi minua
    komensin lattialle ja taas kun heräsin niin jalkopäässä sänkyäni köllötti.Olen toisiltakin
    hoidossa käyneeltä kuullut hyvin samantapaisen stoorin lemmikistä
    Tätä jatkui niin kauan kun sytojakin,nyt olen saanut olla rauhassa ei tule jalan lämmitykseen
    vaikka olen joskus pyytänyt
    Minulle tehtiin myös aikanaan kokopoisto,nyt sain ensimmäisen contac proteesin, tuli
    tänään postissa,liivit pitää vielä tilata. Olen myös ns povekas mielenkiintoista miten proteesi
    pelittää. Ja kolme v.aikaisemmin tehty melkein 4kg kevennytkset terveydellisistä syistä
    Älä yhtään jännitä leikkausta vaikka toiseen tehdään pienennys,kaikki sujuu varmaan hyvästi loppputulos on paras mahdollinen Onnellista omistaa auttava sisko--kaikki aina järjestyy

    saman haluaa nukkua vieressä.Haistelee joka päivä tarkasti tuota kättä jonka puolella syöpä oli.Haisteli ja nuoli jo ennen kuin edes tiesin syövästäni.Sairaalasta,tai labrasta kun tulen haistelee tarkasti ja haluaa syliin.

    Äänestä

  • ulla... kirjoitti:

    on asua siellä säätiön asunnossa jossa asut? mistä syystä pääsit sinne asumaan? saatko asua siellä pitkäänkin?

    siellä säätiön asunnoissa saa ruokaakin valmiina, ettei tarvitse itse laittaa sitäkään??

    Äänestä

  • ========== kirjoitti:

    ja noista Iran¤ ruokaohjeista päätellen hän ei edes osaa laittaa ruokaa,,,

    Äänestä

  • ========== kirjoitti:

    siellä säätiön asunnoissa saa ruokaakin valmiina, ettei tarvitse itse laittaa sitäkään??

    Asunnot on ostettu ympäri kaupunkia omistusasunnoista,jotka ramontoidaan uuden veroisiksi.Seuraavalle hyvän vitsin murjaisit jotte osaa tehdä ruokaa,niin miten olisin voinut olla keittäjänä SKOPISSA jossa 400 ruokailijaa,sekä vanhainkodissa jossa 300 vanhusta,sekä päiväkodissa jossa 150 ruokailijaa,ellen osaisi ruokaa laittaa olisi tullut potkut perseelle,ja olenhan kokona tehnyt ruokaa 3 lapselle ia tietty itselle.Kukaan meistä ei ainakaan vielä ole kuollut pöperöihini:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ira¤ kirjoitti:

kesäkuuta itsekullekkin.Näin aamusta vielä on aika vilpoista.Säätiedotuksissa on sanottu,jotta tästä kesästä tulee kuumin moneen vuoteen verrattuna.,Ei muuta kun uikkarit ja pyyhe mukaan ja Pihlajasaarelle,tai Laruun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu