Vapaus

Otteita Marjut Vironhovin kirjasta
Vapaaksi valkoisen valheen verkosta (sivuilta 15 - 19):

Auttamishaluni lisäksi olin aina ollut kiinnostunut yliluonnollisita ilmiöistä. Viisitoista vuotta sitten
hakeuduin kotipaikkani kansalaisopiston parapsykologian piiriin...
Yleensä meedioistunnot, joissa kävin olivat hyvin hartaita tilaisuuksia, joissa meedion toivomuksesta aluksi yleensä lausuttiin Isä meidän -rukous, jotta meedio voisi tällä tavoin suojautua negatiiviselta henkimaailmalta ja saada paremmin yhteyttä omiin henkioppiaisiinsa. Herran siunaustakin käytettiin joskus istuntojen päätteeksi. Ulkoiset puitteet istunnoissa olivat hämäävän kirkollisia ja uskonnollisia. Meedioitten henkioppaiden nimet olivat usein Raamatusta....
Seuraavaksi henget alkoivat puhua minulle myös meedioistuntiojenkin ulkopuolella ja sain erilaisia käskyjä, neuvoja ja opastuksia. Lopulta aloin kirjoittaa ns. automaatiokirjoituksella sitä, mitä henget antoivat kirjoitettavaksi. Olin henkien mukaan päässyt niin korkealle tietoisuudenasteelle, että sain luottamustehtävän kirjoittaa kirjan henkien sanelun mukaan ja näin hankkia itselleni mainetta ja kunniaa.
Olin aika-ajoin yhä enemmän ymmällä ja lopulta minua alkoivat pelottaa äänet, jotka todistivat minulle olevansa hyvästä henkimaailmasta ja Valkoisten Veljesten ryhmästä. Henget kertoivat olevansa Tiibetin vuoristossa asuneita korkealle kehittyneitä munkkeja, joilla on käytännössä kaikki oikea tieto maailmassa. Henkien houkuttelusta huolimatta minusta alkoi tuntua vastenmieliseltä kirjoittaa. Lopulta paine kävi niin suureksi, että ilmoitin lopettavani kirjoittamisen, Tämän jälkeen herttaiset ja houkuttelevat äänet muuttuivat erittäin raaoiksi ja vaativiksi, käskeviksi ja uhkaileviksi, Silloin olin valmis menemään papin puheille. Myöhemmin ihmettelin, miksi en mennyt psykiatrille. Ehkä Jumala johdatti näin, sillä luultavasti olilsin vieläkin psykiatrin reissullani... Onneksi pappi oli aikaisemminkin ollut tekemisissä ihmisten kanssa, jotka olivat sotkeutuneet salatieteisiin ja kysyikin minulta yhteyttä okkultismiin. En ollut koskaan kuullut koko sanaa - en ymmärtänyt, mitä okkultismi-sana edes tarkoitti!
Lopulta pappi johdatti minut Jeesuksen luo ja sanoutumaan irti okkultismista...
Myöhemmin hävitin kaiken okkultismiin liittyvän kirjallisuuden ja kaikki esineet mm. energiaa tuottavat lähteet, - kivet ym. Iloitsen nyt Jeesuksen tuomasta vapaudesta-
1698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaiken taikauskon perusta länsimaissa on kristiuskon käsitykset kuolleista herättämisineen sun muine ihmeineen ja demonioppeineen(Augustinus).
Spiritismi ei ole leikin asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sunnyriver kirjoitti:

Otteita Marjut Vironhovin kirjasta
Vapaaksi valkoisen valheen verkosta (sivuilta 15 - 19):

Auttamishaluni lisäksi olin aina ollut kiinnostunut yliluonnollisita ilmiöistä. Viisitoista vuotta sitten
hakeuduin kotipaikkani kansalaisopiston parapsykologian piiriin...
Yleensä meedioistunnot, joissa kävin olivat hyvin hartaita tilaisuuksia, joissa meedion toivomuksesta aluksi yleensä lausuttiin Isä meidän -rukous, jotta meedio voisi tällä tavoin suojautua negatiiviselta henkimaailmalta ja saada paremmin yhteyttä omiin henkioppiaisiinsa. Herran siunaustakin käytettiin joskus istuntojen päätteeksi. Ulkoiset puitteet istunnoissa olivat hämäävän kirkollisia ja uskonnollisia. Meedioitten henkioppaiden nimet olivat usein Raamatusta....
Seuraavaksi henget alkoivat puhua minulle myös meedioistuntiojenkin ulkopuolella ja sain erilaisia käskyjä, neuvoja ja opastuksia. Lopulta aloin kirjoittaa ns. automaatiokirjoituksella sitä, mitä henget antoivat kirjoitettavaksi. Olin henkien mukaan päässyt niin korkealle tietoisuudenasteelle, että sain luottamustehtävän kirjoittaa kirjan henkien sanelun mukaan ja näin hankkia itselleni mainetta ja kunniaa.
Olin aika-ajoin yhä enemmän ymmällä ja lopulta minua alkoivat pelottaa äänet, jotka todistivat minulle olevansa hyvästä henkimaailmasta ja Valkoisten Veljesten ryhmästä. Henget kertoivat olevansa Tiibetin vuoristossa asuneita korkealle kehittyneitä munkkeja, joilla on käytännössä kaikki oikea tieto maailmassa. Henkien houkuttelusta huolimatta minusta alkoi tuntua vastenmieliseltä kirjoittaa. Lopulta paine kävi niin suureksi, että ilmoitin lopettavani kirjoittamisen, Tämän jälkeen herttaiset ja houkuttelevat äänet muuttuivat erittäin raaoiksi ja vaativiksi, käskeviksi ja uhkaileviksi, Silloin olin valmis menemään papin puheille. Myöhemmin ihmettelin, miksi en mennyt psykiatrille. Ehkä Jumala johdatti näin, sillä luultavasti olilsin vieläkin psykiatrin reissullani... Onneksi pappi oli aikaisemminkin ollut tekemisissä ihmisten kanssa, jotka olivat sotkeutuneet salatieteisiin ja kysyikin minulta yhteyttä okkultismiin. En ollut koskaan kuullut koko sanaa - en ymmärtänyt, mitä okkultismi-sana edes tarkoitti!
Lopulta pappi johdatti minut Jeesuksen luo ja sanoutumaan irti okkultismista...
Myöhemmin hävitin kaiken okkultismiin liittyvän kirjallisuuden ja kaikki esineet mm. energiaa tuottavat lähteet, - kivet ym. Iloitsen nyt Jeesuksen tuomasta vapaudesta-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu