Haaveissa olisi kyseinen rotu, on ollut jo monta, monta vuotta. Kun olen itse aika huono kouluttamaan niin haluaisinkin tietää onko Kaakkois-Suomessa mahdollista saada koulutusta kouluttamiseen?
Kennel-liiton sivuilla kerrotaan rodusta että on helppo kouluttaa. Voisiko joku bernin omistaja kertoa rehellisesti onko se totta.
Berninpaimenkoira
5
365
Vastaukset 5
- Annu.
Mitä pennut osapuilleen maksavat?
- ***
Kaikkien koirien kouluttaminen vaatii määrätietoisuutta ja toistoja toistojen perään. Riippuu vähän koirasta, onko uros vai narttu jne. Mutta meidän bernimme, jolla on omaa tahtoa joissakin asioissa todella paljon, oppii kuitenkin nopeasti mitä sille opetetaan. Se on halukas oppimaan uutta ja nameilla ja kehuilla saa paljon aikaa. Vaikka meidän koiramme on välillä ns. kovapää niin silti koulutuksessa sille pitää olla lempeä. Miksi epäilet olevasi huono kouluttaja? Ota koirakirjoista selvää, Tuire Kaimion kirjat on ainakin hyviä ja käy tulevan koirasi kanssa tottelevaisuuskoulutuksissa niin kyllä te pärjäätte. Mielestäni pärjäätte jopa paremmin, jos koulutat koirasi alusta alkaen itse. Tsemppiä, ja toivottavasti saat haluamasi koiran! :)
- ***
No siinähän ne noin. 1000-1200 euroa varmaankin ovat riippuen kennelistä.
- bernifany
Oma bernini oppii tosi nopeasti asioita. Koulutuksessa ollaan käyty ja hyvin menee kun palkitsee ja kehuu paljon. On yhteistyöhaluinen ja mahtava muutenkin.
- =O)
Kyllä berni tekee 'ruoan' eteen vaikka voltteja =O)
meidän narttu oppii tosi nopeasti, mutta toisaalta on paljon paksupäisempi sillä päällä ollessaan eli tyypillinen nainen. ;D
Uros on äly innokas, varsinkn jos haistaa nakkeja, mutta jos sattuu haistamaan juoksuisen nartun ei korvia enään löydy..
mutta koiratkin ovat yksilöitä ja eikä aina jaksa olla skarppina. Kyllä sinä osaat, niin minäkin olen aloittanut 'tyhjästä'. Käy sennenkoirien sivuilla http://sennenkoirat.net/site/ niin löydät lähimmän alajaoston. He järjestävät ( toivon mukaan) TOKO:a ja antavat tukea sekä koirasi saa sosiaalista toimintaa.
Tervetuloa bernien ihanaan maailmaan !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561254- 18867
- 68752
- 63735
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69708- 47704
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131635Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9580Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i11549Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45528Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �122506- 4502
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24483- 36445
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 16441
- 70438
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 36417