Väyrynen ja Korhonen

vahvin pari

ovat ainoat jotka pystyy luomaan rauhan keskustapuolueeseen city-keskustalaisten sotkun jälkeen.Paavo ja Jarmo ovat ainoat jotka ovat koko ajan pysyneet asialinjalla.Siitä kiitos heille.Tuo imago-politiikka on omituista hömpötystä,jonkun pitäis alkaa jo hoitamaan asioitakin.toivon että keskustan kansanedustajatkin city-puolella lusikka käteen ja töihin.

9

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin on

      niin että keskustapuolueen alamäki jatkuu entistä jyrkempänä, keskusta tulee kärsimään seuraavissa vaaleissa tappion mitä ei koskaan ole nähty.

      • ole uudistajiksi

        Väyrysen kannatta kyllä keskittyä vain Pekkarisen TE- keskuksen 64000 € tukeman Keminmaan kirkkkonsa saarnatuolissa saarnaamiseen ja Korhosen perunakuopassa piilotteluun. Ilman City-keskustalaisia Kepu ei enää tulevaisuudessa hallitukseen nouse ja City keput ovat nyt hyvin, hyvin vihaisia juntti Kepulaisille

        Onnistuessaan Mari Kiviniemi noustaa koko Suomen päivänvaloon käminnän ja korruption hämäristä salakapakoista, mihin Pekkariset, Väyryset, Vanhaset, Korhoset, Haarot, Nova Groupit, KMS Oyt, Kevat, Kelkkatehtailijat, Nuorisosäätiöt, yms. sonniyhdistykset ja heidän hengenheimolaiset ovat Suomen suistanee

      • emme tarvitse teitä
        ole uudistajiksi kirjoitti:

        miksi roikut alkio-kepulaasten mukana,se ei ole pakollista häivy.

    • Kekkosen raato

      Kepu on täysin paska puolue.

      • pellehypyt

        Keskustan hallintopäällikkö hyppäsi toimittajia pakoon
        17:03 (Päivitetty 17:10) Kuva: Vesa Moilanen
        Keskustan hallintopäällikkö Aki Haaro poistumassa aidan yli Keskustan puoluehallituksen kokouksesta toimittajia vältellen.
        STT

        Keskustan puoluetoimistolla Helsingissä nähtiin torstaina erikoinen kohtaus, kun puolueen hallintopäällikkö Aki Haaro hyppäsi takinliepeet lepattaen aidan yli pakoon toimittajia.

        STT-Lehtikuvan ja Ilta-Sanomien kuvaajat ehtivät huomata erikoista liikettä sisäpihalla toimiston takapihalle
        vievän rautaportin takana. Kuvaajat nostivat kameransa ja näkivät, että mustaan pukuun pukeutunut mies kapsahtaa aidan yli ilmeisesti toisen taloyhtiön pihan puolelle.

        Toimittajat ehtivät jo arvailla, että pakoon lähti viime päivinä kovan kritiikin kohteeksi joutunut puoluesihteeri Jarmo Korhonen.

        Myöhemmin Haaro tuli vastailemaan toimittajien kysymyksiin ja myönsi reilusti, että hän halusi aiemmin välttää toimittajien kysymykset ehtiäkseen erääseen tapaamiseen.

        Toimittajat päivystivät keskustan puoluetoimistolla Apollonkadulla puoluehallituksen kokouksen jälkeen. Puolueen johtoa haluttiin haastatella muun muassa valtataistelusta Suomenmaa-lehteä kustantavassa Joutsen Mediassa.

        http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/keskustan-hallintopäällikkö-hyppäsi-toimittajia-pakoon/567874

      • opiskelijajärjestöt
        pellehypyt kirjoitti:

        Oppikoululaisten järjestö Teiniliitto laskeskeli paperijäseniä 1970- luvulla ja antoi virheellisiä tietoja opetusministeriölle valtionavun perusteiksi useita vuosia. Käry kävi ja valtion avut perittiin pois. Koko teiniliitto lakkasi olemasta rahan puutteen vuoksi. Silloin liitossa olivat sähläämässä nuorisopoliitikkoina nykyiset valtaapitävät poliitikot.

        Ei muuta kun Kepulta tukien periminen takaisin.

        Minkä nuorena oppii, sen vanhanakin taitaa,........epärehellisyydenkin

        Haamujäseniä myös keskustanuorissa
        51 kommenttiaJulkaistu 03.06.2010 16:54 (päivitetty 17:55)

        Keskustan lisäksi haamujäseniä löytyy myös puolueen nuorisojärjestöstä. Keskustanuorista ei osata kertoa, kuinka paljon ilmaa heidän jäsenrekisterissään on.

        Paisuteltu jäsentilasto on poliittiselle nuorisojärjestölle vakavampi paikka kuin itse puolueelle. Kun sille annetaan valtionapua, yksi mittari on jäsenmäärä.

        Itäsuomalainen toimittaja yllättyi viime talvena, kun postiluukusta tipahti keskustanuorten jäsenlehti. Soitto järjestön toimistoon paljasti, että hän oli liittynyt jäseneksi 2002 15-vuotiaana. Itse hän ei ollut tiennyt asiasta mitään.

        Toimittaja pyysi nimensä pois jäsenrekisteristä ja uskoi, että asia on sillä kunnossa. Alkuviikosta posti toi jälleen puolueen uuden jäsenkortin. Soitto puoluetoimistoon selvitti, että hänet oli 12-vuotiaana liitetty perhevaltakirjalla keskustan lapsijärjestöön Vesaisiin.

        Perhevaltakirja on menettely, jolla vanhemmat ovat voineet liittää lapsensa keskustajärjestöihin.

        Pakkojäsenyydestään yllättynyt toimittaja kertoo, ettei ole ollut millään tavalla mukana keskustanuorten tai puolueen toiminnassa.

        "Jäsen tuottaa 60 euroa"
        Perussuomalaisten nuorisojärjestön puheenjohtaja Veli-Matti Saarakkala vaatii, että keskustanuorten todellinen jäsenmäärä pitää selvittää.

        Keskustanuoret on saanut tänä vuonna valtiolta 682 000 euroa. Saarakkala laski, että yhden jäsenen arvoksi tulee noin 60 euroa, jos jäsenmääräksi on ilmoitettu noin 11 500.

        "Lukua on vaikea sanoa"
        Keskustanuorten pääsihteeri Mika Hämeenniemi ei osaa kertoa, kuinka paljon haamujäseniä rekisteristä löytyy.

        - Lukemaa on vaikea sanoa. Todennäköisesti puhutaan hyvin pienestä määrästä, hän sanoo.

        Valtionavut nuorisojärjestöille jakaa opetusministeriö. Järjestöjen avustuskelpoisuuden arvioi erityinen toimikunta, joka myös valmistelee esityksen rahanjaosta.

        Toimikuntaa johtava Anssi Kujala kertoo, että he luottavat järjestöjen itse antamiin tietoihin eikä niitä ole ryhdytty tarkistamaan.

        Kujalan mukaan jäsenmäärä on vain yksi valtionavun peruste. Muita ovat muun muassa toiminnan laajuus ja koulutustilaisuuksien osallistujamäärät.

        (MTV3 - STT)

        Lue myös: Keskusta: Ei ole haamujäseniä, vain jäsenyydestään tietämättömiä

        http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/06/1137628

    • korhonen väyrynen

      Ei kuule maan asioita hoireta imagolla kun ei ole kokemusta,eikä lamaa poisteta suunsoitolla tartis tehä jotain.Marin ministeriys koostuu lipposen aloittamasta kuntaliitoksista mitä Mari nyt toteuttaa hurmoksis välittämättä siitä onko se hyvä vai huono kunnille,siihen ei taito enää riitä.ovensuu kysely pj.kierroksella on täyttä puppua jotkut vaali-avustajat voipi täyttää monia lappuja seuratkaapa nyt jyväskyläs tilannetta niin huomaatte jotkut tekee vilppiä.

      • väyrynen korhonen

        väyrynen korhonen...........väyrynen korhonen...............se on siinä totta..........

    • Anonyymi

      Meidän 94 vuotiaalle papalle tuli keskustapuolueen jäsenlasku : maksuehdot 14päivää netto /huomautusaika8pv veroton hinta 15.00 E Saaja Keskustan Pohjois-Savon piiri Riistakatu15 /4100 Iisalmi , PERHEVALTAKIRJA ON MUUTETTU HENKILÖJÄSENYYDEKSI SELITYKSELLÄ . Oli vuosikymmeniä sitten Kekustapuolueen jäsen ja on eronnut kepun jäsenyydestä jo vuosikymmeniä sitten , tai ainakin luulee eronneensa . Ei ole äänestänyt kepua vuosiin , eikä muukaan suku mutta ONKO KEPU HUIJANNUT VANHALTA PAPALTA PERHEJÄSENYYDELLÄ rahaa jollakin tavoin nämäkin vuosikymmenet ? Kolkuttaako kepun ulosottomies papan ovea jos papan asioitten hoitaja ei huonosti liikkuvan papan apuna käy muutaman sadan kilometrin päässä Iisalmessa rähjäämässä valtakirjalla ja todistajilla varustettuna kepun toimistolla kun pappa ei itse onnistunut pääsemään kepun kuristavasta ja kukkaroa taskusta vetävästä kalman kourasta irti ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      51
      3259
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      943
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      830
    4. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      780
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      724
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      17
      710
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      611
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      22
      611
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      42
      600
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      577
    Aihe