Jos Sinä haluat/jaksat lukea angstisen teinipojan ajatuksia elämästä ja ihmissuhteista tämä on oikea teksti sinulle. Jos ei kiinnosta, jätä suosiolla kommentoimatta ja tyydy painamaan sitä alaspäin osoittavaa peukkua tuossa viestin oikeassa yläkulmassa. Kiitos.
Olin asunut ulkomailla vuosia. Tulin alakouluun Suomeen, aloittaen toiselta luokka-asteelta. Noina aikoina sopeuduin, tai ainakin luulin sopetuneeni luokkaan, ja elämä jatkoi huoletta kulkuaan. Lopulta kun näin jälkikäteen ajattelee, niin ei ne asiat olleetkaan niin hyvin.
Miksi minusta aina tehdään luokan pelle? Vika on luultavasti minussa itsessäni. Mutta välillä tuntuu, että teen mitä hyvänsä, niin aina joku huomauttaa jotain. Tai jos oikein satun onnistumaan, ovat kaikki vain hiljaa.
Minua kiusataan. Jossakin määrin. Sellaista pientä nälvimistä ja jonkin verran fyysisiäkin kolttosia. Olen suhteellisen nokkelasanainen ja pystynkin vastaamaan noihin kiusaajien tekoihin lähes aina sutjakkaasti. Jatkuvan painostuksen alaisena sitä kuitenkin on sortunut sanomaan kaikkea tyhmää ja kun vastapuolikin oikein väkisin tahtoo käsittää asiat mahdollisimman kaksimielisesti on lopputulos selvä. Ei oo kivaa.
Joskus tuntuu, että tulisi aloittaa kaikki uudestaan, puhtaalta pöydältä. Mutta aina, uudelleen ja uudelleen, onnistun pilaamaan ihmissuhteeni uusissa erinäisten tilanteiden luomissa kaveriporukoissa. Ala-asteelta jäi vain yksi "kaveri", jonka kanssa olen pitänyt yhteyttä, ylä-asteella on muutama "kaveri", ripariporukan kanssa en ole tekemisissä. Olisiko yksi muutaman hengen ryhmä, jossa olisin vielä hyväksytty jäsen ja edes "normaaliksi" luokiteltava.
Naisia kohtaan olen lähes poikkeuksetta kohtelias (auon ovia ja muuta sellaista). He eivät kuitenkaan edes tunnu huomaavan tätä ja kääntävät selkänsä minulle ja pitävät minua jopa "yököttävänä". En ole mitenkään ruma. Rillit eivät tietenkään pärstää kaunista, mutta muuten, finneistä eroon päästyäni, olen ollut varsin siedettävä ilmestys koulun käytävillä (vaikka itse sanonkin). Vaatteni ovat ajan tapojen mukaiset ja huolehdin hygieniastani yms. "tärkeätä".
Luonnetta hmm... Syvällinen, huumorintajuinen, omalaatuinen.
Olen ihastunut. Vuotta nuorempaan tyttöön. Olen hänen kavereittansa kanssa juttuväleissä ja silloin tällöin tulee heille ohimennen höpöteltyä jotakin. Tämän kyseisen tytön kanssa olisi kiva päästä juttusille. Nyt saavatkin palstan naisekspertit tehtävän: Miten lähestyä täysin vierasta naista, jonka kanssa ei ole ollut muuta kuin katsekontaktia? Ja mitä tapahtuu jos antaa pakit saman tien? "Häivy saatanan mulkku pervo!".. jos käy näin? Koko koulu saa tietää ja tilanne olisi entistä tukalampi.
Käyn nyt yhdeksännen luokan viimeistä viikkoa ja mietin tässä mitä jäi ylä-asteesta käteen. Päällimmäisenä tulee mieleen sana LAITOS. Laitos, jossa sanotaan tehtäväksi näin eikä noin. Kaverit. Jos niitä nyt sellaiseksi lasketaan. Muutama ihminen koko koulussa, jotka eivät ole koko ajan kimpussa.
Olo on tyhjä. Koulu masentaa, harrastukset masentaa, ihmissuhteet masentaa. Mitä kertoo ihmisestä jos hän tulee vuodattamaan tunteitaan jonnekin suomi24:lle?? Säälittävää...
Ihan loppuun vielä pyytäisin vinkkejä elämäntilanteen piristämiseen. Luonto on lähellä sydäntä, mutta täällä etelässä se on vähän vaikeammin tavoitettavissa. Musiikki lohduttaa, mutta koko ajan ei jaksa soittaa.
Ja naisekspertit antamaan vinkkejä aloitusrepliikeistä!
Olin asunut ulkomailla vuosia. Tulin alakouluun Suomeen, aloittaen toiselta luokka-asteelta. Noina aikoina sopeuduin, tai ainakin luulin sopetuneeni luokkaan, ja elämä jatkoi huoletta kulkuaan. Lopulta kun näin jälkikäteen ajattelee, niin ei ne asiat olleetkaan niin hyvin.
Miksi minusta aina tehdään luokan pelle? Vika on luultavasti minussa itsessäni. Mutta välillä tuntuu, että teen mitä hyvänsä, niin aina joku huomauttaa jotain. Tai jos oikein satun onnistumaan, ovat kaikki vain hiljaa.
Minua kiusataan. Jossakin määrin. Sellaista pientä nälvimistä ja jonkin verran fyysisiäkin kolttosia. Olen suhteellisen nokkelasanainen ja pystynkin vastaamaan noihin kiusaajien tekoihin lähes aina sutjakkaasti. Jatkuvan painostuksen alaisena sitä kuitenkin on sortunut sanomaan kaikkea tyhmää ja kun vastapuolikin oikein väkisin tahtoo käsittää asiat mahdollisimman kaksimielisesti on lopputulos selvä. Ei oo kivaa.
Joskus tuntuu, että tulisi aloittaa kaikki uudestaan, puhtaalta pöydältä. Mutta aina, uudelleen ja uudelleen, onnistun pilaamaan ihmissuhteeni uusissa erinäisten tilanteiden luomissa kaveriporukoissa. Ala-asteelta jäi vain yksi "kaveri", jonka kanssa olen pitänyt yhteyttä, ylä-asteella on muutama "kaveri", ripariporukan kanssa en ole tekemisissä. Olisiko yksi muutaman hengen ryhmä, jossa olisin vielä hyväksytty jäsen ja edes "normaaliksi" luokiteltava.
Naisia kohtaan olen lähes poikkeuksetta kohtelias (auon ovia ja muuta sellaista). He eivät kuitenkaan edes tunnu huomaavan tätä ja kääntävät selkänsä minulle ja pitävät minua jopa "yököttävänä". En ole mitenkään ruma. Rillit eivät tietenkään pärstää kaunista, mutta muuten, finneistä eroon päästyäni, olen ollut varsin siedettävä ilmestys koulun käytävillä (vaikka itse sanonkin). Vaatteni ovat ajan tapojen mukaiset ja huolehdin hygieniastani yms. "tärkeätä".
Luonnetta hmm... Syvällinen, huumorintajuinen, omalaatuinen.
Olen ihastunut. Vuotta nuorempaan tyttöön. Olen hänen kavereittansa kanssa juttuväleissä ja silloin tällöin tulee heille ohimennen höpöteltyä jotakin. Tämän kyseisen tytön kanssa olisi kiva päästä juttusille. Nyt saavatkin palstan naisekspertit tehtävän: Miten lähestyä täysin vierasta naista, jonka kanssa ei ole ollut muuta kuin katsekontaktia? Ja mitä tapahtuu jos antaa pakit saman tien? "Häivy saatanan mulkku pervo!".. jos käy näin? Koko koulu saa tietää ja tilanne olisi entistä tukalampi.
Käyn nyt yhdeksännen luokan viimeistä viikkoa ja mietin tässä mitä jäi ylä-asteesta käteen. Päällimmäisenä tulee mieleen sana LAITOS. Laitos, jossa sanotaan tehtäväksi näin eikä noin. Kaverit. Jos niitä nyt sellaiseksi lasketaan. Muutama ihminen koko koulussa, jotka eivät ole koko ajan kimpussa.
Olo on tyhjä. Koulu masentaa, harrastukset masentaa, ihmissuhteet masentaa. Mitä kertoo ihmisestä jos hän tulee vuodattamaan tunteitaan jonnekin suomi24:lle?? Säälittävää...
Ihan loppuun vielä pyytäisin vinkkejä elämäntilanteen piristämiseen. Luonto on lähellä sydäntä, mutta täällä etelässä se on vähän vaikeammin tavoitettavissa. Musiikki lohduttaa, mutta koko ajan ei jaksa soittaa.
Ja naisekspertit antamaan vinkkejä aloitusrepliikeistä!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen itse huono iskuasioissa ja kaikennäköisessäsuhteiden aloittelussa, kun pääsen aina liiankin helpolla. Enkä oiken tiedä, miten koulussanne toimitaan. Mutta oletko miettinyt, että aloittaisit kokonaan alusta jatko-opiskelupaikassasi, mikä se ikinä onkaan?
siis sä oikeesti ensinnäki pääset alottamaan iha alusta nyt yläasteen jälkeen, eli koita ajatella sitä positiivisena muutoksena. esim mä oon lukion ekalla, ja meiä luokalla on toosi erilaisia ihmisiä, joistakin huomaa et ne on ollu kiusattuja ja joistaki et ne on ollu kiusaajia, jotkut olleet syrjitympiä, erikoisempia, kaikkien kavereita. kaikki tulee hyvin juttuu, ku saa olla oma ittensä uusien ihmisten kanssa.
toi sun ihastuksesta kertova juttu jäi vähä vajaaks, tai en oikee ymmärtäny kunnol et millaset välit teillä on. mut jos sä siis sen frendeille ja silleki sit varmaa porukassa puhut, ni kysele nyt ihmeessä kesäsuunnitelmia, minne menee päättäreinä, onks jtn ihmeellistä, voisko vaikka jossain välissä törmäillä ym. oikeesti nyt kannattaa ! mee vaikka päättäreinä samaa paikkaa, eti se tyttö ja juttele sen kanssa. kannattaa kuitenki ensin tutustuu ja päästä siihe kaveri-etäisyydelle, mua ainaki ahdistaa usei jos joku jätkä jota en hyvin tunne ni pyytää ulos. eli tutustu:))
jos se antais sulle pakit, ni ainaki huomaisitettei se muija ollu nii kasvanu ku oisit ehkä toivonu. siis jos se ilmaisis sen tolla tavalla mitä kirjotit. jos se tekis sen asiallisesti, kertois ettei usko teiän sopivan toisillenne ni kysy et voidaanko tutustuu paremmin kaveripohjalta. kuitenki, jos sil tytöl on jo yhtää järkee päässä, ni ei levittele tollast juttuu, tietty varmaa parhaalle kaverille, mut se nyt vaa pitää kestää. tytöt puhuu paljon.
ja jos pelkäät sitä et se oikeesti naurais tyylii päi sun naamaa ja koko koulu kuulis, ni mitä sitte ? sä et nää niitä ihmisiä enää paljon, jokainen on ihastunu joskus. yläasteel toi homma on sen takii nii kusista ku läheskää puolet ihmisist ei oo kasvanu kunnolla, ne ei ymmärrä et siin ei oo mtn outoo jos jostai ihmisest pitää enemmä ku frendinä. ja se jotenki koetaa naurettavaks. ei sul oikeesti oo mtn hävettävää siin asiassa. ja jos pelkäät et sulle tultais sanoo jtn käytäväl, ni mistä ne sulle naurais ? et sä halusit tutustuu johonki uutee ihmisee ? jos joku oikeesti on nii naurettava ni voit kertoo rakkaat terveiset et kasva jätkä.
en usko et täst oli mitenkää suuresti apuu, mut jos haluut kysellä jostai ni mä voin koittaa auttaa:D ja olen 17 vuotias tyttö siis.