Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

"Konkarit",

auttaisitteko?

Te kokeneemmat osaatte varmaan kertoa minulle näkeekö tähystävä lääkäri jo suoriltaan suolinukan tilan, voiko siis antaa "keliakia-tuomion" ennen kuin koepalat on käyneet patologilla? Kävin eilen gastroskopiassa, mikä oli ehkä kamalinta mitä olen ikinä kokenut. Olin "hieman" sekaisin tutkimuksen jälkeen, niin jäi vähän epäselväksi lääkärin puheet. Hän käski välittömästi siirtymään gluteenittomalle ruokavaliolle, löi ohjevihkosia kädet täyteen, ja ilmoitteli tulosten tulevan muutamien viikkojen kuluttua. No, samalla tutkimuksessa paljastui muutakin, jonka vuoksi itse keliakia-asia jäi minulta jotenkin kokonaan selvittämättä. Voisiko olettaa, että kehoitus siirtyä gluteenittomalle olisi siis keliakia-diagnoosi?

8

602

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alkup.

      Pitää vielä lisätä, että lääkärin kanssa oli puhetta siitä, että kokeiltuani aiemmin viljatonta ruokavaliota oireet helpottivat. Siksipä jäinkin miettimään, kehottiko hän siirtymään gluteenittomalle vain siksi, että olen sen hyväksi kokenut vai oliko minulla sitten selkeästi havaittavissa mahdollisen keliakian aiheuttamat vauriot. Tähystyksessä löytyi siis palleatyrä ja ruokatorven tulehdus, jutustelumme keskittyi lähinnä niihin ja siksi en huomannut kysellä mitä varsinaisessa keliakiatutkimuksessa näkyi.

      • soita lääkärille

        Mitenkäs me täällä tiedettäisiin mitä lääkäri on sanonut ja miksi? Ei tullut mieleesi soittaa lääkärille?

      • alkup.
        soita lääkärille kirjoitti:

        Mitenkäs me täällä tiedettäisiin mitä lääkäri on sanonut ja miksi? Ei tullut mieleesi soittaa lääkärille?

        Kysyinkös minä mitä lääkäri sanoi? En, vaan kysyin, näkyykö muutokset "silmällä" vai ainoastaan koepalat tutkimalla. Kyllä tuli mieleeni soittaa lääkärille, en vain saanut häntä kiinni. Kylläpäs sitä ollaan kärkkäitä, vaikka näin kaunis sääkin ;-)

      • vastastaja
        alkup. kirjoitti:

        "Voisiko olettaa, että kehoitus siirtyä gluteenittomalle olisi siis keliakia-diagnoosi? "

        En ole tuo vastaaja, mutta tuo on suora lainaus sun viestistä. Pyydät tulkitsemaan lääkärin sanomista, mitä hän sillä tarkoitti, eikä sitä kukaan muu voi kertoa kuin se lääkäri!
        Vastaus toiseen kysymykseesi: voi nähdä jos suolinukka on täysin tuhoutunut. Jos ei ole niin sitten pitää odottaa koepalan tutkimista.

    • vatsassa kuraa

      kaikilla palstoilla on k*sipäitä jänkkääjiä "vastaamassa".

      Kai sen voi nähdä jo suoraan tähystyksessä, mm. mulla nukan vaurioituminen näkyi selkeästi. Kuitenkin koepaloista sain lopulliset tulokset.
      Eli varmaan riippuu tapauksesta. Jos keliakia on jatkunut pidempään ja siten myös vaurioitumista on ollut kauemman aikaa, niin silloin luulisi näkyvän selkeämmin. Toisaalta sun täytyy odotella max. kolmisen viikkoa lopullisia "täydellisiä" tuloksia eli voit siirtyä ruokavalioon tai vetää hullun lailla pastaa, pizzaa, pullaa...

      Valitettavasti myös patologin kanta mun kohdalla oli selvä keliakia (yhdistettynä koepalat ja verikokeet)

    • kelliaakkiikko

      kyllä ne näkee yleensä heti mistä on kysymys siis kokenut lekuri ainakin nykypäivänä.mulla tähystettiin -91 ja lekuri mutisi heti jotain keliakian suuntaan viittaavaa.sulla kyllä taitaa nyt olla keliakia joten ole tarkkana jatkossa ruokavalion suhteen,ei siis mitään lipsumista,puhdasta kauraa vaan napaan ja leipäkoneet tilaukseen,eiköhän se siitä suttaannu jatkossa.

      • alkup.

        Kiitos, joku sentään ymmärsi kysymyksen ;-) Toki pitkään sairastaneet, useita kertoja tähystetyt pitävät asioita itsestään selvinä, minulle taas tämä on niin tuore juttu, että mistäs hitosta minä voin tietää esim. minkä "kokoinen" suolinukka on, näkeekö sitä silmällä vai tarviiko järeänkin kaluston nähdäkseen sen :-D

        Jos nyt alennun tuolle "vänkäystasolle" niin kerronpa, että asian kuin asian saa kyllä sekavaksi irrottamalla yhden lauseen kokonaisuudesta. Mikäli yhtään hallitsee luetun ymmärtämistä, tajuaa kyllä että alkuperäinen kysymykseni voisi olla yksinkertaisuudessaan: näkeekö suolinukan tilan silmämääräisesti. Ei kaikki tänne kirjoittavat kuitenkaan ole idiootteja, kyllähän jopa minä ymmärrän, että jos lääkäri on nähnyt suolinukan tuhoutumisen/puutteen, diagnoosi on selvä.

        "Voisiko olettaa, että kehoitus siirtyä gluteenittomalle olisi siis keliakia-diagnoosi? " voisi yksinkertaisille ihmisille yksinkertaisemmin sanottuna kuulua: Voisiko olettaa, että kehoitus siirtyä gluteenittomalle olisi merkki siitä, että lääkäri näki jo silmämääräisesti suolinukan tuhoutuneen." Järjenkäyttö on sallittua täälläkin ;-)

        Kivaa viikonloppua =)

      • keliaaakikko

        Suolessa voi olla muutakin esim kasvaimen alkuja ym juttuja..joskus olen nähny netissä jotain kuvia tulehtuneesta suolinukasta..löytyköhän joskus kun etin haulla keliakia,en muista tarkkaan.Joka tapauksessa lääkäri ei voi olla koskaan sata varma mistään tulehduksesta pelkän silmämääräisen diagnoosin avulla,,tässä on kysymys myös potilas turvallisuudesta eli väärään diagnoosiin ei ole varaa keliakiankaan kohdalla,vain patologiset tutkimukset varmistaa diag.Kelakin hyväksyy vain koepalasta tehdyt diagnoosit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2464
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2163
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1818
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1611
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1576
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1545
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1498
    8. 54
      1360
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1244
    Aihe