IBD

Kissallani todettiin mahdollinen IBD eli krooninen suolistotulehdus. Kissa on 10-vuotias ja vuoden verran oksennellut ja ripuloinut vaihtelevasti. Nyt sitten viikon ajan kaikki ruoka tuli ulos sulamattomana vaikka olen kokeilut kaikkea mahdollista ruokavalion suhteen. Kissa syö vain eläinkaupan seniori-ruokaa (sekä tonnikalaa, katkarapuja, kanaa) ja on vehnättömällä dieetillä. Mikään ei kuitenkaan auttanut jatkuvaan oksenteluun. Eläinlääkärissä sitten ottivat verikokeet ja röntgenkuvan. Verikokeissa kaikki oli ok mutta röntgenissä näkyi että suoliston seinämät olivat paksuntuneet! Syynä kuulemma todennäköisesti krooninen suolistotulehdus! Kissa sai nahkaansa 2dl nestettä ja oksennuksen-esto piikin. Nyt sitten on kotona annettu oksennuksen-esto lääkettä ja ennen ruokailua mahansuoja-lääkettä. Kuuri tuntuu tepsivän hyvin, eli kissa syö taas normaalisti ja on virkeä! Mietin vaan että tulevaisuudessa joutunee kissalle antamaan antibiootteja tai kortisoonia, että mitenkähän noilla saa taudin pidettyä kurissa? Onko kenelläkään kokemusta kyseisestä sairaudesta kissalla ja siitä minkalainen jatkohoito on tepsinyt?!
02499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Minkkiliinia kirjoitti:

Kissallani todettiin mahdollinen IBD eli krooninen suolistotulehdus. Kissa on 10-vuotias ja vuoden verran oksennellut ja ripuloinut vaihtelevasti. Nyt sitten viikon ajan kaikki ruoka tuli ulos sulamattomana vaikka olen kokeilut kaikkea mahdollista ruokavalion suhteen. Kissa syö vain eläinkaupan seniori-ruokaa (sekä tonnikalaa, katkarapuja, kanaa) ja on vehnättömällä dieetillä. Mikään ei kuitenkaan auttanut jatkuvaan oksenteluun. Eläinlääkärissä sitten ottivat verikokeet ja röntgenkuvan. Verikokeissa kaikki oli ok mutta röntgenissä näkyi että suoliston seinämät olivat paksuntuneet! Syynä kuulemma todennäköisesti krooninen suolistotulehdus! Kissa sai nahkaansa 2dl nestettä ja oksennuksen-esto piikin. Nyt sitten on kotona annettu oksennuksen-esto lääkettä ja ennen ruokailua mahansuoja-lääkettä. Kuuri tuntuu tepsivän hyvin, eli kissa syö taas normaalisti ja on virkeä! Mietin vaan että tulevaisuudessa joutunee kissalle antamaan antibiootteja tai kortisoonia, että mitenkähän noilla saa taudin pidettyä kurissa? Onko kenelläkään kokemusta kyseisestä sairaudesta kissalla ja siitä minkalainen jatkohoito on tepsinyt?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu