Vielä kuusi vuotta sitten asuin kapisessa vuokraläävässä Helsingin kantakaupungissa. Lattialla vilisi kuoriaisia, jenkkikaappi törrötti keskellä ainoan huoneen lattiaa ja keittokomeron tiskipöytä oli pullollaan tiskaamattomia tiskejä. Kun kävin paskalla, piti koko läävä tuulettaa ranskalaisen parvekkeen kautta. Vessassa oli kosteutta ja homepommi kyti lätissä. Yläkerran peelo marssi kantapäillä omassa läävässään edestakaisin keskellä yötä ja ilman korvatulppia oli mahdotonta nukkua. Aika kului baarieissa notkuen, koska himassa oli niin vittumaista lusia. Autopaikka oli tienposkessa ja keräsin mojovan tukun pysäköintisakkoja. Vuokraa makselin 500 euroa kuukautta kohden.
Sitten ryhdistäydyin ja ostin oman asunnon. Maksoin siitä noin 140 000 euroa ja nyt huoneita olikin jo kaksi. Kas kummaa, muijakin löytyi helposti, ehkä siksi, että kehtasin tuoda hänet kämppääni katsomaan. Lyötiin hynttyyt yhteen ja laitettiin pulla uuniin. Ensimmäinen lapsi syntyi ensimmäisessä omistusasunnossa.
Totesimme, ettei betonikasarmi ole lasten paikka. Lapset pitävät meteliä, naapurit pitävät meteliä, nukkuminen on mahdotonta. Vandaaleita riittää omistustaloissakin ja parkkipaikkaongelma oli yhä olemassa. Eikun mietintämyssy päähän.
Rivari? Ei! Ei 3 m2 pihaa, pihatalkoita, räksyttäviä koiria, seinänaapureita.
Paritalo? No ei helvetti, siinähän on 50% äänivalta ja suurella todennäköisyydellä naapuriksi sattuu kusipää.
Luhtitalo? Ei. Laatu kehnoa.
Erillistalo? Hmmm. jos hyvä tuuri ja iso yhtiö niin ok, mutta kommuuni mikä kommuuni. Ei saa päättää asioista itse.
Omakotitalo? YES! Mutta hinnat hirveät ja laadutonta lautatavaraa myydään kovalla hinnalla. Yrittänyttä ei laiteta.
Etsittiin pk-seudulta omakotitaloa lähes vuoden päivät. Näytöillä kierettiin, oikotietä ja etuovea kahlattiin ja vihdoin tärppäsi. Tarjous sisään ja viikon tinkimisen jälkeen talo oli meidän. Lyhyt työmatka, lähes uusi talo, riittävän pitkä etäisyys naapureihin, talli 2 autolle jne jne. Nyt stressinä oli vanhan asunnon myynti.
Etsittiin hyvä välittäjä ja tingittiin palkkio kahteen prosenttiin. Kaupat syntyivät viikossa ja saatiin (tai sain) kämpästä reilusti yli 200 000 euroa. Voittoa siis yli 60 000 euroa. Talo ostettiin puoliksi ja lainan määrä säilyi asiallisen kokoisena, sillä muijallakin oli oma luukku, minkä hän oli myynyt jo aiemmin.
Nyt nautimme elämästä täysin rinnoin kahden lapsen kanssa. Piha on siisti, päiväkoti on lähellä, koulukin tulee olemaan hyvä. Saa tehdä mitä huvittaa ja kyllähän nuo penskat tekevätkin. Oma tupa ja oma lupa. Päätämme itse kaikesta.
Tämä rohkaisuksi epätoivoisille talonetsijöille. Pitää olla malttia ja uskallusta lähteä neuvottelemaan, kun sopiva sattuu kohdalle. Mitä tahansa ei pidä kelpuuttaa. Ja vuokralla tuhnuttaminen kannattaa lopettaa heti kun pystyy, sillä rommausta ei ole näköpiirissä jatkossakaan.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Pitää selvittää tarkkaan mitä haluaa ja mihin on varaa. Kun ostoehdot on selvillä ja lainalupaus taskussa, niin sopivan tullessa voi toimia eikä tarvi tuhnuttaa.
Juuri näin. Pakko se on myöntää, että mainitsemani tinkimisviikko oli melkoista tuskaa. Halusimme taloa kiivaasti, mutta oli myös muita halukkaita. Hyvä pelisilmä ja puhelahjat olivat tärkeitä kauppaa hieroessa. Myöhemmin myyjä paljasti, että sai paremmankin tarjouksen, mutta ostajat olivat epäluotettavamman tuntuisia. Halusivat tehdä kaupat heti.
Myöhemmin "kylällä" kuulimme, että muitakin ostajia oli todella olemassa.
Nyt on mukavaa ja hienoa. Sinänsä käsittämätöntä tämä suomalainen villitys rakentaa kerrostalokasarmeja. Nyt se tehdään ilmastonsuojelun nimissä, mutta aina sille on joku syy löytynyt. Huonoa politiikkaa kerta kaikkiaan. No sehän tarkoittaa vain sitä, että talomme arvo nousee jatkossakin ja jälkikasvun ei tarvitse aloittaa aivan tyhjästä.
No kauaa et sitten viitsinyt palstalta olla poissa. Sellaista se on.
Mutta asiaan: tässä pieni ja opettavainen tarina joka voisi hyvin pitää paikkansa.
On kaksi tuhnua, Tuhnu_1 ja Tuhnu_2, jotka molemmat asuvat kaupungissa vuokralla. Tuhnu_1 maksaa 500 e/kk kapisesta vuokraläävästä Elmarinkadulla, jossa on kuoriaisia ja kaikki päin persettä. Tuhnu_2 maksaa vuokraa 600/kk hieman isommasta home- ja mätäluukusta Norsikadulla.
Molemmat tuhnuttelijat päättävät pistää stopin järjettömyydelle. Ensimmäinen tuhnu ei enää ikinä halua asua kuoriaisia vilisevässä paskassa ja toinen vannoo kautta kiven ja kannon, ettei ikinä enää home- ja mätäluukkuja. Pankissa heillä on sattumalta peräkkäinen aika pankkivirkailijalle. Tuhnu_1 kyselee runsaasti yksityiskohtia asuntolainasta, joten varattu neuvonta-aika menee hieman pitkäksi. Poistuessaan hän pahoittelee Tuhnu_2:n joutuneen odottelemaan, mutta se ei haittaa tulevaa omistusasujaa joka on samoilla asioilla kuin ensimmäinenkin. Vaihtavat vielä pari sanaa tuhnuttelusta ja irtautumisaikeistaan.
Jokin aika myöhemmin tuhnut tapaavat taas sattumalta pankissa. Tuhnu_2 muistaa ensimmäisen tuhnun jota joutui aiemmin odottelemaan ja kyselee miten nykyään menee. Siihen iloinen Tuhnu_1 kertoo, että todella hyvin menee. Perkuleenmoisen, aiottua paljon suuremman lainan joutui ottamaan, mutta löytyi tosi mahtava, aiempaa vuokraluukkua vähän isompi kämppä Norsikadulta. Naureskelee vielä, että vain tyhmä ja ikituhnu asuu vuokralla ja joutuu asumaan kuoriaisia täynnä olevassa vuokramurjussa.
Sitten Tuhnu_2 toteaa, että hänkin otti hirmuisen lainan ja osti sillä vähän edellistä vuokraluukkua pienemmän ihanan pikkukodin Elmarinkadulta. Mutta pienempi koko ei haittaa, koska asunto on oma. Oli kuulemma juuri vapautunut ja pääsi muuttamaan heti sisään. Hänkin naureskelee niille jotka edelleen tuhnuttavat ja lisää, että kyllä on toista kun pääsee asumaan upeassa omassa asunnossa, eikä tarvitse tuhnuttaa enää home- ja mätäluukussa.
Molemmat nauravat hampaat katketakseen ja lupaavat tulla haukkumaan tuhnuttajia Suomi24-palstalle. "Viisas ostaa ajoissa".
Hölmökö olet. Jos ostaa omaksi asunnon jota toinenkin on käyttänyt kotina, se on hyvässä kunnossa, tosin kuin vuokraläävä jota vuokraisäntä ei ole vuoksesi pitänyt kunnossa. Jos taas ostaa kodikseen läävän, jossa on asunut kirppujen lisäksi vuokrauuno, omistusasuja toki remppaa asunnon kuntoon, kun kerran omaa saa rempata. Kaikissa skenaarioissa omistusasuja asuu kunnon asunnossa ja vuokrauuno hirvittävässä murjussa.
Mutta niin sen pitääkin mennä. Köyhät ja kouluttamattomat vuokrauunot eivät ansaitse sikolättiä parempaa.
Me rikkaat omistusasujat olemme eri kastia, ja sekös heitä kismittää.
En tiennytkään, että markkinoilla myydään vain omassa käytössä olleita asuntoja. Ilmeisesti sinulla on jotain korkeampaa, vain rikkaille omistusasujille saatavilla olevaa tietoa. Ja miten niin vuokralainen ei ole käyttänyt asuntoa kotinaan? Jos ei kotina, niin minä sitten? Varastona?
Todellisuudessa monet myytävät asunnot ovat nimenomaan olleet vuokrakäytössä. Vastaavasti monet vuokralle menevät asunnot ovat nimenomaan olleet omistajan omassa käytössä. Jos tässä välissä tapahtuu jokin satumainen tason muutos ylös tai alas vain sen vuoksi, että asumismuoto, niin pitää ihmetellä niitä korkeampia voimia.
Edelleen todellisuudessa monet vuokrakäytössä olleet murjut on pintamaalattu myyntiä varten ja siinä se. Hintaa saa tällä helposti tonneja lisää ja onnellinen ostaja pääsee muuttamaan "vasta remontoituun" kämppään. Kuoriaiset, homeet ja mätä odottavat siellä maalipinnan alla.
Vastaavasti vuokralle laitettavia asuntojakin pitää kunnostaa. Muuten on vaikea saada vuokralaista. Tietenkin voiton maksimoimiseksi pintamaalataan ja jätetään. Jälleen kerran kuoriaiset, homeet ja mätä odottavat siellä maalipinnan alla.
Fakta on se, että päinvastoin kuin tällä palstalla kerrotaan, asumismuoto ei vaikuta asuntoon, ympäristöön eikä usein edes viihtyvyyteenkään. Vuokralla ollessa voi asua sellaisessa paikassa ja asunnossa, mihin ei olisi ostoasunnossa ikinä varaa. Näin oli esimerkiksi itselläni. Vuokrakämppä oli hyvässä kunnossa ja sellaisella paikalla, ettei tavallisen ihmisen tuloilla sellaista osteta. Varsinkaan tälläiseen kuplahintaan.
Luetko ollenkaan viestejä joihin vastailet? Sanoin nimenomaan että ne myytävät asunnot, jotka ovat olleet vuokrakäytössä, kunnostetaan ennen kuin säädyllinen omistusasuja muuttaa niihin. Vai tunnetko omistusasujan jolle kelpaa sellaisessa kunnossa oleva luukku, jossa vuokralainen on joutunut asumaan? En minäkään.
Ongelma on nimenomaan se, että vuokraisäntä ei panosta tippaakaan asuntoon jossa ei itse asu. Vuokrauuno taas ei edes saa tehdä asunnossa parannustöitä. Kun asuntoon sitten tulee joku asumaan omassaan, paikat toki pistetään kuntoon ja keittiön koneet vaihdetaan toimiviin.
Totta, näinkin voi käydä. Köyrin kerran yhtä västäräkkiä joka asui pienessä, alle 20 neliön lääävässä. Sanoi ylpeänä, että on tätä vuosia maksettu mutta kohta alkaa olla voiton puolella. Hyvä kun edes mahduimme kääntymään doggi-styleen hänen pienessä sängyssään.
Itse kyllä satsasin parempaan ja uudempaan kämppään ja siksi hintakin oli melko kova. Oli astianpesukone, liesituuletin, parveke ja kunnon hissi. Mutta pienihän sekin oli ja naapuriinkin muutti koiranomistaja tupakoineen (jostain syystä lähes kaikki koiranomistajat polttavat, kertooko se jotain ko. porukasta).
Ei noita pieniä lääviä kannata omiksi asunnoiksi ostaa edes Eirasta. Yhtä vittumaista niissäkin on asua ja samat ongelmat kuin missä tahansa vanhassa lätissä.
Itse et lue kuin otsikon jos sitäkään ennenkuin vastailet viesteihin. Sanoin nimenomaan, että todellisuudessa monet vuokrakäytössä olleet murjut on pintamaalattu myyntiä varten. Niissä on tehty ehkä muutakin kevyttä pintaremonttia, kuten vaihdettu tapetit. Väittäisin, että sellainen myyjä joka on pitänyt asunnossa vuokrauunoa, ei paljon panosta myyntikuntoon laittamiseen.
Väittäisin myöskin, että pintaremontoitu (seinät maalattu, tapetit vaihdettu) myydään "vasta-remontoituna", eikä asunnonostaja ala useimmissa tapauksissa tekemään asunnolle yhtään mitään. Sitäpaitsi aloittajan mainitsemat kuoriaiset ja homeongelmat vaativat todella paljon enemmän duunia kuin joitain kevyitä remontteja.
Vuokraluukku ei aina tarkoita huonokuntoista. Oma sijoituskämppäni jota vuokraan on vastaremontoitu. Seinät on maalattu, tapetit vaihdettu, kylpyhuone laatoitettu, lattioihin laitettu uudet laminaatit ym. Samoin taloyhtiössä on tehty hiljattain kaikki isot remontit. Väittäisin, että vuokralaiseni asuu huomattavasti parempikuntoisessa asunnossa kuin monet omistusasujat.
Remonttia saa vuokra-asunnossakin tehdä. Varsinkin jos sen tekee omalla rahalla. Usein fiksu omistaja vieläpä kustantaa kokonaan tai vähintään osan siitä, koska sehän on omaisuuden hoitoa. Sillä tavoin saa myös pidempiaikaisia ja hyviä vuokralaisia. Ahne ja omistuksensa kunnosta välinpitämätön omistaja ei ansaitse ketään vuokralaista. Vanhempieni omistamassa sijoituskämpässä vuokralainen teki aikoinaan omalla rahallaan kylpyhuoneeseen merkittäviä parannuksia lupaa kysymättä, mutta se ei ole tietenkään haitannut, koska se vain nosti asunnon vuokra-arvoa seuraavaa vuokralaista silmälläpitäen.
juuri näin...
Itselläni meni niin että vuokraasunnosta omaan rivarinpätkään, ja siitä sitten kun miehulaisen löysin, muutettiin yhteen, myi oman poikamiesboxinsa, vuotta myöhemmin ostettiin omakotitalo kovan etsinnän jälkeen. Sain mukavan voiton rivarinpätkästä, ja miehellä omat voitot omasta poikamiesboxista.
Toki ostetun talonkin arvo oli ihan "mukava". Nyt lainaa n 90 000e. Talon arvo nyt n. 270 000-290 000e. Toki talon arvo on noussut 5 vuoden aikana huimasti yleisen hintatason ja tehtyjen remonttejen myötä.
Vantaalla asutaan ja olen ollut omistuasuja n. 10 vuotta. Joten mielestäni huono suoritus ollenkaan... ja ihan tälleen perusduunarina. Edelleenkin näin matalien korkojen aikana lyhennellään ylimääräistä.