Liityin hätäännyksissäni moiseen seuraan kaksi vuotta sitten. Nyt harmittaa mokoma ajatus. Ei enää kiinosta moiset marinat. Sähköpostiini tulvii jopa kymmenen viestiä, kuinka heillä on ollut ikävää.
Onhan tässä ollut ikävää muutamalla muullakin, mutta kun ei jaksa jaaritella enää moisesta asiasta. Aika on hoitanut.
Enemmänkin huolettaa että 1500 kaatui eilen tallissa seinää vasten 45 asteen kulmassa.Toinen pedaali näyttää vääntyneen, plexi ja kaatumaraudat ovat ehjät.
En vaan jaksa nostaa yksin 330 kg pyörää pystyyn. Hävettää pyytää naapureita apuun...
Onhan tässä ollut ikävää muutamalla muullakin, mutta kun ei jaksa jaaritella enää moisesta asiasta. Aika on hoitanut.
Enemmänkin huolettaa että 1500 kaatui eilen tallissa seinää vasten 45 asteen kulmassa.Toinen pedaali näyttää vääntyneen, plexi ja kaatumaraudat ovat ehjät.
En vaan jaksa nostaa yksin 330 kg pyörää pystyyn. Hävettää pyytää naapureita apuun...
Vastaukset 5
Vanhimmat
minunkin aviomieheni on leskimies...kuitenkin elämää hänkin katseli aikanaan rohkeasti eteenpäin. Eihän se poista eikä pidäkään ajatella niin että, ikään kuin sitä menneisyyttä ei olisi ollut. Sitähän ei sinulta kukaan voi viedä pois, eikä yhteisiä muistoja voi viedä kukaan ...eikä sitä mitä välillänne oli. Se on osa sinua aina. Surulle ja surutyölle on annettava oma aikansa. Eikä se tarkoita etteikö ikävä olisi tai saisi olla. Hienoa että, pääset elämässä eteenpäin...joku viisas on sen vain todennut että, meidän tulee antaa aikaa asioille ja sille että, hyväksymme tapahtuneen....Ethän sinä Hande tiedä, mitä elämämällä on sinulle vielä ehkä varattuna;)
Rohkeasti vaan kysymään naapurista apua...vitsi kuka sitä nyt 330 kg noin vaa...;))
tsau:Friidu
Kuoleehan ihmisiä joka päivä, erotaankin. Joskus tyttöjen kanssa keskustellaan äidistään.
Ei enää kaiholla, enempikin ironialla.
Hänen aikansa tuli. Yritti liikaa...
kuulostaa todella hyvältä että, voitte kaikki keskustella avoimesti. Ironiankin on silloin kun se tulee sieltä sydämestä aitoa rakkautta...
Meilläkin olen yrittänyt säilyttää mieheni vaimon tekemiä kauniita liinoja ja hänen esineitään...kundeille...jos, joskus haluaisivat itselleen...mutta, aihe vielä sellainen mistä ei helppo puhua....enkä väkisin ota mitenkään esille...Elämän on jatkuva....Kuitenkin tuossa äitienpäivää kun vietimme...niin, hyvältä tuntui minustakin kundien onnittelut itselleni;) vaikka en heidän äitinsä olekaan. Tuntui....että, olemme silti perhe...tapahtuu nyt sitten mitä tahansa. Elämä jatkuu...niin kauan kun sen on määrä jatkua itse kullakin...
tsau:Friidu
Sie oot aito, pärjäät vammasen lapsen kanssa, ainakin pärjänny oot. Pohjoskarjalaisten.
elämä opettanut hyväksymään sen mitä ei voi muuttaa ei enää pyri muuttamaan väkisin...ja sen minkä voi sen eteen sitten voi tehdäkin.Niin riittää että, tekee...ja yrittää.. Nytkin perin onnellinen kuntouspäätöksestä jonka saimme kundille vuodeksi eteenpäin.... Vaikka suru minullakin...aina. En suinkaan sitä joka päivä sydämessäni mieti....vaan yritän nauttia hyvistä hetkistä kaikin tavoin...ja aina niitä hyviä hetkiä sitten kuitenkin elämässä enemmän...Sitä voi ajatella vain....että, huonomminkin voisi asiat olla...ja onneksemme niin ei nyt kuitenkaan;)) Elämä kun opettaa monin tavoin;))
Vaikeinta minullekin luopuminen....ja sen oppinen...aina ei voi vain saada...On myös luovuttava...
Vitsi vastahan sitä jollain tavoin oppi elämään;)) ja nyt pitäisi oppia jo myös luopumaan...
tsau:Friidu