Minkä vuoksi?

Minkä vuoksi uusien autojen alustoja ei nykyään massata niin kuin ennen vanhaan?
5798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Uusien autojen massauksesta on kaikessa hiljaisuudessa luovuttu.
Ennen oli maahantuojan velvollisuus ruostesuojata autot, mutta nykyään siitä pakosta on luovuttu.
Kaikkien uusien autojen ruostumisen esto on nyt omistajan harteilla.
Volkkarit ym. konsernin tuotteet ovat yhtä heikosti suojattuja, kuin japsit.
se röpöliäinen massa ei ole ruostesuoja-aine, vaan suojaa jonkin aikaa mekaanista kulutusta vastaan, koska se massa on herkästi irtoavaa iskun seurauksena pellistä, jonka tuloksena sinne massan ja pellin väliin pääsee kosteus. Uudessa saemannissani ei ole taka-akselin kohdalla minkään näköistä suoja-ainetta pohjassa, eikä palkeissa.
Omani lähtee suojaukseen heti nyt uutena.

Äänestä
  • Täytyy puuttua tuohon sakemanni-juttuun ja kysyä millä perusteella tuollaista väität?

    Itsellä 5-vuotiaan VAG-kulkupelin alusta on aivan ensiluokkaisessa kunnossa alustan pesun jälkeen. Ei se massa mitään irtoaavaa ole vaan on ja pysyy tiiviisti kiinni - se on sentään paksua tavaraa. Lisäksi alustassa ei ole lokeroita tai taskuja mihin kura ja suola kerääntyisi. Tämä on sentään yleisesti tiedossa oleva asia - selviää samasta paikasta kuin Toytotan ruostumista koskevat tiedotkin.

    Ja kotelorakenteet on tutkimusten mukaan käsitelty myös erinomaisesti, ei tartte lisäsuojausta. Massaukseen heitetty raha menee kankkulan kaivoon ja alustan kunnon voi itse käydä toteamassa muutaman kerran vuodessa alustan pesun yhteydessä.

    Tojo on varmasti muuten hyvä auto ja pakollinen massaus pieni kulu auton hinnan rinnalla mutta silti vertailu muihin pitää perustua tosiseikkoihin.

    Äänestä

  • Sinun lausumiasi luotettavampaa tietoa ruostesuojauksen tasosta eri autoissa löytyy naapurin kielellä täältä: www.vibilagare.se/rostregistret.asp

    Saksalaiset yleensä ovat suojaukseltaan ja rakenteiden ruostumisalttiudeltaan parempia kuin japanilaiset keskimäärin, joskin Toyota on japanilaisista paras. Honda taitaa olla pohjanoteeraus. Ennen vanhaan ruosteherkkyydestään tunnettu Vectra on muuten nykymuodossaan parhaiden joukossa mitä ruostumattomuuteen tulee.

    Äänestä

Toiset autot ovat tehty kertakäyttömentaliteetilla ja jätetään suojaamatta niin menee autoja kaupaksi ja se on "suosittu".Toiset autot kuumavahataan sinkityn korin päälle ja kestävät isältä pojalle.

Äänestä
  • VW on tehty juuri noin :-D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Massa kirjoitti:

Minkä vuoksi uusien autojen alustoja ei nykyään massata niin kuin ennen vanhaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu