Eli minulla on 15-vuotias poika, joka on ensi vuonna menossa lukioon. Ongelmana on, poika ei näytä mitään itsenäistymisen merkkejä.
Hän ei ole koskaan uskaltanut olla poissa meidän (vanhempien) luota. Mummolassa pystyy olemaan muutaman päivän, mutta sitten pitää hakea takaisin. Leirikoulut, yökyläilyt sun muut ovat aivan mahdottomia.
Kaksi kertaa koulun leirikoulu jäi käymättä (Tukholma ja Pariisi), koska poika ei uskaltanut olla pois kotoa. Nämä siis 12- ja 15-vuotiaina. Rippileiri jäi myös käymättä. Lahjoimme pojan menemään sinne. Mutta siellä ei syönyt mitään ja joi vain pari lasia vettä, eikä nukkunut eikä puhunut, joten haimme hänet toisen päivän jälkeen kotiin.
Hän viettää päivänsä tietokoneella, eikä halua olla muiden ikäistensä kanssa. Kun kysyimme että haluaako hän mopon rippilahjaksi, vastaus oli ei, haluaisi mielummin upouuden ''gaming computerin''. Jäi nekin pojalta saamatta.
Koulu kumminkin sujuu ihan hyvin, keskiarvo on noin kasi.
Poika on sanonut että haluaisi asua loppuelämänsä meidän kanssa. Pitäisikö huolestua? Kolmen vuoden päästä täysi-ikäinen poika sanoo tämmöisiä!

Vastaukset 3
Vanhimmat
En usko, että se on pysyvää. Ite olin 15-vuotiaana kyllä kavereiden kanssa, mutta rippikoulussa tuli ongelmia ku olisi pitäny olla viikko siellä. Nyt on asiat kuitenki muuttunu 19-vuotiaana ja oon usein yötä poissa kotoa.
lienee taas yksi trolli trollien joukossa
poika ei aikanaan halunnut leiririppikselle vaan päivärippikouluun mahdollisimman lähelle. Alakoulun aikana oli kerran liikuntaleirillä pikkuveljen ja tämän kaverin kanssa. Sukulaisyökyläily mahdollisuuksia ei ole ollu, koska isovanhemmat niin iäkkäitä. Eli enne armeijaa ei juuri ollut poissa kotoa.
Mutta tttöystävä löytyi, armeija tuli käytyä, työpaikka löytyi ja yhteinen koti saman tytön kanssa. eli elämä on mallillaan nyt.