Nihkeää mobilisteja kohtaan??

hämmästynyt--,,

Onko joka alueella nihkeyttä mobilisteja kohtaan? Ei millään meinaa löytyä kiinnostusta maalata kahta kuplan lokasuojaa. Kaikki kiertelevät ja kaartelevat. Miksiköhän?

3

567

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cx

      Tunnen yhden automaalarin ja usein homma menee niin,että asiakas tulee ja tiedustelee hintaa vaikkapa tälläiselle "pikku" hommalle. Pohjat asiakas haluaa tehdä itse,ruostesuojausta ei tietysti ole osassa ikinä ollutkaan eikä tehdä nytkään,mutta monen vuoden takuu pitäisi työlle saada. Ja värin pitää olla tismalleen sama kuin muussa autossa,jota ei ole edes nähty. Eikä se tietysti saisi oikein mitään maksaakaan; harrastuspohjalta pitäisi tehdä työtä, josta maalari hankkii sen jokapäiväisen leipänsä. Lisäksi se osa on ehkä vielä valmiiksi pohjamaalattu, mutta ei mitään tietoa millaisella maalilla (jotain purkkispraytä se oli Motonetistä).
      Mutta kyllä asiallisesti tehtävä työ, josta maksetaan myös asiallinen hinta, pitäisi hoitua. Voihan olla syitä, joiden vuoksi maalari jostain syystä ei kehtaa suoraan sanoa asiakkaalle että kiitos ei tälle työlle.

      Rohkeasti vain kyselemään,kyllä ammattilainen homman hoitaa,jos et ensimmäiseksi sano että pitää olla halpa ja hyvä :)
      Mainostaahan noissa alan lehdissäkin jotkut,niin eikö ne ainakin ota tuollaisenkin homman.

      • PaintMaster

        Edellinen kirjoittaja jo aika hyvin kiteyttikin tämän asian - työ ei tosiaan saisi maksaa mitään, "mobilistin" vuodatuksia ja valitusta pitäisi olla kuulemassa päiväkausia ja nuo "pohjatyöt" itse tehtynä ovat kyllä oikea legenda ! - ja tietysti lopputulos on aina maalarin vika jota "mobilisti" jaksaa mainostaa lakkaamatta. Näistä syistä hinnoittelen tällaiset työt aina niin, että varmasti en niitä joudu ottamaan....


      • hämmästynyt__,,
        PaintMaster kirjoitti:

        Edellinen kirjoittaja jo aika hyvin kiteyttikin tämän asian - työ ei tosiaan saisi maksaa mitään, "mobilistin" vuodatuksia ja valitusta pitäisi olla kuulemassa päiväkausia ja nuo "pohjatyöt" itse tehtynä ovat kyllä oikea legenda ! - ja tietysti lopputulos on aina maalarin vika jota "mobilisti" jaksaa mainostaa lakkaamatta. Näistä syistä hinnoittelen tällaiset työt aina niin, että varmasti en niitä joudu ottamaan....

        kysellä tutuiltakin kuten minä tein ja nythän se kupla alkaa näyttää ihan alkuperäiseltä kuten uutena. Ihan kiva nauraa fuck maalareille kun tutun kautta sain halvalla ja hyvää. Heh, heh, en koskaan vie suoraan maalarille vaan käytän jatkossakin tuttua luotettavaa henkilöä. Lokasuojat tuli maalattua todella hyvin ja lisäksi massaus ja paikalleenasennus ja lisäksi vielä alustan massaus hiekkapuhalluksen jälkeen. Aivan loistavaa työtä ja lisäksi kaikinpuolinen tarkistus ja korjausmaalaus pohjatöiden jälkeen vaikka en pyytänytkään.

        Eli mitä tästä opimme: Älä koskaan vie ammattimaalaamoon jossa ei osata kertoa noin kustannustakaan vaan puhutaan utopistisista summista. Yksi fuck korjaaja jutteli jopa 2000 eurosta vaikka kyseessä oli kaksi lokasuojaa ja päivitteli, että voi mennä jopa 10 tuntia ja kun tuntipalkka on 45 euroa niin siitä vois laskea. Tuolle fuck korjaajalle en ikimain vie autoa. Päivitteli sitä, että pultit voi olla ruosteessa ja vie aikaa, mutta tuo tuttuni joka irroitti lokasuojat käytti aikaa ½ tuntia hommaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      96
      941
    2. 59
      868
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      67
      675
    4. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      635
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      61
      632
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      552
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      538
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      24
      512
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      478
    10. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      44
      474
    Aihe