Olen nyt saanut testattua Eeseitenvitosen navigointiominaisuudet, ja siltä näyttää, että tulee toimimaan hyvin tosikäytössä, joka on kuukauden kuluttua ulkomailla.
Kohdemaiden kaupunkikartat löytyvät a.o. paketeista siinä kuin Suomenkin, ja satelliitit tiemmä kulkevat tasapuolisesti kaikkienmaiden yli :)
Kuluvapaa navigointi näyttää olevan täysin varteenotettava vaihtoehto, jopa 30 sekunnissa löytyy toisinaan riittävä määrä satelliitteja, toisinaan kestää kauemmin. Näyttää riippuvan säistä. Eikähän Assistentin käyttäminenkään ihan kohtuuttomia maksa.
Pari pientä fibausta on sattunut. Autokäytössä (ts. moottoripyöräkäytössä laite taskussa ja kuulokkeet korvilla kypärän alla) kokeilin ajaa vastoin ohjeita. Erään kerran ohjelma meni sekaisin siten, että se ajatti ylimääräisen silmukan. Siinäkin se kyllä oma-aloitteisesti ohjasi lopulta oikealle tielle. Oletan tämän fibauksen aiheutuneen siitä, että poikkeamiseni ajo-ohjeesta ei ollut kovin suuri, käännyin vain vasemmalle yhtä risteystä liian aikaisin, kun oikea risteys olisi ollut 250 m päässä. Ja että tämä todella johtui jostain eikä ollut ihan mielivaltainen juttu, tuli todistettua, kun ajoin saman reitin toiseen kertaan ja sama ylimääräinen silmukka tuli ajettavaksi. Sitten ajoin sen kolmannen kerran, tällä kertaa täysin ohjeiden mukaisesti. Nyt opastus toimi moitteetta :)
Toinen fiba on, että ääniohjaus ei toimi kävelytilassa. Tosin se ei taida olla vika vaan ominaisuus; en ole havainnut että missään Nokian ohjeissa olisi sitä edes luvattu (vaikkakin ohjeet ovat niin huolimattomasti tehdyt että niissä ei läheskään kaikkiin tarpeellisiin seikkoihin edes kajota, vaikka manuaalilla on paksuutta kuin Päätalon muistelmilla).
Polkupyöräillessä laite toimii kummassakin, sekä ajo- että kävely-tilassa. Ajotilaa tekee mieli käyttää, koska laite huutelee taskusta päin ohjeita, kuuluen ihan selvästi ilman kuulokettakin. Puutteena on se, että tässä tilassa opastus jättää huomioimatta kevyen liikenteen väylät, ja opastaa vain autoilukelpoisia teitä.
Ilmeisesti ajotila vaatii jonkin miniminopeuden, sillä ihan kävelyvauhdissa mitään ohjeita ei kuulunut.
En tosin voi kuvitellakaan että opastusta tarvittaisikaan jatkuvasti, onhan sitä sentään johonkin osattu paperikarttojenkin kanssa, jopa ilman niitä. Joten valmistaudun ihan suosiolla pitämään laitetta rannehinasta kädessäni silloin milloin tarve vaatii.
Kaiken kaikkiaan olen ostokseen tyytyväinen, sillä kaiken kruunaa qwerty-näppäimistö, jolla on varmastikkin paljon rattoisampaa kirjoitella cszh-yhdistelmiä Puolassa, Slovakiassa ja Checkissä, miksei myös Itävallassa, kuin ennakoilvalla tekstinsyötöllä numeronäppäimistöltä :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
"Kuluvapaa navigointi näyttää olevan täysin varteenotettava vaihtoehto, jopa 30 sekunnissa löytyy toisinaan riittävä määrä satelliitteja, toisinaan kestää kauemmin. Näyttää riippuvan säistä. Eikähän Assistentin käyttäminenkään ihan kohtuuttomia maksa."
Siis mikä "vaihtoehto". Mun käsittääkse se on ainoo mitä kantsii käyttää, assistoidun tilan käyttämisestä en ole huomannut muita seurauksia kuin kohtuuttomia kuluja; datalaskuri alkaa raksuttaa kuin taksin mittari ja, varjele rannat jos sulla ei ole jotain datapakettisopimusta, silloin turhia datoja sinkoilee kännykkääs x€/Mb- periaattella hinnoiteltuna. Mitään mainittavaa nopeutumista en oo havainnu.
Kantsii kytkee pois päältä kaikki mahollisuuvetkin datasiirtoon silloin ku meinaa pääasiassa navigoida.
Oletko asentanut tämän uusimman Ovi Kartat version? Siinä tulee myös ääniohjattu kävelysuunnistus mukana. Ihan kätevä, mutta se syntetisaattoriääni mikä neuvoo siinä on kyllä äänensävyltään tietyissä painotuksissa karmaiseva. Mutta muuten se on kyllä aika kätevää, pitäis toimia myös pyöräilyssä, kun se ottaa huomioon nämä kevyenliikenteen väylätkin.
Minä ja eräs kaverini emme saaneet mitään puheohjausta kävelytilaan.
Itse asiassa ei Nokia sitä ole meille luvannutkaan; ostmani E75:n mukana tuli manuaali jossa ei tunnetut koko Ovi kartastoa, vaan siellä oli tyrkyllä NokiaMaps tms., ja maksullisuudesta mainittiin. Sen piti oppaanmukaan olla vain muutaman päivänkoekäytössä ilmaisena, sen jälkeen oli määrä suunnistaa lisenssikauppaan:(
Tuo paljastui toki turhaksi uhkailuksi, ja ilmaiset Ovi-kartat olivat tulleetkin näille meidän malleillemme mahdollisiksi ladata tässä aivan hiljattain, oliko huhtikuussa...
Veikkaisin, ttä kysymys on siitä että Sinun N-sarjan puhelimesi kuuluu niihin armoitettuihin jotka ovat alun perinkin sillä Ovi-tuettujen listalla ilman että Suitea tarvitsee jakea jostain ynnämuiden luettelosta, ja siihen sitten kuuluu tuo mainitsemasi puheopastus.
Minä ja tuttavani olemme kyllä tutkineet OviSuite varaston tarkoin ja menettäneet toivomme puheopastuksen löytymisestä :(
Jos kuitenkin joku osoittaa meidän olevan väärässä, olemme siitä pelkästään kiitollisia :)
No ennen kuin Nokia oli listannut ohjelmistopäivitykseeni tuon minulle tarkoitetun version Ovi kartoista, latasin sitä ennen E52:n version Nokian sivuilta. Nämähän kaikki S60-sarjan puhelimet on aikalailla samanlaisia, joten sen takia sitten latasin tuon ensitteeks, ja hyvinhän se toimi ja kävelyääniopastus siinäkin muistaakseni oli. Ootko selannut sieltä sen karttaohjelman asetuksista kohdasta suunnistuko vai navigointiko se nyt oli (no kuitenkin), siellä pitäis olla kohta sekä ajo- että kävelyopastuksen ääniksi?