Haivaara?

Onko Portugalin rannat suojattu verkoilla tai muilla vastaavilla jos haita siellä päin liikkuu? Luin että ainakin Valkohaita esiintyy myös siellä. Kiitos jos joku tietää. Olen menossa itse Albufeiraan.
54757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen viettänyt lyhyempiä ja pidempiä aikoja Portugalissa 16 vuoden ajan ja niistä asunut maassa vakituisesti viimeiset kolme vuotta. Minulla ei ole havaintoa, että haivaarasta olisi koskaan kirjoitettu tiedotusvälineissä. Se, että haita on tavattu jonkun alueen vesissä, ei tarkoita sitä, että hait hakeutuisivat rantavesiin ja olisivat vaaraksi ihmisille. Azorien vesialueella on havaintoja 38 hailajista, joista muutama on vaarallinen ihmiselle, mutta haivaara on silti olematon. Suurempi todennäköisyys on törmätä meduusaan ja Portugalin sotalaivaan.

Läntisessä Algarvessa, johon Albufeira kuuluu, on viime aikoina vaaraa ollut hauraista rantatöyräistä. Viime kesänä yksi sellainen sortui äkillisesti surmaten viisi auringonpalvojaa. Toinen riski ovat arvaavattomat aallot, jotka Portugalin rannikolla tempaavat mukaansa vuosittain 5-10 henkilöä.

Äänestä
  • kiitos tiedosta. olo on nyt helpottunut

    Äänestä

no ei ole ylätys et teinityttö on halkastu ku hain syy

Äänestä

Rantoja ei ole suljettu verkoin eikä voi sanoa että rannoilla olisi haivaaraa. Haita on kuitenkin joka lähtöön. Jättiläishaista joka kasvaa n. 6 metriseksi voi usein tehdä näköhavaintoja hyvinkin lähellä rantaa, mutta on vaarallinen ainoastaan planktonille. Havainnot haista ja valaista ovat lisääntyneet viime vuosien aikana.
Artikkeli muutaman vuoden takaa, silti ajankohtaine ja varsin hyvin kirjoitettu:

http://www.algarveresident.com/42532-0/algarve/sharks-off-algarve-not-dangerous

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sirkku50 kirjoitti:

Onko Portugalin rannat suojattu verkoilla tai muilla vastaavilla jos haita siellä päin liikkuu? Luin että ainakin Valkohaita esiintyy myös siellä. Kiitos jos joku tietää. Olen menossa itse Albufeiraan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu