Taivaspaikkaa

Olipa tänään Kuhmon torilla hilpeä meininki. Siellä mummot ja papatkin kävivät ottamassa selkoa kuinka sinne taivaaseen varmimmin pääsee.
221737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

pääse. Joudut menemään käärmeiden ja petojen vartioimasta portista sisään, jossa on myrkyllinen ja tulinen meri.. Isosta telkasta näytetään aluksi sinun kaikki toilailut elävässä elämässäsi...

Äänestä
  • kysyvät ensin käyttajä tunnusta ja salasanaa. Näin kirkko säästää...
    http://eroakirkosta.fi/

    Äänestä

Saastan ja puhtaan välillä on juopa joka erottaa toisistaan ikuisuuksiin. mutta se saastainen voi puhdistua!

Äänestä
  • Valitkaa uusi pastori. Karhunpolulta löytyy hurskaita laulumiehiä, jotka osaavat tarpeen vaatiessa myös saarnata viinan iloista ;)

    Äänestä

  • Erosin kirkosta ja olisin sen tehnyt jo ennen kuin minut olisi kastettu, jos vain olisi vauvalta kysytty. Pienenä lapsena jo jouduin kärsimään kirkon kellon äänistä ja jumalanpalveluksista radion välityksellä. Miksi pieni ihmislapsi yritetään aivopestä jo ihan vauvasta pitäen tähän kirkollisverolla huijattavaan näytelmään? Rippikouluissakin syyllistetään nuorta, joka tuskin on tehnyt pahempaa syntiä kuin nämä pappismiehet, jotka heitä pelottelevat saatanalla. Pitänee mennä pian liftaamaan, jospa se jeesuspussi ottaisi kyytiin.

    Äänestä

  • Se sinun syntisi? Kirjoituksesi paljastaa ne sinun syntisi.

    Äänestä

  • pussikuski kirjoitti:

    Erosin kirkosta ja olisin sen tehnyt jo ennen kuin minut olisi kastettu, jos vain olisi vauvalta kysytty. Pienenä lapsena jo jouduin kärsimään kirkon kellon äänistä ja jumalanpalveluksista radion välityksellä. Miksi pieni ihmislapsi yritetään aivopestä jo ihan vauvasta pitäen tähän kirkollisverolla huijattavaan näytelmään? Rippikouluissakin syyllistetään nuorta, joka tuskin on tehnyt pahempaa syntiä kuin nämä pappismiehet, jotka heitä pelottelevat saatanalla. Pitänee mennä pian liftaamaan, jospa se jeesuspussi ottaisi kyytiin.

    Meitä peloteltiin rippikoulussa ryssillä ja suolenpätkillä. Ainoaa asiaa, mitä sielläkin kuuli.

    Äänestä

  • Eiköhän pappikin, myös kirkkoherra ole ihan saa liha ja verta kuin sinäkin. Jos et ole koskaan möhlinyt, uhohtanut ja olet onnistunut olemaan täydellinen, jatka arvostelua. Vai oletkon jo niin hankala ettei siinua kukaan edes noteeraa tai uskalla arvostella.

    Äänestä

Meininki jatkuu samoin lijoin klo 16.00. Sininen Jeesus-bussi on myös paikalla. Jeesus kristus on se varmin ja ainoa tie taivaaseen!

Äänestä
  • kirkkoherran tehtävä ole keskittyä olennaiseen eli, sielujen pelastumiseen, lkoonkin sitten vaikka jeesusbussi ja englantilainen vosu-ukko hänen kaverinaan? Onko se oleellista että hän kulkee juhlissa jos sen ajan voi käyttää omaan perheeseen tai vaikkapa evankeliumin sanan levittämiseen? Voi teitä raukkoja, kun ajan rajan tuolla puolen huomaatte, ettei se pelastanutkaan kun lapsena kastettiin...

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    kirkkoherran tehtävä ole keskittyä olennaiseen eli, sielujen pelastumiseen, lkoonkin sitten vaikka jeesusbussi ja englantilainen vosu-ukko hänen kaverinaan? Onko se oleellista että hän kulkee juhlissa jos sen ajan voi käyttää omaan perheeseen tai vaikkapa evankeliumin sanan levittämiseen? Voi teitä raukkoja, kun ajan rajan tuolla puolen huomaatte, ettei se pelastanutkaan kun lapsena kastettiin...

    Onko Kuhmossakin ateistit jo liikkeellä? Tietysti pitää vastustaa oikeita sanajulistajia.Sehän on paholaisen tehtävä ettei vain kukaan tulisi uskoon ja pelastuisi.
    Kiitos kirkkoherralle ja kaikille ja kaikkien seurakuntien työntekijöille." Taivas on uskoni määrä, matkalle en tahdo jäädä."

    Äänestä

  • kuulijat kirjoitti:

    Synnit poistuvat vain viinaa juomalla ja akkaa panemalla. Vaviskaa ja tulkaa hänen herransa tykö, sillä pullosta se totuus löytyy.( Matteuksen i3.psalmi666.jae)

    Äänestä

  • Juhannes Kastaja kirjoitti:

    Synnit poistuvat vain viinaa juomalla ja akkaa panemalla. Vaviskaa ja tulkaa hänen herransa tykö, sillä pullosta se totuus löytyy.( Matteuksen i3.psalmi666.jae)

    Kuules irvailija. Kukaan viinamäen mies ja kaljaveikko ei edes pysty akkaa panemaan. Ne ovat imppoja ja keuhkotkin työntävät jo pelkkiä saasteisia savuja ilmoille.

    Äänestä

  • yks vastaan tullut kirjoitti:

    Kuules irvailija. Kukaan viinamäen mies ja kaljaveikko ei edes pysty akkaa panemaan. Ne ovat imppoja ja keuhkotkin työntävät jo pelkkiä saasteisia savuja ilmoille.

    jos sattuu laita puolen kulkijalla kyrpä seisomaan tai tavan työttömallä..yks vastaan tuleen tontin laidalla..ruokkissella..kattoon .. kun muru "ottaa ottaa aurinkoa"..suun kautta..?siinä hymy hyytyy..
    kait..!

    Äänestä

  • kuulijat kirjoitti:

    Onko Kuhmossakin ateistit jo liikkeellä? Tietysti pitää vastustaa oikeita sanajulistajia.Sehän on paholaisen tehtävä ettei vain kukaan tulisi uskoon ja pelastuisi.
    Kiitos kirkkoherralle ja kaikille ja kaikkien seurakuntien työntekijöille." Taivas on uskoni määrä, matkalle en tahdo jäädä."

    niinhän ne lapset pienenä laitetaan uskomaan joulupukkiinki. Miksei sitten vaikkapa jeesukseen tai vaikka muhammediin yhtälailla. Minäkin uskoin joulupukkiin pienenä ihan oikeasti. Uskoisin varmaan vaikka haltijoihinkin jos olisi koko lapsuus niistäkin saarnattu. Näinhän se homma etenee ja uusia jäseniä kirkkoon saadaan lisää.

    Kannattaa miettiä että raamattukin on luotu aikana jolloin väki oli huomattavasti yksinkertaisempaa ja uskonnon avullahan on yksinkertaiset helpompi pitää kurissa kun kertoo että joudut helvettiin kun tapat jonkun tms.. Nykyaikaiselle tervejärkiselle ihmiselle on jo itsestään selvää ettei tappaminen, varastaminen tms. voi olla oikein. Kuinkas se jesse ja jumala ilmestyivät joskus tuhansia vuosia sitten ihmisille varsin tiuhaan tahtiin mutta eivätpä ole antaneet itsestään kuulua mitään näin nykyaikana?

    No, vuosien aikana olen nyt säästänyt kirkon lisenssimaksuissa erottuani varmaan jo tuhat euroa ainakin. Silloni tällöin kun laittaa johonkin hyvään keräykseen rahaa niin tulee hyvälle mielelle koska rahat menevät oikeasti hyvään tarkoitukseen eikä raamattujen ostoon johonkin afrikkaan. Tai kirkon ylläpitoon johon verosta suurin osa kuluu.

    Äänestä

  • dfghjklytredfghjk kirjoitti:

    Raamatussa sanotaan Jeesuksen sanat: Te tulette tietämään onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani.
    Rohkenetko arvostella sitä mitä et tunne ja mihin et ole täysin sydämin perehtynyt.
    Vain puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan. Sinä päivänä kun ymmärrät Raamatun Pyhyyden silmäsi avautuu näkemään ja korvasi kuulemaan myös kunnioittamaan Totuuden Pyhää Kirjaa. Pilkkaajalle on Jumalakin pilkallinen niin että ihminen pysyy sokeudessaan. Ei Jumala ketään väkisin pelasta, vaan sinulla on oltava vastaanottava sydämen asenne. Kirjan lopussa varoitetaan sanan muuttamisesta, Jumala on kiivas Jumala joka ei salli sanaansa runneltavan. Mitä kirjaan on kirjoitettu, se tulee tapahtumaan uskot sen tai et, se ei riipu missään määrin ihmisestä ja hänen päätelmistään.
    Tätä sanaa Jumalan luoma pieni ihminen rohkenee rienata ja kuvittelee itsensä suuremmaksi Jumalaa.
    Kun elämme maailmassa tarvitaan varoja myös Jumalan temppeliin jossa sanaa julistetaan. Pappikin on elantonsa ansainnut miten se on niin vaikeaa ihmisen käsittää?

    Äänestä

  • herää ihminen kirjoitti:

    Jos ei ole vielä selvinnyt taivasbiletti, niin se on henkilökohtainen elävä suhde Herran Jeesuksen Kristusken kanssa. Ota Hänet vastaan ja luovuta ehdoitta elämä rukouksessa Vapahtajan käsiin.

    Älkää vastustako evankeliumin työtä. On suuri kiitosaihe, että Kuhmossa seurakunnat ovat löytäneet toisensa ja voimme sulassa sovussa julistaa evankeliumia.

    Äänestä

  • herää ihminen kirjoitti:

    Raamatussa sanotaan Jeesuksen sanat: Te tulette tietämään onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani.
    Rohkenetko arvostella sitä mitä et tunne ja mihin et ole täysin sydämin perehtynyt.
    Vain puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan. Sinä päivänä kun ymmärrät Raamatun Pyhyyden silmäsi avautuu näkemään ja korvasi kuulemaan myös kunnioittamaan Totuuden Pyhää Kirjaa. Pilkkaajalle on Jumalakin pilkallinen niin että ihminen pysyy sokeudessaan. Ei Jumala ketään väkisin pelasta, vaan sinulla on oltava vastaanottava sydämen asenne. Kirjan lopussa varoitetaan sanan muuttamisesta, Jumala on kiivas Jumala joka ei salli sanaansa runneltavan. Mitä kirjaan on kirjoitettu, se tulee tapahtumaan uskot sen tai et, se ei riipu missään määrin ihmisestä ja hänen päätelmistään.
    Tätä sanaa Jumalan luoma pieni ihminen rohkenee rienata ja kuvittelee itsensä suuremmaksi Jumalaa.
    Kun elämme maailmassa tarvitaan varoja myös Jumalan temppeliin jossa sanaa julistetaan. Pappikin on elantonsa ansainnut miten se on niin vaikeaa ihmisen käsittää?

    oli sinulla hyvä asiallinen kirjoitus, kiitetään me jumalan työtä meissä että olemme pelastuksen piiriin päässy ja ilotkaamme joka päivä. raamattu on kirja jonka sisällön luojamme on halunnu antaa meille tiettäväksi ja antanu uskonkin ottaa sisältö vastaan. pysykäämme pilkulleen raamatun sanan opissa, ja pysymme lunastajamme viitoittamalla tiellä. yksi kaste, yksi usko, yksi jumala. kaikki on lahjaksi saatu ja pysykäämme siinä kasteen ja hyvän omantunnon liitossa jonka kolmiyhteinen jumala on meille antanu.

    Äänestä

suutari pysyköön lestissään, sanon minä.

Äänestä

Ei kyllä pääse kuin kuin yhtä tietä pitkin ja tämä tie on Jeesuksen Kristuksen viitootama kärsimyksen tie Golgatan kummulta.

Kaikki muut keinot ja tiet ovat poissuljettuja.

Äänestä

Naulitsen itseni ko. tilaisuuden aikana ristille. Nykytekniikka mahdollistaa tämän homman, naulapyssyllä päästelen eri puolille kehoa ja taivaaseen kohoan. Takaisin en tule.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kaupittelemassa kirjoitti:

Olipa tänään Kuhmon torilla hilpeä meininki. Siellä mummot ja papatkin kävivät ottamassa selkoa kuinka sinne taivaaseen varmimmin pääsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu