Onko Nipa ihan bimbo? Jos hän on kerran suurella julkisuudella mennyt Dianansa kanssa naimisiin, niin miksi hän ei kunnioita Dianan omaa elämää vaikka ero tulisikin: Luuleeko hän että tosiaankin on vain yksi syyllinen avioeroon? aina on kaksi osapuolta. Jos hän on niin itseään täynnä, ettei anna vaimolleen mitään, niin miksi ei edes lasten etua voisi sen verran ajatella, että heidän äidillään olisi sama nimi kuin lapsilla?? Onko äijällä muuta kuin oma napa (tuijotettavanaan) ollut siinäkään vaiheessa kun lapsensa alulle laittoi. Kannattaisi nyt tässä kun lapsillakin on vaikeaa, ajatella edes jotenkin heidänkin tulavaisuuttaan!!!
Neumann törppö...
Lasten etu ensin
2271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
lehdestä täytyy kuvansa löytää jotta täällä Möttöslandissa noteerataan julkkikseksi?
Viime vuosina ainakin minua on ihmetyttänyt miten usein tästä "Nipasta" on ollut pikku juttuja iltapäivä- ja juorulehdissä. Hän on muusikko, mutta uutiset eivät ole viime vuosina liittyneet juurikaan musiikillisiin saavutuksiin, vaan täysin muuhun hömppään. Kuinka lehdistö muka oma-alotteisesti voisi olla näin kiinnostuntut tällaisesta "has-been" muusikosta?
Tässä on havaittavissa samaa, kuin Mikko Alatalossa silloin kun suosio laski. Piti itse soitella lehtiin, ja kertoa "uutisia" itsestään. Homma rauhottui vasta kansanedustajuuden myötä.
Kun Suomessa on parin viimeisen vuosisadan aikana sukunimeä muutettu, on sen suunta ollut ulkomaalaisesta suomalaiseksi. Se, että nimeää itsensä studiomikrofonin merkin ( Neumann ) mukaan on hienostelua ja halua kätkeä tavisjuuret. Eikös Neumann muuten ole rekisteröity tavaramerkki?