Kolmisen vuotta vanha Kaon (kaapeli) on alkanut tökkiä viime aikoina enemmän kuin pahasti. Viimeiseen viikkoon tallennus ei ole onnistunut, vaan antaa herjan "tallennus epäonnistui". On kokeiltu tallentamista sekä epg:n kautta kuin record-nappulasta, molemmista tulee sama virheilmoitus.
Ennen tätä boksi alkoi tarkistella kovalevyä tiuhaan tahtiin, muutaman kerran päivässä pahimmillaan. Muutakin tökkimistä on esiintynyt, mm. nauhoitetta kelatessa boksi saattaa sammahtaa itsestään.
Onko mitään tehtävissä - vai lähdemmekö uuden digiboksin ostoon? :(
Ennen kuin pyydätte tarkistamaan loop-johdot ym, sanottakoon, että kaikki mahdolliset antennit ja piuhat on tarkistettu, eikä boksia ole liikuteltu paikoiltaan vuoteen. Meillä ei ole myöskään kotieläimiä tai lapsia, jotka olisivat voineet irrotella johtoja paikoiltaan.
Kiitokset avusta jo etukäteen!

Vastaukset 9
Vanhimmat
että boksin kiintolevy alkaa olla tiensä päässä, sen kovon voi vaihtaa itsekin koska ovat samanlaisia kovalevyjä kuin tietokoneissakin. Mutta tää on siis vaan villi arvaus, voi toki johtua boksin emolevyn elektroniikastakin noi häiriöt.
Kokeile toimiiko pip kuva. Eli vasempaan ylä laitaan pitäisi tulla pieni kuva .Jos on vain mustaa niin silloin toinen viritin on rikki. Toinen pointti on se että onko kovalevy täynnä? Paljonko laite näyttää että on vielä tila jäljellä? Tuo kelatessa sammuminen liittyy kaukosäätimeen.
Tarkoittanet TV.tä pip kuvalla koska boxissa ei ole pip kuva toimintoa,eikä kaikissa televisioissakaan.
Kaonissa on pip kuva toiminto.
kyllä löytyy pip kuva kaonista kaukosäätimessä ylhäällä lukee PIP jossa 4 nappulaa "eristetty" suorakaiteen muotoisella viivalla
pip kuva ei toimi jos tallennus tai toisto päällä..tämä muissakin merkeissä
Irrota tepseli seinästä..välillä.mulla on kerran tehny sen kun meni pimeeks ja ilmotti HDD virheestä,sitten se kysy että alustatetaanko kovalevy..no meikäläisellä välähti ja en painannu ok nappulaa sillä eikös kovalevyn alustus pyyhi kaikki kovalevyltä.sitten nappasin tepselin seinästä ja annoin olla muutaman sekan irti,sit takas ja yllätys yllätys,tähänkin "vikaan"tepsi taas tuokin konsti.kaikki oli taas normaalisti niinkuin ei olisi mitään tapahtunutkaan.kaonit saa yleensä korjattua tolla konstilla.ja peli on taas kovassa käytössä.1v vanha kuin uusi vielä
Kovalevy oli vain puolillaan, PIP-kuva-vinkkiä emme ehtineet edes pähkäillä ja johtoa oli kiskottu irti useampaan otteeseen. Mutta sitten sain vihjeen jota ei oltu huomattu tähän hätään kokeilla; tehdasasetusten palauttaminen toimi! Ainakin hetkellisesti, boksi on nyt toiminut kiltisti viimeiset 1.5 vuorokautta. Katsellaan nyt sitten kuinka jatkossa käy.
Kiitokset kaikille osallistuneille neuvoista - ja hyvää alkanutta kesää! :)
Tehdas asetusten palautus tai virran katkaisu(seinästä) korjaa yleensä tuollaiset häiriöt.Jos se ei auta niin silloin tietää että joku oikea vikakin löytyy laitteesta.