luimisteleva koirani

2 vuotias uros villakoira, joka on ollut meillä nyt noin puolivuotta käyttäytyi aluksi ihan "normaalisti", mutta nyt siitä
on tullut hyvin arvaamaton ja säikky. Se alkaa yhtäkkiä luimistella ja murista ja on käynyt pari kertaa äkkiarvaamatta
kiinni käteen tai jalkaan. Aamuisin hampaat usein kalisevat ja koira kulkee häntä koipien välissä kuin häpeillen.
Olemme kohdelleet sitä hyvin ja vain silloin, kun se on käynyt kiinni , olen laittanut sen selälleen ja komentanut tiukasti.
Koira tulee aamulla iloisena sänkyyn "herättelemään"ja työntyy hellästi kainaloon ja on maailman suloisin.
Yhtäkkiä sen käytös saattaa muuttua hyvin epäluuloiseksi ja se piiloutuu esim pöydän alle.
Voisiko olla kyseessä joku sairaus vai onko koirani luonnevikainen...
1233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuttavani koira käyttäytyi aikanaan myös arvaamattomasti ja agressiivisesti ihmisiä ja omaa perhettään kohtaan ilman varsinaista syytä. Myöhemmin koiralta löydettiin kivulias kasvain.

Kipeä koira voi olla arvaamaton ja pelokas. Suosittelin, että käyttäisitte koiraanne ainakin varmuuden vuoksi eläinlääkärin tutkittavana, että jos taustalta löytyy jotain niin sen voi ajoissa hoitaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Quicko kirjoitti:

2 vuotias uros villakoira, joka on ollut meillä nyt noin puolivuotta käyttäytyi aluksi ihan "normaalisti", mutta nyt siitä
on tullut hyvin arvaamaton ja säikky. Se alkaa yhtäkkiä luimistella ja murista ja on käynyt pari kertaa äkkiarvaamatta
kiinni käteen tai jalkaan. Aamuisin hampaat usein kalisevat ja koira kulkee häntä koipien välissä kuin häpeillen.
Olemme kohdelleet sitä hyvin ja vain silloin, kun se on käynyt kiinni , olen laittanut sen selälleen ja komentanut tiukasti.
Koira tulee aamulla iloisena sänkyyn "herättelemään"ja työntyy hellästi kainaloon ja on maailman suloisin.
Yhtäkkiä sen käytös saattaa muuttua hyvin epäluuloiseksi ja se piiloutuu esim pöydän alle.
Voisiko olla kyseessä joku sairaus vai onko koirani luonnevikainen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu