Kilroy

Onko kellään tietoa Kilroy-nimisestä välittäjäfirmasta.
Toimii myös Suomessa ja saa kertomansa mukaan rahoituksensa kohdeyliopistoiltaa eli niiltä yliopistoilta, joihin he opiskelijoita välittävät. Järjestelyt ovat suomalaiselle opiskelijalle ilmaisia. Yliopistot tosin maksavat tietyn summaan per lukukausi kohdemaasta riippuen.
Kysymyksiä
1) Ovatko kohdeyliopistot sellaisia, jotka eivät muutoin saa opiskelijoita.
Suomessa tunnetujen yliopistojen ei tartte opiskelijoita houkutella erikseen.
2) Vastaavatko tutkinnot Suomen tutkintoja ja ennen kaikkea, mitkä ovat työnsaantimahdollisuudet?
3) Mille aloille voi käytännössä Kilroy:n kautta päästä. Mm. taloustieteissä taso vaihtelee hurjasti eri puolilla maailmaa.
4) Kilroy:n kotisivuilla mainitaan stiopendiasiat.Kuinka realistista niiden saanti on, esim. urheilussa tai kultuuri alalla menestyneille.
Kiito tiedoista ja mielipiteistä jo etukäteen.
3601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tästä firmasta on kyselty aiemminkin, selailepa aikaisempia keskusteluita, niin löydät viestejä aiheesta.

Olen edelleen sitä mieltä, mitä tuolla aiemminkin, eli on fiksuinta hakeutua ulkomaiseen yliopistoon itsenäisesti. Syynä ihan vain se, että tuollaisten välittäjäfirmojen valikoimissa on todella pieni osa maailman yliopistoista ja itse etsimällä voit saada laajemman kuvan maailman yliopistoista ja siitä, mikä sinulle sopii parhaiten. Itsenäinen tiedonhaku vaatii enemmän perehtymistä asiaan, mutta maksaa takuulla vaivan. Jos sitten kuitenkin päädyt eri yliopistojen vertailun jälkeen johonkin Kilroyn tai muun välittäjän tarjoamaan yliopistoon, niin mikäpä siinä sitten, onhan se tietysti mukavaa, kun joku muu hoitaa puolestasi sen, minkä itsekin voisi tehdä hieman vaivaa näkemällä. Joku varmaan hermostuu tästä, mutta seison tämän takana 100%, sillä olen itse hakeutunut itsenäisesti ulkomaiseen yliopistoon ja tiedän siis kokemuksesta, ettei se ole mitään rakettitiedettä tai edes kovin monimutkaista. Eli herneet pois nenästä :)

En tunne kaikkia tuon firman tarjoamia yliopistoja, ainoastaan osan, ja voisin sanoa, että ainakin jotkut niistä houkuttelevat mielellään opiskelijoita ulkomailta. Eivät välttämättä kaikki, osa voi olla jopa ihan ok-tasoisia, ainakin ne Australian yo:t. Joku Aussien yliopistoja tunteva voisi kommentoida tähän.

Ulkomailla suoritettu tutkinto voidaan tunnustaa Suomessa ja tietty muissakin maissa ja se on tarpeen, jos hakee töihin esim. julkiselle sektorille, jossa pätevyysvaatimuksena on maisterin tutkinto, eli siis ulkomailla suoritettu Master voidaan tunnustaa Suomessa, mutta ongelmana on se, että virkamiesruotsi jää uupumaan. Sen kai voisi suorittaa erikseen. Yksityiselle hommiin haettaessa ei juurikaan tarvitse anoa tutkintojen tunnustamista, sillä sen kelpaamisesta tai kelvottomuudesta päättää itse työnantaja.

Eri pääaineista voit kysyä suoraan Kilroylta, eli laita sinnepäin postia ja kysele, mille aloille he sijoittavat. Voit tosin itsekin tarkistaa saman tiedon Kilroyn nettisivujen kautta, tutki sieltä, mitkä yliopistot ovat ohjelmassa ja mitä aineita ne tarjoavat, sekin löytyy kaivelemalla kohdeyliopistojen nettisivuja. Olen jonkin verran tutkinut heidän sivujaan ja tarjolla vaikuttaa olevan aika paljon eri aloja, mutta siis vain pienessä määrässä maailman yliopistoista, kun niitähän on maailma täysi.

Kela tutki tässä taannoin ulkomailla opiskelleiden sijoittumista työelämään Suomessa ja tuli siihen tulokseen, että työllistyminen omalle alalle ulkomaalaisella tutkinnolla on hitaampaa kuin Suomessa opiskelleen, koska työnantajat edelleen karsastavat hieman ulkomailla suoritettuja tutkintoja, koska niiden sisältöä ja tasoa harvoin tunnetaan. Jos sinulla on kuitenkin kokemusta ja olet se kaikkien etsimä "hyvä tyyppi", niin silloin on ihan sama, missä on opiskellut, töitä kyllä löytyy. On mahdotonta sanoa, työllistytkö juuri sinä ulkomaisella tutkinnolla todella hyvin, hyvin huonosti tai jotain siltä väliltä, siihen vaikuttavaa niin moni muukin asia, kuin pelkkä tutkinto.

Tässä hieman Briteissä opiskelevien suomalaisten ajatuksia tuosta Kelan tutkimuksesta: http://forum.isory.org/viewtopic.php?t=2920

Stipendeistä kannattaa kysellä suoraan Kilroylta, eli kuinka moni hakee ja kuinka moni sitten loppujen lopuksi saa sellaisen ja millä meriiteillä.

Äänestä
  • Kiitos viestistä.
    Vanhemmalta väeltä olen asioita myös kysellyt.
    Aikanaan diplomiekonomin tutkinto Ruotsissa oli kovassa suosiossa. Sinne pääsi aikanaan ilman pääsykokeita. Ei taida päästä enää. Mm. muuan silloisen kauppakorkeakoulun rehtori mollasi Ruotsin systeemin täysin ja vertasi Ruotsin ekonomitutkintoa Suomen merkonomitutkintoon.
    Ruotsalaisten ekonomien sijoittuminen työelämään oli kuitenkin erinomainen jo tuohon aikaan eli 1970- ja 1980-luvuilla. Miten tilanne nykyään? Osaako joku tätä kommentoida sekä toisaalta sitä, pääseekö Ruotsiin lukemaan taloustieteitä ilman pääsykokeita. Aikanaan puhuttiin "Uppsalan ekonomeista".
    Ruotsin ekonomeilla oli hyvä työtilanne sen vuoksi, että he osasivat yhden ulkomaan kielen. Kun ulkomailla on opiskellut, oppii helposti muitakin kieliä. Tätä yksityiset työnantajat ilman muuta arvostavat. Muistettakoon, että Ruotsi on edelleen Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita ja sellaisena myös pysyy jatkossa. Aina on helpompi tehdä kauppaa, kun osaa vieraan maan paikallsien kielen, oli maa sitten Ruotsi, Saksa, Venäjä tai mikä tahansa. Kunnallinen puoli on sitten toinen asia. Siellä ovat aivan toiset lait voimassa. Yksityisellä puolella on tulosvastuu. Ei työnantajaa kiinnosta, missä kaveri on opiskellut, vaan heitä kiinnostaa se, mitä kaveri saa aikaiseksi. Eikös ne näin elämässä mene? Kunnallinen puoli on sitten aivan toinen asia.
    Muutoin en osaa Kilroyta sellaisenaan kommentoida. Jollakin on varmaan täsmätietoa. Olisi tosi mielenkiintoista kuulla.

    Äänestä

  • ausländer kirjoitti:

    Kiitos viestistä.

    Mitä nyt katsoin noita Kilroyn valikoimissa olevia englantilaisia yliopistoja, niin sanoisin kyllä että ainakaan Englantiin ei kannata Kilroyn kautta todellakaan mennä. Ainoa hyvä yliopisto listassa on Newcastle, ja noi kolme muuta on kyllä sellasia etten suosittele. Bournemouth on kyllä vissiin joillain aloilla ihan hyvä, mutta Anglia Ruskin ja London Metropolitan on nimenomaan sellasia yliopistoja jotka ei saa tarpeeksi hakijoita muuten kuin mainostamalla itseään aktiivisesti ulkomaisille opiskelijoille jotka ei tiedä, että Englannissa yliopiston nimellä todellakin ON väliä.
    Jos YO-todistuksessa on C:tä parempia arvosanoja, niin todennäköisesti pääsee parempiinkin yliopistoihin, ja jos ei ole, niin kannattaa miettiä, että onko järkeä maksaa Englannissa huonomaineisessa yliopistossa opiskelusta ja saada tutkinto jolla ei käytännössä tee mitään. Ja Englantiin hakiessa YO-todistuksen arvosanoilla tosiaan on väliä, kun ei ole pääsykokeita.
    Eli jos haluaa Englantiin, niin kannattaa ehdottomasti hakea itsenäisesti, koska se on tehty suhteellisen helpoksi ja tietoa löytyy suomeksikin paljon mm sivustolta www.isory.org

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sceptical kirjoitti:

Onko kellään tietoa Kilroy-nimisestä välittäjäfirmasta.
Toimii myös Suomessa ja saa kertomansa mukaan rahoituksensa kohdeyliopistoiltaa eli niiltä yliopistoilta, joihin he opiskelijoita välittävät. Järjestelyt ovat suomalaiselle opiskelijalle ilmaisia. Yliopistot tosin maksavat tietyn summaan per lukukausi kohdemaasta riippuen.
Kysymyksiä
1) Ovatko kohdeyliopistot sellaisia, jotka eivät muutoin saa opiskelijoita.
Suomessa tunnetujen yliopistojen ei tartte opiskelijoita houkutella erikseen.
2) Vastaavatko tutkinnot Suomen tutkintoja ja ennen kaikkea, mitkä ovat työnsaantimahdollisuudet?
3) Mille aloille voi käytännössä Kilroy:n kautta päästä. Mm. taloustieteissä taso vaihtelee hurjasti eri puolilla maailmaa.
4) Kilroy:n kotisivuilla mainitaan stiopendiasiat.Kuinka realistista niiden saanti on, esim. urheilussa tai kultuuri alalla menestyneille.
Kiito tiedoista ja mielipiteistä jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu