Kokeile Renessanssikuningaskuntia!

El_chivo

Tästä pieni mainospuhe lukemisiksi ja sitten kokeilemaan peliä:

Renessanssikuningaskunnat on selainpohjainen roolimonipeli, joka sijoittuu 1400-luvun Eurooppaan. Pelissä hahmo syntyy tavallisena kaupunkilaisena valitsemaasi paikkaan. Hahmosi tarkoituksen ja päämäärät saat valita itse. Pyrkimyksenä on kuitenkin kehittää hahmoansa korkeammille tasoille, mutta tämä tapahtuu oman maun mukaisella nopeudella. Pelaaminen on lisäksi yksinkertaista, eikä vie sen enempää aikaa kuin sen parissa haluaa viettää. Näin peli sopii kaikille.

Itse peli koostuu IG osiosta ja foorumeista, joissa monet roolipelaavat hahmojansa. Roolipelaamisen voi kiinnittää pelin sisäisiin tapahtumiin, kuten sotiin, matkoihin tai vaikka kapakassa virinneisiin poliittisiin keskusteluihin. Roolipelaaminen ei kuitenkaan ole pelistä nauttimisen kannalta pakollista, vaikka se tuokin peruspelaamiseen vivahdetta.

Miltei kaikki pelin poliittiset tapahtumat, kuten sodat, rauhat, lait ja sopimukset, riippuvat pelaajien johtamien läänien ja kaupunkien toiminnasta. Suomessa tällä hetkellä vain yksi lääni ja kaupunki, mutta niiden toimintaan on mahdollista ja helppoa lähteä mukaan pelaajan näin tahtoessa jo hyvin varhain hahmon kehityskaarella.

Peli on uskomattoman laaja, sillä se on käännetty 23 eri kielelle ja koostuu useista eri maista (pääpiirtein maa per kieli), joiden välillä on mahdollista matkustella. Peli ansaitsi Best Free Online RPG 2006 -palkinnon, eikä suotta, kyseessä on etenkin Ranskassa ja Brittein saarilla hyvin suositusta pelistä (tuhansia pelaajia).

Mikäli et ole vielä täysin vakuuttunut, RK:n wikistä löytyy lisää tietoa pelistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Renessanssikuningaskunnat

Peli löytyypi osoitteessa:
www.kuningaskunnat.com

Minut löydät Suomesta nimimerkillä El_chivo ja olen valmis auttamaan mikäli peli tuntuu alkuun vaikealta/tylsältä (jolta se voi tuntua).

Tervetuloa testaamaan!

9

686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • El_chivo

      Villef näymmä jo kerennyt käydä mainostelemassa... noh, ei sitä enää poiskaan saa, joten nyt on kaksi... kyllä RK nyt kahden threadin arvonen on vähintään.

      • Villef

        Kyllä, olisi vaikka kymmenen arvoinen vaan eipä sitä taida viitsiä floodailla ;) Peli on kasvussa ja kannattaa olla ensimmäisten joukossa jotta saat vaikka työpajan ja muutaman pellon ennen muita =)


    • Varapriimas

      Ja nyt ollaan Suomessa todella lähellä uuden kaupungin saamista! Ehdottomasti peliä kannattaa kokeilla sillä kuten El_chivo sanoi, palkintoja voittanut eikä turhasta ollenkaan. Huomattavaa on se, että hyvin suuri osa peliin rekisteröityjistä pelaa peliä vielä puolen vuoden päästä mikä on selainpeleille erittäin epätavallista.

    • Madgrock

      Siitä vaan kokeilemaan, mielenkiintoinen peli joka ei todellakaan vie liikaa aikaa.

    • Lepa-kaba

      Juu kyllä ilman muuta on kyseessä peli joka vetää porukkaa! Lähinnä pelin ilmapiiri ja hidas tempo viehättävät minua. Ei tarvitse olla 24/7 koneella pärjätäkseen ja muut pelaajat ovat mukana kannustamassa ja auttamassa.

      • Anonyymy

        Pokerikin löytyy jos sellainen kiinnostaa ;)


      • -A-

        Realistisuutta hakeville tiedoksi että kuningasta ollaan äänestämässä. Killat, kauppakomppania, mahtava kirkko, suvut ja luonnollisesti armeija ja laivasto saavat kaikki äänestää kokeneiden pelaajien ohella!


      • Anoniimi
        -A- kirjoitti:

        Realistisuutta hakeville tiedoksi että kuningasta ollaan äänestämässä. Killat, kauppakomppania, mahtava kirkko, suvut ja luonnollisesti armeija ja laivasto saavat kaikki äänestää kokeneiden pelaajien ohella!

        Pian alkaa sotalaivojen valmistus Suomessa! Rakentajia kaivataan =)


    • Anoniimi

      Peli pyörii tosiaan "vieläkin", yhä kasvavalla väkijoukolla :D Tervetuloa mukaan :P

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      408
      3079
    2. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2289
    3. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      61
      2229
    4. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      19
      1910
    5. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      169
      1431
    6. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      3
      1297
    7. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      201
      1109
    8. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      43
      970
    9. Iltalehden evästeasetukset

      No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee
      Maailman menoa
      100
      870
    10. Sun seurassa oli turvallinen olo

      Yhteisiä vietettyjä aikoja muistelen. Yllätit mut kerran tavalla josta tulin äärettömän onnelliseksi 😘 Olkoon tämä nais
      Ikävä
      38
      852
    Aihe