Vaino

Valtakunnan syyttäjä ja poliisjohto sekä korkein oikeus ohjaavat alemnpien asteiden toimintaa ja omilla toimillaan ovat esimerkkinä alemmille asteille.

Tässä ovat kyseisten elinten ohjeet alemmille asteille

1) valtakunnan syyttäjänvirasto on tehnyt päätöksen, jonka mukaan poliisi saa väärentää ja tuhota esitutkintamateriaalia. Päätös on edelleen voimassa. (sisäasiainministeriössä on ainakin kolmen hengen ryhmä, joka on asiaan erikoistunut)
2) poliisijohdon lahjonta, rahanpesu jne. rikokset ja muu rikollinen toiminta on ollut noin kymmenen vuoden ajan kaikkien tiedossa.
3) Korkein oikeus on vapauttanut tuomarin, jonka oikeuskansleri esitti erotettavaksi. Korkein oikeus ei ottanut itse asiaan kantaa. Tuomari oli vuosikausia omaksi edukseen väärentänyt tietoja.

Edellä esimerkkeinä olevien päätösten hengessä alemmat elimet toimivat: poliisit, tuomarit ja oikeuslaitos kaikineen. Tällaisia päätöksiä oikeuslaitos pursuaa.

Koko oikeus- ja poliisitoimi on lopetettava. Säästyvätpähän veromarkat niilltä osin. Samoin kansalaiset saavat olla rauhassa järjestäytyneeltä yhteiskuntakoneiston harjoittamalta vainolta, väkivallalta ja kiduttamiselta (mm. wintapauksen yhteydessä tunnusmerkistö täyttyy kaikkien mainittujen julmuuksien kohdalta; eikä wintapaus ole ainoa).

Syyttäjät saavat valehdella aivan mitä vain. Heille ei väärist'ä valoista seuraa mitään, kuten win-tapauksen yhteydessä on todettu. Syyttäjien vakuutuksien perusteella "tuomarit" (tietoisina vääristä valoista) tekevät oikeusmurhia.

Keskusrikospoliisi vaatii, uhkaa ja painostaa tekemään rikosilmoituksia.
Keskusrikospoliisia ohjaa rikolinen mieli. Sama mielenlaatu istuu valtakunnansyyttäjänvirastossa ja korkeimmassa oikeudessa.

Kesksurikospoliisin taktiikkana on, että se iskee johonkin tuottoisaan yrityksen. Sen jälkeen se käyttää luottamusasemaansa hyväkseen ja pyytämällä/vaatimalla/uhkaamalla ja saa joitakin (aika huomattavankin joukon) tekemään tutkintapyynnön tai rikosilmoituksen.

Keskusrikospoliisi on valjastettu joidenkin vaikutusvaltaisten intressipiirien käsikassaraksi.

Aikaisemmin - siis aikaisemmin - poliisiin luottaneena jouduin karkeasti pettymään omalta osaltani. Minut kutsuttiin aivan muussa kuin win-asiassa kuultavaksi (todistajaksi). Heti todistamiseen liittyvän asian käsittelyn jälkeen sanottiin, että tässä on nyt sitten kysymyksiä, joihoín vaaditaan vastauksia. Aikaisemmin asiasta minulle ei ilmoitettu mitään. Ellen olisi vastannut, olisin joutunut muualla ja aika kaukana asuvana matkustamaan Ouluun.

Nyt tiedän, että minun ei olisi tarvinnut vastata ainoaankaan kysymyksen. Silloin en. Painostus oli aivan kohtalainen.

Meillä on kammottava ja vainoava oikeuslaitos ja kammottava ja vainoava poliisitoimi.
2237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

uudet liittokokouksenvahvistamat lainsäädäntötoimittajan verifioimat lakiin verrattavat ja jopa lain ylittävät säädökset:
1. Hannu on yksin syyllinen eikä lähemmän tarkastelun perusteella ole hänenkään osalta mikään ei viittaa rikokseen.
2. Kaikki äänestämme omassa vaalipiirissämme vain klubiin kuuluvia ehdokkaita, koska heihin voi luottaa pidemmälläkin tähtäimellä.
3. Jos epäilys iskee, soitas kokeneemmalle sijoittajalle, joka osaa kertoa juuri sinulle viranomaisrikollisten ja voimassa olevan väärän oikeusjärjestelmän aukot.
4. Älä kyseenalaista mitään, koska puolestasi on jo ajateltu "lähinnä lehdistön ja yliopistoihmisten " vahvistamana.
5. Jos kuitenkin kyseenalastamisen synti valtaa sinut, ota heti yhteys sponsoriisi. Hänellä on tietoa, jota ei viranomaisrikolliset saa koskaan tietää.
6. Osoita uskollisuutesi sijoittamalla edes pieni panos (esim. 15.000,-) uuteen järjestelmään, jolooin voit saada affiliate-palkkiota jopa 728% alalinjalaisten sijoituksista.
7. On valehtelijan luku. Älä sijoita enempää kuin sukulaisesi ovat valmiita häviämään. Rikollisviranomaiset yrittävät estää kaikin voimin (heikoin verrattuna esim. EOK:hon) sinua vaurastumasta tekemättä mitään.

Äänestä

"valtakunnan syyttäjänvirasto on tehnyt päätöksen, jonka mukaan poliisi saa väärentää ja tuhota esitutkintamateriaalia"

Olet yli vuoden ajan väittänyt, että tuollainen päätös on olemassa. Varmaan olet tässä ajassa ehtinyt sen itsellesi hankkiakin. Siteeraisitko meille nyt sanasta sanaan missä kohtaa päätöstä lukee niin kuin väität? Kun olet sen tehnyt, niin kerrotko vielä millä tapaa syyttäjäviranomainen on sellaisessa asemassa, että pystyy väittämäsi kaltaisen luvan poliisille antamaan? Poliisihan on sisäasiainministeriön alainen.

"(mm. wintapauksen yhteydessä tunnusmerkistö täyttyy kaikkien mainittujen julmuuksien kohdalta"

Mitä julmuuksia, Hannu, Timo ja Ristokin kekkaloivat vapaalla jalalla? Sinähän täällä göbbelsinä viime vuonna vouhotit kidutuksista ym., mutta kovasti hiljaa Hannu on niistä itse ollut...

"Syyttäjät saavat valehdella aivan mitä vain. Heille ei väärist'ä valoista seuraa mitään, kuten win-tapauksen yhteydessä on todettu. "

Mitä ja milloin muka on todettu? Missä tapauksessa? Sinulla ei ole mitään hätää, kun esität kuitit käymästäsi valuuttakaupasta ja siitä saamistasi tuotoista. Kuitit kehiin vaan.

"Keskusrikospoliisi vaatii, uhkaa ja painostaa tekemään rikosilmoituksia. "

Sinulla on varmaan todisteita tästä? Jos näin on, niin mitenkä niitä ilmoituksia muka perutaan satamäärin, kuten sponssinpökäleet väittävät?

"Meillä on kammottava ja vainoava oikeuslaitos ja kammottava ja vainoava poliisitoimi. "

Voi voi, olisit jättänyt kajoamatta ponzirahoihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


raakuudet kirjoitti:

Valtakunnan syyttäjä ja poliisjohto sekä korkein oikeus ohjaavat alemnpien asteiden toimintaa ja omilla toimillaan ovat esimerkkinä alemmille asteille.

Tässä ovat kyseisten elinten ohjeet alemmille asteille

1) valtakunnan syyttäjänvirasto on tehnyt päätöksen, jonka mukaan poliisi saa väärentää ja tuhota esitutkintamateriaalia. Päätös on edelleen voimassa. (sisäasiainministeriössä on ainakin kolmen hengen ryhmä, joka on asiaan erikoistunut)
2) poliisijohdon lahjonta, rahanpesu jne. rikokset ja muu rikollinen toiminta on ollut noin kymmenen vuoden ajan kaikkien tiedossa.
3) Korkein oikeus on vapauttanut tuomarin, jonka oikeuskansleri esitti erotettavaksi. Korkein oikeus ei ottanut itse asiaan kantaa. Tuomari oli vuosikausia omaksi edukseen väärentänyt tietoja.

Edellä esimerkkeinä olevien päätösten hengessä alemmat elimet toimivat: poliisit, tuomarit ja oikeuslaitos kaikineen. Tällaisia päätöksiä oikeuslaitos pursuaa.

Koko oikeus- ja poliisitoimi on lopetettava. Säästyvätpähän veromarkat niilltä osin. Samoin kansalaiset saavat olla rauhassa järjestäytyneeltä yhteiskuntakoneiston harjoittamalta vainolta, väkivallalta ja kiduttamiselta (mm. wintapauksen yhteydessä tunnusmerkistö täyttyy kaikkien mainittujen julmuuksien kohdalta; eikä wintapaus ole ainoa).

Syyttäjät saavat valehdella aivan mitä vain. Heille ei väärist'ä valoista seuraa mitään, kuten win-tapauksen yhteydessä on todettu. Syyttäjien vakuutuksien perusteella "tuomarit" (tietoisina vääristä valoista) tekevät oikeusmurhia.

Keskusrikospoliisi vaatii, uhkaa ja painostaa tekemään rikosilmoituksia.
Keskusrikospoliisia ohjaa rikolinen mieli. Sama mielenlaatu istuu valtakunnansyyttäjänvirastossa ja korkeimmassa oikeudessa.

Kesksurikospoliisin taktiikkana on, että se iskee johonkin tuottoisaan yrityksen. Sen jälkeen se käyttää luottamusasemaansa hyväkseen ja pyytämällä/vaatimalla/uhkaamalla ja saa joitakin (aika huomattavankin joukon) tekemään tutkintapyynnön tai rikosilmoituksen.

Keskusrikospoliisi on valjastettu joidenkin vaikutusvaltaisten intressipiirien käsikassaraksi.

Aikaisemmin - siis aikaisemmin - poliisiin luottaneena jouduin karkeasti pettymään omalta osaltani. Minut kutsuttiin aivan muussa kuin win-asiassa kuultavaksi (todistajaksi). Heti todistamiseen liittyvän asian käsittelyn jälkeen sanottiin, että tässä on nyt sitten kysymyksiä, joihoín vaaditaan vastauksia. Aikaisemmin asiasta minulle ei ilmoitettu mitään. Ellen olisi vastannut, olisin joutunut muualla ja aika kaukana asuvana matkustamaan Ouluun.

Nyt tiedän, että minun ei olisi tarvinnut vastata ainoaankaan kysymyksen. Silloin en. Painostus oli aivan kohtalainen.

Meillä on kammottava ja vainoava oikeuslaitos ja kammottava ja vainoava poliisitoimi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu