Huojui mäellä Hokilan
suuri mänty muinainen
yksinänsä seisovana
joka tuuleen nojaillen
ei montaa neulasta enää
ylös ojensi oksiaan
vesan väärän viitaten aikaan
miesmuistin unohtamaan
Siitä Väinämöinen nojaamapuun
haukikanteleelleen nosti
Joukahainen jousen jäntevän teki
kun siskokullan kohtalon kosti
miten paljon ikää sille
tiedettiinkään tulleen
satavuotiaat harmaaparrat
sen siinä aina muistivat olleen
Siinä seisoi ryhdikkäänä
tilan peltoaukealla
kun isännät poikasia
hakkapeliitat maailmalla
kesti helteen, pyryt, pakkaset
monen tuulen tuiverruksen
myös metsäpalon polttavan
juuret aurain sivalluksen
Kävi luonaan monet murheiset
sadekuuroilta suojan keksi
ja linnut oksillansa
myös levähti mieluisesti
löysi luokseen lempiväiset
kaarnaan kaapi kirjaimensa
jotka sinne jäi ja unohtui
löyti sitten korvikkeensa
Kevätmyrsky se vailla vertaa
taivas salamoi luvaten
ei tämän jälkeen mikään
enää olis kuin entinen
jo riepoi myrsky latvojaan
lahopaikat lohkesivat
monivuotiset pesät harakan
turman tuulet tuhosivat
nuorna taipui vitsa tuo
nyt jäykkä liian kestämään
vuosisadan myrskyssä
laho sydän hyökkäystään
Pilvet mustat mäen saartoi
honkavanhusta piirittäen
jo salama leipoi päätänsä
löi liekkiin rungon sen
pian armoniskun antoi
puuska pureva ystävänsä
kauas kylälle ääni kantautui
kun rojahti pitkällensä
siihenpä jäi, ei noussut
siitä enää tolpillensa
meni aikaa kun uskalsi
kukaan potkia ruumistansa
Kaipa jotain hyvää tästäkin
on koituva kylällemme
vaikka menetystä suurempaa
tiedä tapahtuneen me emme
oli määrä hongan kaatua
tilaa tehden nuoremmille
kansassa kasvavassa
vesoille varttuville
Katselen sorjaa sinua
olet pyhä pihlajapuuni
niin kuin tuores tuomenlatva
maan pylväs haaveiluuni
silmissäs tähdet Pohjolan
suudelmassasi metsän mesi
tuon vanhan hongan muiston
korvatkoon kauneutesi
suuri mänty muinainen
yksinänsä seisovana
joka tuuleen nojaillen
ei montaa neulasta enää
ylös ojensi oksiaan
vesan väärän viitaten aikaan
miesmuistin unohtamaan
Siitä Väinämöinen nojaamapuun
haukikanteleelleen nosti
Joukahainen jousen jäntevän teki
kun siskokullan kohtalon kosti
miten paljon ikää sille
tiedettiinkään tulleen
satavuotiaat harmaaparrat
sen siinä aina muistivat olleen
Siinä seisoi ryhdikkäänä
tilan peltoaukealla
kun isännät poikasia
hakkapeliitat maailmalla
kesti helteen, pyryt, pakkaset
monen tuulen tuiverruksen
myös metsäpalon polttavan
juuret aurain sivalluksen
Kävi luonaan monet murheiset
sadekuuroilta suojan keksi
ja linnut oksillansa
myös levähti mieluisesti
löysi luokseen lempiväiset
kaarnaan kaapi kirjaimensa
jotka sinne jäi ja unohtui
löyti sitten korvikkeensa
Kevätmyrsky se vailla vertaa
taivas salamoi luvaten
ei tämän jälkeen mikään
enää olis kuin entinen
jo riepoi myrsky latvojaan
lahopaikat lohkesivat
monivuotiset pesät harakan
turman tuulet tuhosivat
nuorna taipui vitsa tuo
nyt jäykkä liian kestämään
vuosisadan myrskyssä
laho sydän hyökkäystään
Pilvet mustat mäen saartoi
honkavanhusta piirittäen
jo salama leipoi päätänsä
löi liekkiin rungon sen
pian armoniskun antoi
puuska pureva ystävänsä
kauas kylälle ääni kantautui
kun rojahti pitkällensä
siihenpä jäi, ei noussut
siitä enää tolpillensa
meni aikaa kun uskalsi
kukaan potkia ruumistansa
Kaipa jotain hyvää tästäkin
on koituva kylällemme
vaikka menetystä suurempaa
tiedä tapahtuneen me emme
oli määrä hongan kaatua
tilaa tehden nuoremmille
kansassa kasvavassa
vesoille varttuville
Katselen sorjaa sinua
olet pyhä pihlajapuuni
niin kuin tuores tuomenlatva
maan pylväs haaveiluuni
silmissäs tähdet Pohjolan
suudelmassasi metsän mesi
tuon vanhan hongan muiston
korvatkoon kauneutesi
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.