Pohdintoja

Oon ollut aika masentunut viime aikoina... Tuntuu että en tunne itseäni. En ole kai koskaan uskaltanut tutustua, oon ollut roolisuoritusten orja. Joka tapauksessa inhoan elämääni tässä sukupuolessa, johon mut on merkitty elämään. Haluaisin alottaa kaiken alusta, puhtaalta pöydältä ja tietenkin siinä toisessa oman tuntuisessa sukupuolessa. Tätä elämää en enää haluaisi jatkaa. Haaveilen vaan päivästä toiseen, että asiat olisi toisin.

Oon hakeutunut tutkimuksiin, mutta tällä hetkellä sekin tuntuu väärältä. Kaikki tuntuu. Mä taidan vaan olla niin masentunut, etten jatkaisi jatkaa tästä enää mitenkään päin. Sosiaalista elämää ei oo, se on kuollut jo ajat sitten, tai vähintäänkin koomassa. Voi *erse näitä päiviä, kun ei oo minkäänlaista halua virua täällä, tuleekohan niitä toisenlaisia päiviä enää?

Jospa mä unohtaisin sen kaiken inhottavan ja väärältä tuntuvan. Pitäisi keskittyä johonkin muuhun. Nukkumaan meneminen ei taida auttaa, asiat on kuitenkin edelleen samalla mallilla kun herään. Kertokaahan, teenkö väärin jos annan mielikuvitukselleni vallan keksiä mulle uudenlaisen ulkonäön ja elämäntilanteen? En yksinkertaisesti pysty muotoilemaan tästä nykyisyydestä mitään positiivista ja elämänmyönteistä. Todellisuudesta pakeneminen tuntuu helpottavalta. En vain tiedä mihin se johtaa.

Musta varmaan sanottais, että liian nuori kuolemaan. En tuosta tiedä, mutta haluan elää. Maailmassa on liian paljon hienoja asioita, jotka peittoaa kaiken sen kurjan. Tämä elämäni vaan on koko ajan hiipinyt kohti katastrofia. Senkin kanssa pitäisi lähteä jonkinlaiselle korjaamolle.
7280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mikset kerro?

Äänestä

mutta ei se entinen elämä minullakaan ollut herkkua. Sosiaalisia yhteyksiä piti rajoittaa eikä syviä ystävyyssuhteita uskaltanut solmia kun pelkäsi että sisäinen nainen paljastuisi. Siitä huolimatta olin harrastuksissa mukana ja siihen sai upotettua mesennuksen tunteet. Itsemurhaa en kuitenkaan koskaan harkinnut, vaikka minun nuoruudessani sukupuolen korjaus ei ollut mahdollista.

Vihdoinkin pystyin repisemään itseni irti entisistä kuvioistani ja pystyin lähtemään korjausprosessiin. Nyt voin elää todellista elämääni oikeassa sukupuolessani ja sosiaaliset suhteet ovat muuttuneet radikaalisti, pystyn solmimaan läheisiä ystävyyssuhteitakin.

Lähde rohkeasti eteenpäin! Todennäköisesti edessä odottaa parempi elemä kun voi olla oma itsensä.

Äänestä

On ihan hyvä ratkaisu kunhan käyt ne tutkimukset kunnialla läpi. Sittenkun saat hormonit käteen kaikki helpottaa ja voit alkaa oikeasti aloittaa uuden elämän. Tulet vielä arvostamaan sitä ettet ollut sosiaalinen edellisessä elämässäsi, vältät sen paskan mitä niskaasi tulisi jos joutuisit outtailemaan itseäsi työpaikalla tai kaveripiirissä.

Äänestä
  • mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä asennetta että pitäisi erakoitua ja tulla sitten "valmiina tapauksena" ulos kaapista. Tää on vähän sellaista jenkkihapatusta missä mennään miehenä leikkaukseen ja tullaan naisena ulos sairaalasta SRS:n ja silikonien laittamisen jälkeen. Itselläni on aina ollut laaja ystävä- ja kaveripiiri, ja olen onnistunut säilyttämään samat ystävät myös kaapista tulon ja prosessin aikana. Koska mut yleisesti hyväksytään kuitenkin sinä naisena mikä olen, ei mulla ole ollut tarvetta yrittää esittää mitään muuta. Biologinen taustanikin on vain elämän realiteetti, se on elettyä elämää ja olen sinut sen kanssa.

    Minusta omaan itseen käpertyminen ja erakoituminen ennen tutkimuksia ja hoitoja ei ole oikea vaan väärä ratkaisu, koska se vain tekee ihmisen epäsosiaaliseksi ja lisää omaan itseen käpertymistä. Paras tapa on hoitaa tutkimukset ja prosessi osana luonnollista elämäänsä ja jatkaa normaalielämää ihan omana itsenään.

    Äänestä

  • janina77 kirjoitti:

    mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä asennetta että pitäisi erakoitua ja tulla sitten "valmiina tapauksena" ulos kaapista. Tää on vähän sellaista jenkkihapatusta missä mennään miehenä leikkaukseen ja tullaan naisena ulos sairaalasta SRS:n ja silikonien laittamisen jälkeen. Itselläni on aina ollut laaja ystävä- ja kaveripiiri, ja olen onnistunut säilyttämään samat ystävät myös kaapista tulon ja prosessin aikana. Koska mut yleisesti hyväksytään kuitenkin sinä naisena mikä olen, ei mulla ole ollut tarvetta yrittää esittää mitään muuta. Biologinen taustanikin on vain elämän realiteetti, se on elettyä elämää ja olen sinut sen kanssa.

    Itse olen miettinyt samoja asioita ,ajatellut prosessia mutta minusta näin on parempi elän päivän kerrallaan.
    Ei kannata murehtia ei se auta olen mieluummin osaaika tv en ota paineita kun ei se auta ,älä murehdi ja käperry elä päivä kerrallaan .Itse haluaisin olla nainen välillä ihan tosissaan mutta harkittuani päätin jatkaa
    nääin osa aikaisena tv ihmisenä.

    Mitä se pillunviilto siellä housuissa muuttaa elämää mihinkään. Prosessiin pitäisi lähteä sen verran tasapainoisena ja sosiaalisena, että kestää sen. Prosessissa kun on täysi työ pitää kiinni elämästään ja ihmissuhteistaan. Ystävät, työkaverit ja sukulaiset huomaavat että sinulla on joku pahasti vialla ja siksi kaikkoavat. He tulevat takaisin kyllä mikäli hallitset elämääsi. Sukupuolella ei tässä ole suurta merkitystä, eikä työelämässä pitäisi olla mitään merkitystä. Mutta työpaineet pitää hallita.

    Minä taisin töissä päästä tällaiseen "rehabilitaatioprosessiin". Leikkauksen jälkeen aloin ottaa töitäni urakalla haltuun ja olen ponnistellut työnhallinnan kanssa. Siinä voi jättää transprosessin kurat taakse, sillä pelisäännöt ovat hyvin erilaiset. Kun työtoverit huomasivat että olin "tullut takaisin", entinen luottamus palasi. Itseen käpertyminen ei kannata, mutta itseä kannattaa toki kehittää.

    Sukupuolen korjaus kohdallani oli sinnittely, romahdus, hoito ja toipuminen. Itseluottamukseni on palannut ja se on syöksykierteelle vastakkainen ilmiö. En hyväksy paskaa, mutta itsetuntoni antaa eväät suhtautua siihen. Kaikkeen ei tarvitse reagoida tai puuttua. Ja teen pieniä askelia oikeaan suuntaan. Töissä en haudo asioita vaan kohtaan arjen avoimesti. Jos joku arvostelee niin käännän sen kehittämisalueeksi ja laadin suunnitelman, jolla saavutan tavoitteen. Keskustelen suunnitelmasta avoimesti ja hyväksytän sen organisaatiossa.

    Tämä on yleistä elämänkoulua ja elämänhallinnan tekniikkaa. Yleensä ei kannata jäädä tuleen makaamaan vaan kannattaa kohdata ongelmansa, hoitaa velvoitteensa ja ihmissuhteet. Pitää edes yrittää. Eikä kannata odottaa sitä tulevaisuuden päivää sillä se voi olla karvas perttymys. Keiju ei pelastakaan vaan korjaa vaan ulkonäön. Kannattaa elää joka päivä ja hakea apua, aloittaa ehkä vähän vähemmän haastavalta tasolta ajatuksena että kyllä työ tekijäänsä neuvoo. Ehkäpä kysymys on toivosta. Toivo on luottamusta itseensä, Jumalaansa (jos sellainen on) ja tulevaisuuteensa, siihen että kyllä asiat lopulta järjestyvät. Kyllä prosessissa minullakin tuli tilanne eteen että kaikki toivo oli mennyttä. Silti se eli sitkeänä. Nyt tajuan että se on ollut kanssani koko ajan.

    Äänestä

  • Eija K kirjoitti:

    Itse olen miettinyt samoja asioita ,ajatellut prosessia mutta minusta näin on parempi elän päivän kerrallaan.
    Ei kannata murehtia ei se auta olen mieluummin osaaika tv en ota paineita kun ei se auta ,älä murehdi ja käperry elä päivä kerrallaan .Itse haluaisin olla nainen välillä ihan tosissaan mutta harkittuani päätin jatkaa
    nääin osa aikaisena tv ihmisenä.

    Teit valintoja vaihtoehtojen kesken ja valitsit tiesi. Koska sinulla oli vaihtoehtoja, se osoittaa että valintasi oli oikea kun valitsit tieksesi transvestisuuden. Todellisella transsukupuolisella ei ole vaihtoehtoja. On vain aikataulukysymys kuinka kauan kestää ja milloin lähtee korjausprosessiin. Onneksi teit tuon valinnan, väärin perustein tehty valinta olisi johtanut ongelmiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

m kirjoitti:

Oon ollut aika masentunut viime aikoina... Tuntuu että en tunne itseäni. En ole kai koskaan uskaltanut tutustua, oon ollut roolisuoritusten orja. Joka tapauksessa inhoan elämääni tässä sukupuolessa, johon mut on merkitty elämään. Haluaisin alottaa kaiken alusta, puhtaalta pöydältä ja tietenkin siinä toisessa oman tuntuisessa sukupuolessa. Tätä elämää en enää haluaisi jatkaa. Haaveilen vaan päivästä toiseen, että asiat olisi toisin.

Oon hakeutunut tutkimuksiin, mutta tällä hetkellä sekin tuntuu väärältä. Kaikki tuntuu. Mä taidan vaan olla niin masentunut, etten jatkaisi jatkaa tästä enää mitenkään päin. Sosiaalista elämää ei oo, se on kuollut jo ajat sitten, tai vähintäänkin koomassa. Voi *erse näitä päiviä, kun ei oo minkäänlaista halua virua täällä, tuleekohan niitä toisenlaisia päiviä enää?

Jospa mä unohtaisin sen kaiken inhottavan ja väärältä tuntuvan. Pitäisi keskittyä johonkin muuhun. Nukkumaan meneminen ei taida auttaa, asiat on kuitenkin edelleen samalla mallilla kun herään. Kertokaahan, teenkö väärin jos annan mielikuvitukselleni vallan keksiä mulle uudenlaisen ulkonäön ja elämäntilanteen? En yksinkertaisesti pysty muotoilemaan tästä nykyisyydestä mitään positiivista ja elämänmyönteistä. Todellisuudesta pakeneminen tuntuu helpottavalta. En vain tiedä mihin se johtaa.

Musta varmaan sanottais, että liian nuori kuolemaan. En tuosta tiedä, mutta haluan elää. Maailmassa on liian paljon hienoja asioita, jotka peittoaa kaiken sen kurjan. Tämä elämäni vaan on koko ajan hiipinyt kohti katastrofia. Senkin kanssa pitäisi lähteä jonkinlaiselle korjaamolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu