Kysymyksiä siirtohausta

Banaanikänny

OAMK kyseessä (siis se, jonne toivottavasti pääsisin siirtymään). Pari kysymystä:

1. Valintaperusteissa* on kohta "hakija on ollut läsnäolevana ammattikorkeakoulussa vähintään yhden vuoden". Ehkä olen vain vainoharhainen, mutta kun tässä ei puhuta LUKUvuodesta. Tarkoittaako tämä siis ihan oikeasti yhtä vuotta? Nykyisessä koulussani aloitin viime syksynä, eli olen ollut läsnäolevana elokuusta asti - en siis ole voinut olla yhtä vuotta (12 kk) läsnäolevana.

2. Olen hakenut myös yhteen yliopistoon ja yhteishaussa samaan AMK:hon minne tätä siirtoa olen suunnitellut. Aiheuttaako nämä jotain päällekkäisyyttä tämänä siirtohaun tuloksen sitovuuden suhteen? Ainakaan siirto ei ole virallista niin kauan kuin erohakemusta aiemmasta koulusta ei ole allekirjoitettu. Yliopistoon pääsystä/pääsemättömyydestä tulee tieto ennen tämän siirtohaun valinnan ilmoittamista (30.6.) ja yhteishausta vasta heinäkuussa.

3. Siirtohakemuksessa (löytyy allolevasta linkistä) on kohta "Siirtohakemuksen perustelut (tarvittaessa erilliselle liitteelle". Mitä tuohon on tarkoitus tarinoida? Onko tuohon tarkoitus laittaa mitään jos ei ole mitään ns. erityisestä/painavaa/pakottavaa syytä? Mulla ei ole, siis muuta syytä kuin maisemanvaihto ja halu todennäköisesti parempaan kouluun.

Ehkä saisin näistä paremmin vastauksen ihan OAMK:n hakutoimistosta, mutta kun nyt on viikonloppu ja tämän siirtohaun mahdollisuuden hoksasin vähän myöhässä (haku loppuu 10.6.).

* http://www.oamk.fi/hakijalle/siirto-opiskelijavalinta/

10

3128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiähänträ

      olla läsnä kevään ja osan syksyä...en voinut hakea siirtoa toiseen amk:n
      vaan piti ihan pyrkiä uudelleen.
      Sanouduin sitten irti sieltä kun olin päässyt siihen haluamaani kouluun.
      älä siis ainakaan irtisanoudu ennekuin on jokin paikka, voit hätätapauksessa jatkaa nykyisessä koulussa.

      • Banaanikänny

        "olla läsnä kevään ja osan syksyä...en voinut hakea siirtoa toiseen amk:n"

        Eli montako kuukautta olit läsnä? Oliko sinulla myös tarpeeksi opintopisteitä ko. AMK:n valintaperusteiden mukaan?

        "älä siis ainakaan irtisanoudu ennekuin on jokin paikka, voit hätätapauksessa jatkaa nykyisessä koulussa."

        No en tietenkään.

    • la

      Onko sulle selvinnyt tuosta kysymyksestäsi 2 jo jotain?

      Itsellä on nyt pieni paniikki päällä, sain hyväksyvän päätöksen siirtohakemukseeni mutta minut hyväksyttiin myös yliopistoon, jonne siis haluaisin. Äsken iski paniikki, kun tuon hyväksyvän siirtopäätöksen mukana tuli vain lomake ilmoittautumiselle läsnä- tai poissaolevaksi, ei siis paikan vastaanottolomaketta.. :/

      • amk opiskelija

        varaa nyt ihmeessä paikka joka amk ja yliopistoon suomen maassa ja vähän muuallekin! Älli käteen yritä nyt edes käydä yksi juttu loppuun, just tuommoiset älykääppänät vie paikat muilta, joilla on motivaatio.

      • la
        amk opiskelija kirjoitti:

        No huhhuh. Mielenkiintoinen kommentti, aika tylyä tekstiä kun ei taustoja tiedä.

        Keneltäkään en ole paikkaa viemässä ja motivaatiosta ei nyt ainakaan ole puutetta. Tai no, sitten ilmeisesti useampi ammattikorkeakoulussa liiketaloutta opiskeleva on näitä "älykääppänöitä", kun opiskelevat vuoden ja hakevat sitten kauppakorkeaan/kauppatieteelliseen, kuten minäkin tein. Siirtoa amkista toiseen haettaessa ei viedä paikkaa keneltäkään tämän vuoden yhteishaussa hakevalta, vaan siirto-oppilas otetaan vastaan jos resurssit riittävät.

      • Banaanikänny

        No ei muuten, muuta kuin että siirtohakemuksen hyväksymiskirjeessä tuli ihan tavallinen opiskelupaikan vastaanottolomake mukana. Siinä vielä mainitaan, että jos en ota paikkaa vastaan 4.8. ja toimita eroilmoitusta 20.8. mennessä, niin menetän paikan. Kuten aloitusviestäni käy ilmi, niin OAMK kyseessä. Kai sitten on käytännöissä eroja. Tämä todellakin tuli ajankohtaiseksi sikäli, että pääsin kuin pääsinkin yliopistoon ja sinne olen menossa.

        Kuitenkaan en usko, että sua voidaan mitenkään pakottaa ottamaan vastaan tuo siirtopaikka. Eihän se edes ole mahdollista, koska valinta on ehdollinen ennen kuin eroat aiemmasta vai mitä valintakriteereissä sanotaan?

        Olen kyllä miettinyt, että veinköhän tällä tavalla jonkun toisen siirtohaussa hakeneen mahdollisuuden - kun tässä ei kai tunneta mitään jonottelumenttelyä, joten kun en ota paikkaa vastaan niin ei kai siihen sitten toista siirtohaussa hakenutta enää tilallekaan oteta. Vai?

      • Banaanikänny
        amk opiskelija kirjoitti:

        varaa nyt ihmeessä paikka joka amk ja yliopistoon suomen maassa ja vähän muuallekin! Älli käteen yritä nyt edes käydä yksi juttu loppuun, just tuommoiset älykääppänät vie paikat muilta, joilla on motivaatio.

        Kumpikin haku on vain kerran vuodessa ja ne menevät päällekkäin. Mitä muuta pitäisi tehdä? Yhden korkeakoulupaikan voi joka tapaukesssa ottaa vastaan per lukukausi (sääntö juuri muuttunut - ennen se oli lukuvuodessa).

        Lähetä valitukseksi mieluummin Opetusministeriöön ja/tai Työvoimatoimistoon, jotka ns. pakkohaulla pakottavat karenssin uhallakin ottamaan paikkoja vastaan mahdollisesti sellaisista 2.-4. sijan hakuvaihtoehtoehdoista, jotka eivät oikeasti kiinnostakaan.

      • la
        Banaanikänny kirjoitti:

        No ei muuten, muuta kuin että siirtohakemuksen hyväksymiskirjeessä tuli ihan tavallinen opiskelupaikan vastaanottolomake mukana. Siinä vielä mainitaan, että jos en ota paikkaa vastaan 4.8. ja toimita eroilmoitusta 20.8. mennessä, niin menetän paikan. Kuten aloitusviestäni käy ilmi, niin OAMK kyseessä. Kai sitten on käytännöissä eroja. Tämä todellakin tuli ajankohtaiseksi sikäli, että pääsin kuin pääsinkin yliopistoon ja sinne olen menossa.

        Kuitenkaan en usko, että sua voidaan mitenkään pakottaa ottamaan vastaan tuo siirtopaikka. Eihän se edes ole mahdollista, koska valinta on ehdollinen ennen kuin eroat aiemmasta vai mitä valintakriteereissä sanotaan?

        Olen kyllä miettinyt, että veinköhän tällä tavalla jonkun toisen siirtohaussa hakeneen mahdollisuuden - kun tässä ei kai tunneta mitään jonottelumenttelyä, joten kun en ota paikkaa vastaan niin ei kai siihen sitten toista siirtohaussa hakenutta enää tilallekaan oteta. Vai?

        Olen tässä aamupäivällä koittanut soitella sinne hakutoimistoon, mutta kukaan ei vastaa. Ärsyttää, kun tähän kysymykseen haluaisi todella vastauksen jo. :/

        Käytännöissä varmaan voi tosiaan olla eroja, mutta en jaksa millään uskoa että toisessa AMKissa siirtohakemus olisi sitova ja toisessa ei. No, saapi nyt nähdä. Tuossakin on kyllä maininta että ennenkuin erotodistus on toimitettu niin ei voida kirjata koulun opiskelijaksi - eli jos en ole koulun kirjoilla, niin tuskinpa voidaan laskea että olisin paikan ottanut vastaan?

        En tiedä yhtään kuinka yleisiä nuo siirtohakemukset ovat, mutta en jaksa uskoa että olisit ns. vienyt kenenkään paikkaa.

      • Banaanikänny
        la kirjoitti:

        "eli jos en ole koulun kirjoilla, niin tuskinpa voidaan laskea että olisin paikan ottanut vastaan?"

        Näin varmastikin...

        "En tiedä yhtään kuinka yleisiä nuo siirtohakemukset ovat, mutta en jaksa uskoa että olisit ns. vienyt kenenkään paikkaa."

        On niitä varmasti enemmän kuin paikkoja (vaikkei mitään selviä kiintiöitä taida ollakaan, vaan kuten kriteereissäkin sanotaan niin riippuu "resursseista"). Ymmärtääkseni siirtohaussa ei per koulutusohjelma kuitenkaan kovin suuria määriä hyväksytä vuosittain (?), joten hakijoitakaan ei tarvitse kovin paljon olla ylittääkseen hyväksyttyjen määrän mahdollisesti jopa moninkerroin.

        En nyt kuitenkaan voi omantunnon tuskaa potea, kun ei mitään voi että haut menee näin päällekäin. Tuli kyllä mieleen heti yliopistoon hyväksymisen (jota en todellakaan pitänyt kovin todennäköisenä) jälkeen soittaa siirtovalinnasta vastaavalle hakutoimiston henkilölle tms., että olisiko hakuprosessin voinut jotenkin keskeyttää.

        Huh, kyllähän sieltä sitten joku viimein vastasi ja merkittiin että paikkaa ei oteta vastaan :) Tipahti kyllä kivi sydämeltä ja kiikutin tänään onnellisena ilmoituksen paikan vastaanottamisesta yliopistosta postilaatikkoon!

        Niin, tuskinpa tosiaan tässä mitään omantunnontuskia kannattaa kuitenkaan potea. Nuo siirrothan tosiaan taidetaan harkita tapauskohtaisesti, ei se että sinut hyväksyttiin tarkoita, että joku toinen olisi välttämättä hyväksytty ns. tilallesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      207
      7276
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      52
      2804
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      188
      2271
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1633
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      152
      1625
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      19
      1287
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1210
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1143
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      26
      1121
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1019
    Aihe