Harrastan piirtämistä ja olen käynyt kursseilla joissa piirretään mallia. Malleja ei juuri koskaan kiitetä työstään, mutta esitä kiitokset tässä.
Kiitos, että jaksatte tehdä työtänne jota tuskin taidekoulujen ulkopuolella kovin korkealle arvostetaan.
Kiitos, että jaksatte tehdä työtänne jota tuskin taidekoulujen ulkopuolella kovin korkealle arvostetaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
..että mallia pitää välillä turhankin itsestään selvänä. Olen itsekin joskus kiehunut, kun kurssin alkuun ei olekaan saatu ketään malliksi.
Mallintyö on raskasta, itse en ryhtyisi. En jaksa olla paikallani samassa asennossa enkä ikinä voisi olla alasti vieraiden nähden. Joten, kiitokset minultakin
Kiitos kiitoksista malleille. Mekin arvostamme harastustanne piirtämisessä, pidämme yhteistyöstä jota teemme teidän piirtäjien kanssa. Taiteen tekeminen ja sen harjoittelu on hieno harrastus ja hatun noston arvoinen asia varsinkin niiden kohdalla jotka talvi-iltaisin, päivän päätteeksi, säästä välittämättä saapuvat taideluokkiin opettelemaan vaikeaa kädentaidon lajia. Mallintyö on raskasta, 20 minuuttia samassa asennossa oleminen käy voimille ja rasitus tuntuu lyhemmissäkin asennoissa. Mallintyön raskaus tulee esiin seuraavana päivänä erilaisina lihaskipuina joihin lääkkeenä on liikunnan harrastus. Mallintyötä tehdessä alastomuuteen tottuu hyvin nopeasti (ainakin allekirjoittanut) ihan ensimmäiset kerrat saattavat jännittää, toisella kerralla en jännittänyt enää ollenkaan. Mallintyö on itselleni mallina olemista vaikka alastomana, se ei ole alasti olemista vaikka olenkin alasti, alastomuuden unohtaa ja luulen että piirtäjäkin katsoo muutaaman tunnin jälkeen alastonta mallia aika neutraalina.