opintotuki/vanhemmat

Oletteko tietoisia, että vanhempanne ovat elatusvelvollisia, siihen asti että täytät 20 vuotta, mikäli opiskelet. Mielestäni tuo on tyhmää, koska aika harva vanhempi maksaa lapsensa kuluja kun on täyttänyt 18 vuotta.
Ja sen perusteella vanhempien tulot otetaan huomioon, esim. opintotukea haettaessa kunnes olet sen 20 vuotta täyttänyt.

Itse olen 17- vuotias ja saan n. 45e. Muutan yksin hyvin pian kun täytän 18 vuotta. Opintotukeni ei siltikään nouse yhtään, koska vanhemmat elatusvelvollisia ja liian hyvätuloisia.
AINAKIN MINUN MIELESTÄNI TUO ON TYHMÄÄ!!
2284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Alle 20-vuotias saa kyllä tukea, jos ei opiskele toisen asteen oppilaitoksessa (lukio, kauppis, amis). Eli kyllä minä olisin saannut opintotukea alle 20-vuotiaana, koska olin jo päässyt yliopistoon. Eli lukiossa oleva ei saa, mutta yliopistossa oleva saa.

Äänestä

Muutin kotoa pois 18-vuotiaana. Vanhempani tienaavat liikaa, joten en saanut opintotukea ollenkaan, vain asumistuen.
Poikaystäväni jonka kanssa yhteen muutimme, sai asumistuen ja 200 euroa koska hänen vanhempansa eivät tienanneet niin hyvin.

Vuokran, sähkön, netin (12e/kk), koulukirjojen (osa ostettiin käytettyinä), koulun materiaalimaksujen, pakollisten äikänkurssien teatterikäyntien yms. ja ruokien jälkeen käteen ei jäänyt mitään. Jouduin käymään töissä neljänä iltana viikossa jotta ei ihan konkurssiin menty. Poikaystäväni sai rahaa vanhemmiltaan ja sukulaisiltaan. Minun vanhempani sanoivat vain, että kyllä he voivat minut elättää, että tulet kotiin takaisin, on tarjolla katto pään päälle, ruokaa, .. mutta en mennyt sinne koska sieltä sai liian usein myös nyrkistä naamaan.
Sitten muuttuivat poikaystäväni vanhempien tulot, hän sai tukia enää 60euroa kuussa, jolloin olimme entistä enemmän miinuksella joka kuu.

Muutimme paikalliseen opiskelijakämppään, ei ollut varaa enää asua yksityisellä, ja koulumenestys huononi kun koulujuttujen sijasta juoksin töissä.
Ratkaisimme rahatilanteemme menemällä naimisiin. Naimisiin mentyämme vanhempiemme tulot eivät vaikuttaneet enää vaan saimme molemmat täydet tuet. Nyt saamme kuussa kumpikin 213euroa ja asumistuen 171euroa. Meillä on varaa syödä kahdesti päivässä lämmin ateria ja ostimme pesukoneen. Täällä olisi ollut parin sadan metrin päässä maksullinen pyykkitupa, jossa täytyy vahtia pyykkejä.
Nyt olen 19 vuotias. Menee hyvin. Käyn edelleen töissä, mutta pari iltaa viikossa, sillä en halua elää täysin veronmaksajien kustannuksella. Olen erittäin kiitollinen tuista, menee hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö -86 kirjoitti:

Oletteko tietoisia, että vanhempanne ovat elatusvelvollisia, siihen asti että täytät 20 vuotta, mikäli opiskelet. Mielestäni tuo on tyhmää, koska aika harva vanhempi maksaa lapsensa kuluja kun on täyttänyt 18 vuotta.
Ja sen perusteella vanhempien tulot otetaan huomioon, esim. opintotukea haettaessa kunnes olet sen 20 vuotta täyttänyt.

Itse olen 17- vuotias ja saan n. 45e. Muutan yksin hyvin pian kun täytän 18 vuotta. Opintotukeni ei siltikään nouse yhtään, koska vanhemmat elatusvelvollisia ja liian hyvätuloisia.
AINAKIN MINUN MIELESTÄNI TUO ON TYHMÄÄ!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu