Kuolema

Mun poikani 26v kuoli eilen, muistakaa uskovat rukouksin meidän perhettä.
Maanantaina mennään sinne oikeuslääk....katsomaan poikaa, antakoon Herra meille voimia että siitä hengissä selvitään.
13413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olen pahoillani poikasi kuolemasta. Saakoon suuri Jumala lohduttaa sinua ja perhettäsi kaikessa. Emme voi muuta kuin jäädä Hänen käsiinsä. Muistamme sinua/perhettäsi rukouksin

Äänestä
  • Kiitos, niitä rukouksia tarvitaan ja ne kantavat

    Äänestä

niin se tulee, ei sitä voi väistää.(oletko kaaleita ). tuollaista kun tapahtuu, ei ole enää sanoja.Minätiedän kun oma lapsi lähtee, sitä ei voi sanoin kuvata sitä tuskaa mikä sydämmessä on. Minulta kansa lähti vanhin poika,kaksi vuotta sitten, oli 36 vuotta. Tuntuu kuin elävältä repäistään sydämmestä pala irti. Häeltä jäi paljon kavereita kaipaamaan hyvin paljon. Hän aloitti kuusivuotiaana taistelulakien harrastuksen ja on yli kymmen vuotta ruotsin maajoukujeen valmentaja. Siksi hänellä oli paljon kavereita joka maasta, mutta ei romaneita. Hän määräsi kuka saa mustan vyön ja kuka ei. Minun kaikki lapset on syntynyt ja kasvanut täällä ruotsissa. Suomi on vieras paikka. (tämä on hyvä paikka opetella suomen kieli, jos tuleepilkku virhe, täällätulee heti sanontaa.)

Sinulla on Mimosa vain yksi , joka pystyy auttamaan, Jeesus kristus. Hän auttaa sinua, hän ei jätä koskoon sinua yksin. Jeesus siunaatkoon sinua, ja antakoon kestävyyttä. Jää Herra haltuun

Äänestä
  • Kiitos viestistäsi x.bonte...ja otan osaa teidän suruunne oman poikanne takia :( Ei sitä vanhimman tuskaa voi tietää kukaan joka ei ole sitä kokenut kun oma lapsi otetaan pois. En tiedä miten eteenpäin mennään, mutta mentävä on kuitenkin. Jumala yksin voi meitä auttaa. Arkkuun laitto on tiistaina ja siitä viikonpäästä hautajaiset. Ne hautajaiset pelottaa kaiken eniten...se on niin lopullista sitten, en enää koskaan sen jälkeen näe rakasta poikaamme.

    (Ei niistä pilkku virheistä kannata välittää...ne jotka sellaseta välittää ja niihin takertuu, on niitä joilla ei ole elämää itellä niin täytyy nähdä vaivaa olemattomista).

    Jumala sinuakin ja perhettäsi siunatkoon

    Äänestä

Rakas kaksitähtinen Mimosa
En tiedä miten vastata tähän surulliseen viestiin. Yritän kumminkin.
Voi Mimosa Äiti. Minun poikani täyttää elokuussa 26 vuotta. Miten kestää Äiti oman lapsensa kuoleman? Kyyneleet silmissä yritän miettiä mitä Sinulle kirjoitan, mutta ei ole sanoja. Ei, ei. Olen pahoillani. Kovin, kovin pahoillani. Lapsesi ei nyt ole enään täällä luonasi niin kuin oli ennen, mutta odottaa Sinua sitten kun on aikasi lähteä täältä maailmasta pois.
Jesus pitää huolta lapsistaan ja Jumala on heidät luonnut.
Syvällä sydänmessäni maanantaina ajattelen Sinua ja perhettäsi.

Äänestä
  • Kiitos kauniista viestistäsi. Kyyneleet tuli silmiin sitä lukiessa. Vasta nyt jaksoin näitä tulla lukemaankaan. Jumala meitä auttoi silloin maanantaina ja auttaa varmasti myös tulevina päivinä.
    Minäkin uskon että näen lapseni vielä, kun minun aikani on täältä lähteä

    Äänestä

Jumalan siunausta ja voimia teidän perheelle.

Äänestä

Se on aina kurjaa kun vanhempi hautaa lapsensa. Siunausta ja voimaa jaksaa surun yli.

Äänestä

että Jeesuksen Kristuksen yliluonnollinen rauha on kanssanne maanantaina ja elämänne loppuun saakka täällä ajassa.

Äänestä
  • Siellä on polut tasaiset astua, siellä ei silmät voi kyyneliin kastua. Siellä on vihreät kunnaat ja lehdot, siellä on pehmeät nukkua kehdot.

    Äänestä

  • Otan osaa kirjoitti:

    Siellä on polut tasaiset astua, siellä ei silmät voi kyyneliin kastua. Siellä on vihreät kunnaat ja lehdot, siellä on pehmeät nukkua kehdot.

    Hei
    Teksti oli kovin kaunis. Oletko itse, vain joku muu tämän kirjoittanut?
    Varmasti pystyit pikkuisen lohduttamaan Mimosaa ja perhettä.

    Äänestä

  • Vaalea Sveitsistä kirjoitti:

    Hei
    Teksti oli kovin kaunis. Oletko itse, vain joku muu tämän kirjoittanut?
    Varmasti pystyit pikkuisen lohduttamaan Mimosaa ja perhettä.

    Haluan kiittä jokaista teitä viestiini vastanneita osaan otoista ja kaikista kauniista sanoistanne

    Äänestä

  • Mimosa** kirjoitti:

    Haluan kiittä jokaista teitä viestiini vastanneita osaan otoista ja kaikista kauniista sanoistanne

    Lapset,ne rakkaat ovat vain lainassa meille. Hetken ne on sylissä,sitten ne lentää maailmalle. Jumala antaa ja Jumala ottaa.mitä siihen meillä on sanomista. Minäkin olen menettänyt, en lastani,mutta muita hyvin rakkaita ihmisiä. Olen itkenyt silmät päästäni,kuivannut kyyneleeni ja noussut ja jatkanut elämää. Aluksi se on rankan raskasta, pikkuhiljan pala kurkusta haihtuu,muistot jää,mutta ikävä ei koske niin pahoin. Ole Jumalalle kiitollinen niistä vuosista,mimosa,jolloin sait hänet pitää. Hän lensi sinne,missä enkelit laulavat!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mimosa** kirjoitti:

Mun poikani 26v kuoli eilen, muistakaa uskovat rukouksin meidän perhettä.
Maanantaina mennään sinne oikeuslääk....katsomaan poikaa, antakoon Herra meille voimia että siitä hengissä selvitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu