Eduskunnan oikeusasiamies saa aamun Hesarissa kiitosta tekemästään ennakkopäätöksestä. Suomalaisen sairaalaosaston nimi ei saa olla Stroke Unit. Nimen tulee olla suomenkielinen.
Soisin kansalaisten boikotoivan yrityksiä, joilla on ulkomaalainen nimi. Esimerkiksi "if..."-niminen vakuutusyhtiö on monella tavalla arveluttava. Nimi alkaa vastoin kieliopin sääntöjä pienellä kirjaimella ja päättyy kolmeen pisteeseen. Sanaskirjasta voi nähdä, että if on suomeksi jos. Mahtaako nimi enteillä, että vahinko korvataan, jos korvataan?
Ei millään pahalla.
Soisin kansalaisten boikotoivan yrityksiä, joilla on ulkomaalainen nimi. Esimerkiksi "if..."-niminen vakuutusyhtiö on monella tavalla arveluttava. Nimi alkaa vastoin kieliopin sääntöjä pienellä kirjaimella ja päättyy kolmeen pisteeseen. Sanaskirjasta voi nähdä, että if on suomeksi jos. Mahtaako nimi enteillä, että vahinko korvataan, jos korvataan?
Ei millään pahalla.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eihän maamme kaupungeissa ja niiden lähiympäristössä enää pärjää Suomen Kielellä. Kaikkien tehtaiden, toimistojen tai firmojen nimet ovat ulkomaan kielisiä. On Locistic-sitä ja tätä. Ethän enää saa pankkiautomaatistakaan rahaa ta pysty maksamaan kortilla kaupan kassalla, jos et tiedä mikä ero on debetin ja creditin välillä. Yritäpä tajuta kodinkonekauppiaan tarjouskirjeestä jotakin. Huh huh.
vaadittaisiin jokaiselle suomalaiselle myös tulkkipalvelut. Näinhän ne kuuluu jo muillekin Suomessa vakituisesti asuvalle.
ehdotus
tämän samaisen If-vakuutusyhtiön päätöstä eräästä tapaturmasta, joka sattui itselleni. Olen maksanut vuosia kallista vakuutusmaksua ja jos en nyt saa jotain vastinetta maksuilleni, niin vaihdan vakuutusyhtiötä. Tuli tosiaan mieleen nimestä if, että jos maksavat...tai sitten eivät.
Minäkin annoin yritykselleni supi suomalaisen yritysnimen, vaikka ehdottelvit että kansainvälinen pitäisi olla. Mutta mulle riittää pelkkä suomalaisuus. Auton nokalla ja kyljissä on nimi ja nettiosoite. Niin ihnhoan minäkin tuota, et suomessa ei voi olla suomalaiset nimet, se se vasta kansainvälisyyttä on. Mitä kansainvälisyyttä se on, kun kaikki änkee niitä englanninielisiä nimiä?
Kumpi on helpompi sanoa, Stroke Unit vai Aivoverenkiertohäiriöyksikkö? Suomalaisellekin...?
Eihän sitä käytännössä sanota KIRURGIAN POLIKLINIKAKSIKAAN, vaan se on kirra.
Kauhkotautien klinikka, jossa mä käyn, ei kans oo Keuhkotautien klinikka, vaan Uni.
Endokridnolginen yksikkö on pelkästään Edo. Urologian yksikkö on Uro.
Ja eipä ne ole esim. Tampereen Yliopistollinen keskussairaalakaan kuin Tayks, Turun yliopistollinen keskussairaala on TYKS. On Hus:sia ja vaikka mitä lyhennettä, aivan viarallisia papereita myödeen
Edo,Uro,Acuta,Coxa haluavat palvella latinankielisiä asiakkaitaan.
Nostattaako sua?
Hah hah hah! :)) Kuten myös Volvo ja Fiat.